Lapista löytyy rauha alasarjafutaajallekin

Olen käynyt monena syksynä Lapissa. Pari kertaa talvellakin, mutta syksy on tuntunut enimmäkseen siltä omimmalta jutulta. Futiskaudesta pari viimeistä peliä on saattanut jäädä perinteisen reissun takia väliin, mutta iän karttuessa se ei ole aiheuttanut suurtakaan vahinkoa, päinvastoin.

Matka kotoa pohjoiseen on pitkä, mutta jokaisen kilometrin arvoinen. Lapissa kaikki on toisin. Päällimmäisenä tulevat rauha ja hiljaisuus. Kiireen rajan pohjoispuoli ei ole lainkaan liioiteltua. Se on sana joka unohtuu välittömästi. Kun pysähdyt ensimmäisen tunturipuron ääreen, sielu saa välittömästi rauhan ja kun kiipeät tunturin huipulle, futiskauden aikana syntyneet henkiset haavat parantuvat kertaheitolla.

 

 

 

 

 

 

Ihmiset pohjoisessa ovat täysin erilaisia, mutta hyvällä tavalla. Palvelualttiudesta moni etelässä vetelehtivä saisi ottaa mallia. Sitä ei voi ymmärtääkään kuinka kovan työn takana elanto on pohjoisessa asuvalle. Avaat sitten ovet missään vaan, edessä on aina ystävälliset ja auttavaiset kasvot. Vaikuttan luonnon lisäksi, ihmiset ovat yksi hyvä syy miksi Lappiin haluaa aina palata.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tänä vuonna sain myös kokea jotain uutta. Bussiretki Norjan puolelle ja Jäämeren rannalle menee heittämällä elämän top-5 kokemuksiin. On aivan käsittämätöntä kuinka Suomen ja Norjan rajan ylittäessä maisema muuttuu. Norjan jylhien tunturien välissä kulkeva kapea tie saa huokaamaan syvään. Missä muualla on näin hienoa?

Neidenin kuohuva koski on jotain käsittämöntä. Kosken pauhu peittää alleen kaiken turhan. Keskustelut on jätettävä tuonnemmaksi. Jos tässä kohtaa et pysty nauttimaan hetkestä, olet väärässä paikassa. Kuva ei kerro totuudesta kuin osan, se mitä näet ja koet juuri siinä hetkessä on parasta.

 

 

 

 

 

 

Lopulta bussin ikkunasta avautuu näkymä sinisenä hohtavalle Jäämerelle. Vaikuttunut on varsin mieto sana kuvaamaan niitä tuntoja joita kehossa virtaa. Edessä oli maisemia, joissa viikko jos toinenkin vierähtäisi huomaamatta.

 

 

 

 

 

 

Pysähdys pienessä Pykeijan kylässä on varsin vaikuttava. Pienistä ja tiheään rakennetuista taloista tulee väistämättä mieleen smurffikylä. Talojen välissä kulkee kapea, suomalaista kevyenliikenteen väylää muistuttava tie. Yksi auto kerrallaan mahtuu kulkemaan, vastaantulijan on väistettävä.

Kylän ainoaa teollisuutta on kuningasraputehdas, josta rapuja toimitetaan ympäri maailmaa. Pykeijassa pärjää suomella, sillä se on Norjassa niin sanottu ”suomalaiskylä”. Eräs kylän vanhempi rouva olikin varsin innoissaan kun paikalla oli bussilastillinen suomalaisia. Juttua riitti huonosta ja sateisesta kesästä sekä tietoiskua kylän historiasta kiinnostuneille suomalaisille.

 

 

 

 

 

Löytyi jälleen yksi hyvä syy miksi haluan palata Lapin rauhaan. Futiksen kannalta tuntureiden kupeesta löytyy aina enemmän vastauksia kuin kysymyksiä. Sieltä alasarjafutaajakin voi löytää itselleen rauhan.

Näiden reissujen jälkeen voin taas olla varma, että kun joukkue kerääntyy rinkiin ja kolmeen laskemisen jälkeen huudetaan PURHA, allekirjoittanut on taas valmis tekemään kaikkensa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *