Super-Jupe

MyPan paluu kilpailuillisiin otteluihin tapahtui 8.4.2017 heinolalaista Union Plaania vastaan. 7-1 oli vakuuttava näyte siitä, että MyPa on tullut takaisin. Yksi maali tosin taisi herättää Saviniemen viimeistään uudelleen henkiin. Se oli saksipotkumaali ja viimeistelijänä kuinkas muutenkaan kuin Jussi-Pekka ”Super-Jupe” Rämä.

”Jupen” taidonnäytteessä oli jotain maagista. Kaksi vuotta hiljaiseloa Saviniemessä tarvitsi kunnon herätyksen ja Rämä päätti tehdä sen parhaalla mahdollisella tavalla. Rämän potentiaali oli kyllä tiedossa, mutta miesten peleissä sitä kaikkein parasta ei ehkä oltu vielä saatu irti.

Jälkikäteen on helppo sanoa, mutta tuosta saksipotkusta alkoi iso tarina joka vei loisteliaan hyökkääjän Kaakkois-Suomen Kolmosen maalikuninkaaksi ja toivottavasti myös kohti isompia pelejä.

Rämän saksipotku herätti Saviniemen uudestaan eloon (Kuva: Mia Kujala)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

MyPan hyökkäyspään kovaksi tehokolmikoksi muodostui lopulta Samuel Lindeman-Tomi Räikkönen-Jussi-Pekka Rämä. Varsinkin Räikkönen ja Rämä löysivät lopultakin odotetun yhteisen sävelen kun roolitukset olivat kuosissa. Lopulta ”Jupe” säkenöi koko kolmion kirkkaimpana timanttina ja latoi 18 pelissä 19 maalia.

Saviniemessä saattoi jokaikisellä kerralla aistia sen, keneen kohdistui odotuksia. Kun kuuluttaja Jarkko Lahden pettämätön ääni kuulutti MyPan maalintekijäksi numero 16 Jussiii-Pekkaaa Rämäää!!!, yleisö oli jälleen kerran saanut haluamansa. Super-Jupe oli tehnyt sen jälleen kerran.

Super-Jupe täytti kannattajien kaikki odotukset (Kuva: Mia Kujala)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

12.8 MyPa juhlisti 70-vuotista taivaltaan jalkapallokartalla. Jos säväyttivät kentällä liigavuosien legendat ei Saviniemen uusi sankari jäänyt juuri huonommaksi. Super-Jupe räjäytti potin ja painoi ottelussa Virkyä vastaan hattutempun. Se oli varsin tyylikäs kruunu upealle päivälle.

Hattutemppu ei jäänyt kauden ainoaksi. ”Jupe” täräytti toisen kerran hattutempun kotiyleisön mieliksi kauden viimeisessä kotiottelussa. Äijä todellakin osasi osua oikeissa paikoissa oikeaan aikaan.

Rämä onnistui maalinteossa tottakai myös nousun ratkaisseessa pelissä Mikkelissä SavU:a vastaan. Hyökkääjä taisi itsekin todeta olleen hieno hetki tuulettaa maalia omien fanien edessä. Tuuletuksessa äijä teki vielä tilaustyötä, josta allekirjoittanut nostaa nöyrästi hattua maalitykille.

”Jupen” tuuletus nousun ratkaisseessa ottelussa (Kuva: Mia Kujala)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Isossa kuvassa Rämä oli yksi MyPan uuden tulemisen suurimmista keulakuvista ja oikeastaan hyvä niin, sillä ”Jupen” kaltaiset kovaa työtä tekevät hyökkääjät ovat mitä parhaimpia esimerkkejä junioreille. Sarjatasoa tässä asiassa on turha tuijottaa. Työnteko ja kokonaisuus ovat niitä joilla on oikeasti merkitystä.

Jussi-Pekka Rämä on faneilta Super-Jupe chanttinsa todellakin ansainnut. Maalikuningas vailla vertaa joka on jopa äitini saanut futiskatsomossa haltioihinsa. Tähän lauseeseen kiteytyy kaudelta 2017 paljon;

”Se Rämän poika on kova pelaamaan!”

 

Sankarit herättivät Saviniemen

En itse uskaltanut edes unelmoida, että MyPan paluusta tulisi jotakin tämän kaltaista. Varovaisimmissa arvioinnessa viides sijakaan tuskin olisi ketään haitannut. Onhan koko jutun juoni ollut se, että Saviniemi heräsi jälleen elämään ja hengittämään futista.

Jussi-Pekka Rämä, Samuel Lindeman, Tomi Räikkönen, Paavo Kujala ja  Miika Korpela ovat olleet niitä nimiä, jotka ovat nousseet kaikkien mypalaisten huulille. Listata voisi oikeastaan koko joukkueen, niin vahvaa työtä se on tehnyt. Kolmosessa ulkopuolisten asettamia paineita tuskin kovinkaan monella on, mutta kun joukkueen nimi on MyPa, niiltä ei voi välttyä.

Jukka Karjalainen valmennusryhmänsä kanssa on tehnyt vaikuttavaa työtä. Pelaajille on osattu iskostaa mikä merkitys MyPalla on myllykoskelaisille. Eikä pelaajat ole tuottaneet pettymystä. Punavalkoista paitaa on jokainen kantanut sen vaatimalla arvokkuudella. Karjalaisen tekemä työ on MyPalle kuin myös valmentajalle itselleen parasta ”peeärrää” tulevaisuutta ajatellen. Hatunnoston arvoista työtä.

Karjalainen on tehnyt myös sen, mihin Purhassa ei pystytty kaudella 2015. Jukka on ottanut kaiken mahdollisen irti hyökkäyskaksikosta Tomi Räikkönen ja Jussi-Pekka Rämä. Jätkät ovat löytäneet kentällä satumaisella tavalla toisensa ja se ei tapahdu muuten kuin oikeanlaisella roolituksella. Räikkösen suhteen on tapahtunut paljon muutakin ja pelkästään positiivisessa mielessä. Onhan ”Tomppa” ollut aina johtava pelaaja, mutta MyPassa se johtajuus on nyt osattu kanavoida viimeistä piirtoa myöden oikeisiin asioihin.

Äitiäni lainatakseni; Se Rämän poika on kova pelaamaan! Totta joka sana. ”Jupen” potentiaali on tiedetty ja sitä potentiaalia on myös ulosmitattu maalien muodossa. Saviniemessä on voinut aistia, kuka on noussut stadionin uudeksi sankariksi. Oppimistakin pojalla toki vielä on. Maaleja saa tulettaa haluamallaan tavalla, eikä kaikkien tiedottajan -ja blogikirjoittelijoiden ”tilaustöitä” tarvitse ottaa niin vakavasti. Lisäksi legenda-sanaa ei pidä liittää ihan jokaisen kohdalle.

Kaikkinensa kausi on ollut uskomaton. Se millä tavalla nuori joukkue on käsitellyt ne ulkopuoliset paineet ansaitsee hatunnoston. Heikki Pulkkinen on varmasti ollut tässä iso apu, mutta loppujen lopuksi sen lopullisen työn jokainen tekee korvien välissä ihan itse.

Saksipotkuja, muutama volley ja viihdyttävää hyökkäyspeliä. Sitä on Saviniemeen kaivattu ja sitä nämä sankarit ovat sinne todellakin tuonneet. MyPan kannattajat ovat saaneet puheenaiheensa takaisin.

Sillä ei todellakaan ole ollut väliä vaikka stadionin kaiuttimista ei ole tuttua Veikkausliigan tunnusmusiikkia tullutkaan pelaajien tullessa kentälle. Tärkeintä on ollut se tietty fiilis, joka on tämän kaiken myötä tehnyt paluun Saviniemeen. Perhe on jälleen koossa.

Sankarit herättivät Saviniemen! MyPa tuli ryminällä takaisin ja tuli todellakin jäädäkseen!

 

 

 

Erään fanin tarina

Olin 6-vuotias kun pääsin ensimmäisen kerran MyPan peliin. Ne olivat ensiaskeleet tarinalle, josta en vaihtaisi päivääkään pois. Tarinalle jonka vain yksi ja ainoa futisjoukkue voi tarjota.

Birjukov, Jakonen, Korhonen, Iiskola, Hyypiä, Litmanen, Huttunen, Lindström, Timoska, Lindberg, Keskitalo, Turunen, Roth, Könönen, Puhakainen, Taipale. Olen ollut onnekas ja etuoikeutettu saadessani seurata liutaa upeita pelaajia näinkin läheltä.

MyPa on ollut minulle vuosien varrella kaikki kaikessa. Idoleiden seuraamisen ohella se on tarjonnut toisen kodin, joka omalta osalta kasvattanut sellaiseksi ihmiseksi joka nyt olen. Puheet seurasta joka on kuin yksi suuri perhe, eivät todellakaan ole tuulesta temmattuja. Ystävyyssuhteet muiden fanien, taustahenkilöiden ja jopa pelaajien kanssa ovat ehdottomasti koko tarinan rikkaus.

Entäpä mukana kulkeva lempinimi? 2000-luvun alussa pystyteltiin kaveriporukan kesken jonkinlaista fanitoimintaa ja reissattiin myös vieraspeleihin. Koko juttu taisi saada alkunsa 2002 kun käytiin kannustamassa MyPaa Vantaalla. (Ne olivat muuten poikkeuksetta parhaita vierasreissuja.) Kausina 2000-2003 MyPan keskikentällä pelasi nuori Antti Okkonen, joka oli omilla otteillaan vakuuttanut itseni siinä määrin, että olin hommannut fanipaidan itselleni. Okkonen kantoi lempinimeä ”Suke”. Eikä siinä sitten montaa mökäoljyä tarvitse kun kiva lempinimi keksitään ja vielä sellainen joka todennäköisesti seuraa itseäni hamaan loppuun asti.

Rooli muiden fanien keskuudessa kasvoi huomaamatta. Tuli noustua nopeaan tahtiin jonkinlaiselle jalustalle, jonka ei missään nimessä pitänyt olla homman päätarkoitus. Reissujen järjestämisestä vieraspeleihin kasvoi niin isoa asia, että monesti käänneltiin niin sanotusti kiviä ja kantoja reissuun pääsemiseksi. Se oli lopulta jopa melko kuluttavaa.

Noihin aikoihin aloittelin kirjoittelemaan omaa futissivustoa, jossa aiheet käsittelivät futista lähinnä yleismaailmallisesti. Siihen konseptiin tuli lopulta nopea muutos, kun minulle esiteltiin ajatus MyPan peleistä kirjoittamisesta. Ei ajatus sinänsä kauhistuttanut, koska omassa ajatusmaailmassa lukijakunta ei tulisi olemaan kovinkaan suuri. Se mikä oli sitten lopulta lopputulos, aiheuttaa tänä päivänä lähinnä itsellenikin suurta ihmetyksen aihetta. Kun jopa edustusjoukkueen sisältä kommentoitiin kirjoituksia, jotain omassa mittakaavassaan suurta oli tapahtunut.

Sain käydä monta keskustelua pelaajien kanssa, mutta yksi mieleenpainuvimmista oli Suomen Cupin voittohuumassa Kouvolan Vaakunassa Tuomas Haapalan kanssa. Vaikka monen ensimmäinen mielikuva on todennäköisesti viinanhuuruinen ”äijä on hyvä äijä-lässytys” totuus on jotain ihan muuta. Se oli kohtaaminen yhden hienoimman ihmisen ja pelaajan kanssa. ”Temeen” on jäänyt erittäin lämpimät välit näin monen vuoden jälkeenkin.

Yksi mielenkiintoisin muisto kirjoituksiin liittyen löytyy vuodelta 2005. MyPa pelasi Saviniemessä HJK:ta vastaan ja ottelu päättyi tasan. Joukkueen parhaimpiin pelaajiin lukeutunut Adriano vaihdettiin kentältä pois ja kovan pettymyksen keskellä annoin ottelun jälkeen MyPa:n valmennusjohdon kuulla kunniansa. Jutun julkaisusta oli tuskin ehtinyt kulua kymmentäkään minuuttia, kun puhelimeeni tuli tekstiviesti; ”Tiedoksesi, Adi vaihdettiin kentältä rintapistoksen takia. T:Ilkka M” Tekstiviestin takana todellakin oli päävalmentaja Ilkka Mäkelä. Asiaa oli käsitelty ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa, mutta se oli jäänyt itseltäni kuulematta. Vastasin toki ”Ilille” pahoitellen ja lopulta paiskattiin kättä myös kasvotusten.

Sen kauden päätös olikin sitten satumainen. Kovin juttu lienee kun pelaajat raahasivat allekirjoittaneen ”mestaruussuihkuun.” Tuomo Könöstä ja Eetu Muinosta oli turha vastustella. Janne Korhonen hoiti todennäköisesti omasta mielestään parhaan osuuden.

Päävalmentajan kanssa ehdin olla tekemisissä myös jälkeenpäin ja tällä kertaa puhelimen välityksellä. Eräänä arkipäivänä puhelin soi ja soittajaksi paljastui ”Ili” Mäkelä. MyPan joukkueen rakentaminen kaudeksi 2006 oli herättänyt runsasta keskustelua ja nyt Mäkelä oli halunnut purkaa tuntonsa edes yhdelle faneista. Sitä en vielä tänä päivänäkään ole ymmärtänyt, miksi se olin juuri minä. Puhelu kesti valehtelematta yli tunnin. Lopuksi päävalmentaja halusi vielä paljastaa sopimusuutisen. Tero Karhun päätöstä oli odotettu kuumeisesti. ”Haluan kertoa sinulle, että Tero Karhu pelaa meillä tällä kaudella. Jos haluat olla nokkela, voit hieman vihjaista asiasta mutta älä paljasta liikaa.” Päätin lopulta etten halua olla nokkela ja Karhun sopimus julkaistiin asiaan kuuluvalla tavalla.

Kausi 2006 oli pelillisesti vaikea. Kannattajat arvostelivat jopa silloista apuvalmentaja Mika Laurikaista kovin sanoin. Kapteeni Tero Taipale lähetti allekirjoittaneelle sähköpostia; ”Älkää perkele arvostelko ihmistä, joka ei ole syyllinen mihinkään. Mikalla on koko joukkueen arvostus ja tuki takanaan.” Tiesin kyllä itse mikä tilanne oli, mutta asettumalla yksin poikkiteloin muita kannattajia vastaan oli pelottava ajatus. ”Tepin” kanssa keskustelu johti lopulta molemminpuoleiseen yhteisymmärrykseen, jos nyt mitään välirikkoa koskaan olikaan. Tero Taipaleen ja allekirjoittaneen lämpimät välit ovat varmasti kaikkien tiedossa.

Ilkka Mäkelä erosi lopulta kesken kauden 2007. Itselleni viimeinen niitti oli fanien esittämät erovaatimukset Mäkelälle vierasottelussa HJK:ta vastaan jonka MyPa hävisi rumasti. Kuuntelin korvat punaisina Seppo Mäkisen saarnaa siitä, miten fanien tulee käyttäytyä vaikka en ollut itse edes paikalla. Kokemuksien kirjaan menee toki tämäkin.

Lopulta oma jaksaminenkin loppui. Jatkuvasta esillä olemisesta tuli lopulta taakka josta oli päästävä eroon. Se ei ollut ihan helppoa, kun niin moni oli nykimässä hihasta. Ei rakkaus seuraa kohtaan minnekään kadonnut vaikka kentällä ei niin hyvin kulkenutkaan. Vetäytyminen fanien keskuudesta oli lopulta helpotus ja omien sivujen hetkellinen ”alasajo” olivat näin jälkeenpäin hyviä ratkaisuja. Yritin muutamaan kertaan palata fanikatsomoon, mutta siitä ei kertakaikkiaan tullut mitään. Oli parempi siirtyä talkootyön pariin.

Oikeastaan vasta Toni Korkeakunnaksen valmentajakausilla sitä pääsi itsensä kanssa jälleen sinuiksi. Löytyi se paljon puhuttu kultainen keskitie. Kotipeleissä tilastomiehen rooliin siirtyminen auttoi ymmärtämään yhä paremmin sen, ettei aina tarvitse olla äänessä ja ihmiset ympärillä pysyvät silti. Kirjoittelutkin saivat taas uutta tuulta siipiensä alle.

Konkurssin myötä ”vanha minä” nosti jälleen päätään esiin kun joka paikassa piti olla kertomassa tuntojaan. Toisaalta se oli taas paras mahdollinen tapa tehdä surutyötä ison asian menetyksen jälkeen. Toisaalta pahimman yli auttoi myös Purhan, jonka riveissä kentän puolella sain pelata urani parhaan futiskauden kaudella 2015.

On tämä kaikki tehnyt jonkinlaisen palveluksenkin. Kesällä 2016 MyPan nykyinen puheenjohtaja Pekka Kolehmainen istahti Inkeroisten urheilukentän katsomossa viereeni. MyPan paluu oli silloin viritteillä ja Pekka tuli kysymään kiinnostaisiko tiedottajan pesti. Ihan ensimmäinen ajatus oli että; Nyt tuo ukko kyselee hulluja. Lupasin kuitenkin harkita asiaa ja otin lopulta pestin vastaan.

Blogikirjoittelun pohjalta tiedottajaksi hyppääminen on ollut yksi unelmien täyttymys. Kun kaikki huipentui MyPan sarjanousuun, mitään muuta ei voi toivoa. Paljon olisi asioita voinut tehdä paremminkin, mutta itse olen pyrkinyt ottamaan huomioon pohjat joista tähän on lähdetty.

Tulevaisuudesta tiedottajana on vaikea sanoa mitään, mutta erään fanin tarina jatkuu kuitenkin. Ainakin jollain tavalla…

 

 

 

 

 

Vieraskynä: Lalli Väänänen

Sain kunniatehtäväkseni kirjoittaa legendaariselle SukePeten Löylyhuoneelle vieraskynän, enkä osannut sanoa ei. Henkilökohtainen urheiluraamattuni, elämänmakuisimpia urheilutarinoita tarjoava Löylyhuone on ollut lempilukemistoani jo sen verran pitkään, että osaan jo tulkita komean alasarjamaalivahdin sielunmaisemaa Eppu Normaalin tahdissa. Kyseinen blogi iski lujan kipinän kirjoittamiseen yleensä, joten en edes häpeä laskea blogin tasoa omalla vieraskynä-panoksellani.

Alasarjamaalivahdin sielunmaisemasta on helppo hypätä kuvaukseen alasarjapalloilun ihanuudesta topparina toilailevan jyyrän näkökulmasta, sillä kausi on jälleen kerran loppumassa kohtalaisen iloisten onnistumisten sekä Ilmestyskirjamaisen karmaisevien pettymysten myötä. Olen perehtynyt viimeiset kaksi vuotta askeettisen asumisen sekä opiskelijakeittiön hienouksiin, joten osaankin laatia kauden viimeisiin peleihin reseptin varsin helposti: kahta eri teippiä – toinen kenkiin ja toinen jalkoihin, ”myttymäiset” mittasuhteet saava – pahoittelen sisäpiirivitsiä – määrä linimenttiä, ämpärillinen särkylääkkeitä sekä rutkasti taipumusta masokismiin. Ei tässä parempaakaan tekemistä vapaailtana, Salkkarit tosin jäävät nyt välistä.

Luojan kiitos kausi loppuu!

Kuitenkin, vuodesta toiseen paluu pelikentille tapahtuu samalla lapsenomaisella innolla ja suurin odotuksin. Sitten napsahtaa takareisi tai nilkka vetää ympäri 970 astetta. Kiroillaan loppuvuosi. Mikä helvetti tässä vuodesta toiseen innostaa?

Täyteen tulee seitsemän vuotta alasarjajyränä, josta on mieleen jäänyt ihan järjetön määrä erilaisia tapahtumia. Muistan hyökkääjän, jota vedettiin kintuille niin paljon kuin lähti sillä seurauksella että hän kuperkeikan jälkeen jatkoi matkaa ja teki maalin. Muistan pelikaverin nokka poskella saamassa lisäpalautetta ”mulkkuudestaan” Kouvolassa, pelikaverin joka vasempana pakkina vipelsi oikealla laidalla kohti kulmalippua, pelikaverin joka pamautti puolesta kentästä maalin ja satoja, tuhansia ellei enemmänkin erilaisia tapahtumia kentällä. Kotipuolessa muistetaan taatusti toisen käden tietona jokainen ”ihan helvetin hieno taitomaali”, joista saa muuten kuulla pitkään, tosin eipä niitä ihan hirveän montaa olekaan. Kentän ulkopuolisia tapahtumia nyt ei kehtaa ihan hirveästi edes mainostaa, mutta niitäkin on ehkä jäänyt jokunen muistikuviin alkaen Dannyn laulamisesta Silja Linen karaokessa, mennen ensimmäisen iskun ottavan topparin kautta aina kokeneemman pelimiehen antamiin jopa pelottavan todentuntuisiin elämänohjeisiin.

Lyödään tämän päälle vielä kliseiset nurtsin tuoksut, paskat läpät joukkuekavereiden kesken ja se universaali jalkapallon käsite, joka yhdistää Sippolan San Sirolla Vonteeni-turnauksessa tappotaklauksia tekevät oman elämänsä marcomaterazzit sekä joka neljäs vuosi MM-kisoissa kohtaavat maailman absoluuttiset huiput, niin eipä ole enää ihmekään ettei tätä osaa, saati halua, vaihtaa mihinkään.

Luojan kiitos tulee taas uusi kausi!

Lalli Väänänen

Kirjoittaja on oman elämänsä jalkapallojournalisti sekä Kymenlaakson Paul McShane. Urakehitys on ollut tasaista: Juniorivuodet MyPassa johtivat vyölle kertyviin satoihin miesten otteluihin Purhassa, kun taas MyPan edustusjoukkueen tiedottajan pesti vaihtui Purhan Facebook-sivuille kirjoitettuihin mukahauskoihin otteluennakoihin sekä –raportteihin.

Lapista löytyy rauha alasarjafutaajallekin

Olen käynyt monena syksynä Lapissa. Pari kertaa talvellakin, mutta syksy on tuntunut enimmäkseen siltä omimmalta jutulta. Futiskaudesta pari viimeistä peliä on saattanut jäädä perinteisen reissun takia väliin, mutta iän karttuessa se ei ole aiheuttanut suurtakaan vahinkoa, päinvastoin.

Matka kotoa pohjoiseen on pitkä, mutta jokaisen kilometrin arvoinen. Lapissa kaikki on toisin. Päällimmäisenä tulevat rauha ja hiljaisuus. Kiireen rajan pohjoispuoli ei ole lainkaan liioiteltua. Se on sana joka unohtuu välittömästi. Kun pysähdyt ensimmäisen tunturipuron ääreen, sielu saa välittömästi rauhan ja kun kiipeät tunturin huipulle, futiskauden aikana syntyneet henkiset haavat parantuvat kertaheitolla.

 

 

 

 

 

 

Ihmiset pohjoisessa ovat täysin erilaisia, mutta hyvällä tavalla. Palvelualttiudesta moni etelässä vetelehtivä saisi ottaa mallia. Sitä ei voi ymmärtääkään kuinka kovan työn takana elanto on pohjoisessa asuvalle. Avaat sitten ovet missään vaan, edessä on aina ystävälliset ja auttavaiset kasvot. Vaikuttan luonnon lisäksi, ihmiset ovat yksi hyvä syy miksi Lappiin haluaa aina palata.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tänä vuonna sain myös kokea jotain uutta. Bussiretki Norjan puolelle ja Jäämeren rannalle menee heittämällä elämän top-5 kokemuksiin. On aivan käsittämätöntä kuinka Suomen ja Norjan rajan ylittäessä maisema muuttuu. Norjan jylhien tunturien välissä kulkeva kapea tie saa huokaamaan syvään. Missä muualla on näin hienoa?

Neidenin kuohuva koski on jotain käsittämöntä. Kosken pauhu peittää alleen kaiken turhan. Keskustelut on jätettävä tuonnemmaksi. Jos tässä kohtaa et pysty nauttimaan hetkestä, olet väärässä paikassa. Kuva ei kerro totuudesta kuin osan, se mitä näet ja koet juuri siinä hetkessä on parasta.

 

 

 

 

 

 

Lopulta bussin ikkunasta avautuu näkymä sinisenä hohtavalle Jäämerelle. Vaikuttunut on varsin mieto sana kuvaamaan niitä tuntoja joita kehossa virtaa. Edessä oli maisemia, joissa viikko jos toinenkin vierähtäisi huomaamatta.

 

 

 

 

 

 

Pysähdys pienessä Pykeijan kylässä on varsin vaikuttava. Pienistä ja tiheään rakennetuista taloista tulee väistämättä mieleen smurffikylä. Talojen välissä kulkee kapea, suomalaista kevyenliikenteen väylää muistuttava tie. Yksi auto kerrallaan mahtuu kulkemaan, vastaantulijan on väistettävä.

Kylän ainoaa teollisuutta on kuningasraputehdas, josta rapuja toimitetaan ympäri maailmaa. Pykeijassa pärjää suomella, sillä se on Norjassa niin sanottu ”suomalaiskylä”. Eräs kylän vanhempi rouva olikin varsin innoissaan kun paikalla oli bussilastillinen suomalaisia. Juttua riitti huonosta ja sateisesta kesästä sekä tietoiskua kylän historiasta kiinnostuneille suomalaisille.

 

 

 

 

 

Löytyi jälleen yksi hyvä syy miksi haluan palata Lapin rauhaan. Futiksen kannalta tuntureiden kupeesta löytyy aina enemmän vastauksia kuin kysymyksiä. Sieltä alasarjafutaajakin voi löytää itselleen rauhan.

Näiden reissujen jälkeen voin taas olla varma, että kun joukkue kerääntyy rinkiin ja kolmeen laskemisen jälkeen huudetaan PURHA, allekirjoittanut on taas valmis tekemään kaikkensa.

Yksi kausi vielä jos löytyy joukkue

Niinhän siinä sitten kävi, että kausi pelien osalta katkesi ennen aikojaan. Purhan julkaistessa talvisaikaan Vitosen tason joukkueen tyylille varsin mahtipontisen jatkosopimusuutisen allekirjoittaneesta, tuli asetettua  yhdeksi tavoitteeksi ehjä kausi ilman loukkaantumisia. Haaveeksi jäi.

Syyskierros jää torsoksi, sillä sen ensimmäisessä ottelussa reiteen osunut vastustajan nappulakenkä teki turhan kovaa jälkeä ja jalan toipuminen on edennyt hyvin hitaasti. Alasarjafutaajan arkeen kuuluvat työt ja matkailukaan eivät juuri nyt häiritse futiksen peluuta.

Loukkaantumiset on ikävä lisä tätä urheilulajia, pelasit sitten Veikkausliigassa tai Vitosessa. Omalla kohdalla kaksi viimeisintä kautta ovat olleet varsin rikkonaisia. Poissaolot peleistä ja harjoituksista ovat omalla kohdalla tehneet varsin ison aukon itseluottamukseen. Omaan tekemiseen tulee itseluottamuksen puuttuessa suhtauduttua turhankin kriittisesti. Samalla sitä tuntee pettävänsä joukkueen kun pelata ei pysty.

Itseluottamus palautuu harjoittelun kautta. Sitä en tänä kesänä päässyt maalivahdin näkökulmasta katsottuna toteuttamaan tarpeeksi laadukkaasti ja nyt ei puhuta joukkueharjoituksista. Se tässä futiskesässä jäi eniten harmittamaan.

Jotta kaikki ei menisi pelkäksi itkuvirreksi, on tässä kaudessa ollut paljon hyvääkin. Joukkue on pärjännyt varsin mainiosti ja se on tärkeintä. Kauden alussa tavoitteeksi asetettiin lohkon kärkisijat ja loppua kohti mentäessä tilanne näyttää äärimmäisen hyvältä. Joukkueessa vallitseva mahtava henki on edesauttanut paljon asioita. Siitä täytyy olla ylpeä, että on saanut olla tälläisessä yhteisössä mukana. Jos ollaan kaaduttu ollaan tehty sekin yhdessä ja porukassa myös noustu ylös.

Omalta osaltani loppukausi menee enemmän ja vähemmän joukkueen hengenluojana. Kauden viimeinen saunailta ja päätösristeily eivät lienee vaadi enää nappulakenkien jalkaan laittamista ja pallojen torjumista, joten osallistuminen niihin ei ole vaarassa.

Ajatukset futiksen suhteen ovat tällä hetkellä sellaiset, että ensi kaudella vielä jossain pelattaisiin. Fysikkapuolen parantamiseksi on löytynyt hyvä harjoitusmuoto, jonka avulla jonkinlainen valmistautuminen kauteen 2018 on jo aloitettu. Voi kuulostaa ammattimaiselta, mutta fyysinen puoli on romahtanut niin pahoin, että jotain on pakko tehdä.

Siispä yksi vuosi vielä, one more year ja mitä näitä nyt oli. Edellyttäen tietenkin sitä, että jollakin joukkueella on vielä tälläiselle maalivahdille käyttöä…

 

 

 

MyPa-perheen juhla-päivä täynnä upeita muistoja


Ajellessani lauantaina kohti Saviniemeä ilmassa oli jotenkin erityisen paljon positiiviisuutta. Stadionin liepeillä tunnelma hienosta päivästä vain vahvistui. MyPa juhli 70-vuotista taivaltaan ja se näkyi ihmisten olemuksessa ja ihan kaikessa.

Ruutiukkojen juhlapeli aloitti päivän. Se peli oikeastaan kiteytyi itselleni yhteen ja ainoaan laukaukseen. Kun Jaakko ”James” Toikander laukoi rangaistuspotkun maaliin, siinä oli jotakin symboliikkaa sille, mitä MyPa tänä päivänä on. Vahva ja periksiantamaton seura. Kun ”James” joskus MyPa-talolla meille silloisille junioreille esiteltiin, ei sitä silloin tajunnut kuinka suuresta mypalaisesta on kyse. Viimeistään nyt sen kuitenkin tajusi, että pallon takana seisoi iso palanen MyPan historiasta.

Omat vahvat muistoni sijoittuivat kuitenkin vahvasti päivän toiseen otteluun. Heikki ”Hessu” Pulkkisen kokoaman legendajoukkueen marssiessa kentälle muistot heräsivät välittömästi. Janne Korhonen, Ville Iiskola, Toni Huttunen, Saku Puhakainen, Tero Taipale, Jukka Lindström, Mauri Keskitalo, Tuomas Aho, Niki Helenius ja monta muuta nimeä, joiden kirjoittaminen tässäkin hetkessä tuo kylmät väreet.

Ne kylmät väreet kulki kehossa läpi tuon ottelun. Äijistä näki, että lekkeriksi ei ole lyöty peliuran jälkeenkään. Vaikka niin tosissaan ei välttämättä pelattukaan, tietynlainen voitontahto noissa pelaajissa edelleen näkyi. Jukka Lindström dominoi pääpalloissa tapaan johon on totuttu. Tuomas Ahosta huokui tuttu rauhallisuus ja johtajuus. Toni Huttusen ja Saku Puhakaisen kemia ei ollut kadonnut. Tero Taipaleenkin jalka liikkui kevyen näköisesti ja Niki Heleniuksen taiturimainen pallonkäsittely toi kaikki hyvät muistot takaisin. Maalivahdit Janne Korhonen sekä Ville Iiskola pitivät kimpassa vastustajan nollilla. Sekin on tullut näiden vuosien aikana tutuksi.

Puoliajalla käytettiin yleisön mieliksi hienoa pelisilmää. Ville Oksanen ja Mauri Keskitalo vaihtoivat puolia. ”Mane” teki tottakai maalin ja koko jutun ydin oli omalta osaltani siinä. ”Manen” maalit ovat vuosien takaa juuri se yksi iso asia, miksi Saviniemi on vetänyt puoleensa. Suurin idoli ja yksi suurista Saviniemen sankareista teki maalin vielä kerran punavalkoisessa paidassa.

Ottelu päättyi ja pelaajat tekivät kentällä kunniakierroksen. Yleisö osasi arvostaa legendoja heidän arvolleen sopivalla tavalla. Upeat pelaajat saivat vielä kerran ottaa yleisön omakseen ja sen legendat toden totta ansaitsivat.

Kun juhlapäivän ottelut kruunautuivat vielä Kolmosen ottelun voittoon ja Jupe Rämän hattutempuun, päivä oli täydellinen. Legendat ja yksi Saviniemen uusista sankareista olivat tehtävänsä tehneet. Koko MyPa-perhe sai päivältä sen mitä se varmasti halusi.

Juhlat jatkuivat MyPa-talolla. Muisteltiin vanhoja, spekuloitiin tulevia ja paiskattiin kättä vanhojen tuttujen kanssa. Kohtaaminen mestarivalmentaja Ilkka Mäkelän kanssa oli mieleenpainuva ja paljolti siksikin, että ”Ili” ei ollut unohtanut. ”Vieläkös jaksat olla aktiivinen kirjoitushommien kanssa?” Vastaukseni roolin hienoisesta muuttumisesta nosti hymyn Mäkelän kasvoille. ”Hieno juttu, oli kiva nähdä.”

Maalivahti Janne Korhosen kanssa käytiin perinteinen suomalainen kuulumisten vaihto. Molempien vastaus; ”Hyvin menee kiitos!” menisi vastauksena milloin tahansa suomalaisen jurouden loputtomaan arkistoon, mutta tähän ”keskusteluun” sisältyi niin paljon arvostusta omalta osaltani, että ei siihen juuri muuta tarvita.

Välikäden kautta sain terveiset myös mestarijoukkueen kapteenilta Tuomas ”Teme” Haapalalta, joka ei valitettavasti paikalle päässyt. Haapalan terveiset kuitenkin kolahtivat, koska ne sanat mitä ”Teme” oli minusta käyttänyt olivat jotain sellaista, mitä en yhdeltäkään pelaajalta koskaan uskonut kuulevani.

Huutokauppaan en ole osalllistunut muuten kuin sivusta seuraajana, mutta ottelun jälkeisen huutokaupan jatkuminen MyPa-talolla sai asiat uuteen perspektiiviin kun Ville Iiskolan paita tuli huudettavaksi. Once in a lifetime-tilaisuus oli pakko yrittää käyttää hyväksi ja se toi lopulta parhaan mahdollisen lopputuloksen. Rahasumma paidasta on lopulta suhteessa pieni verrattuna siihen, miten Jaalan suuri mies on itseäni kohdellut. Ville on antanut kentällä aina kaikkensa MyPan puolesta ja auttoi kaksi vuotta sitten suuresti, kun hain oman futisurani maksimisuoritusta. Paitaa luovuttaessaan Ville lausui sanat; ”No tämä meni ihan oikeaan osoitteeseen.” Voin olla varma, että ne sanat tulivat suoraan sydämestä. Kyseessä on huippuveskari sekä äärimmäisen hieno herrasmies kentän ulkopuolella.

Aika MyPa-talolla vierähti nopeasti. Se fiilis mikä oli koko ajan aistittavissa, ei voi koskaan unohtua. MyPa-perhe oli jälleen näyttänyt sen, mihin se parhaimmillaan pystyy.

Illan päätteeksi sain vielä kuulla sanoja joita pitää miettiä hetken jos toisenkin. Liigavuosina MyPan media officerina toimineen Toni Hannulan sanat on sellaisia joita ei ihan joka päivä kuule; ”Olet omalla tavallasi suuri mies tässä yhteisössä ja äijällä on todella suuri sydän. Kiitos että olet”

Juuri tällä hetkellä toivon vain, että minua pidettäisiin edes jollakin asteikolla MyPan miehenä. Toista seuraa joka pystyisi tarjoamaan edes lähellekään samanlaisia hetkiä ei ole eikä tule.

Kiitos MyPa ja paljon onnea!

 

 

 

 

”Korpela kentän kuningas”

Kouvolan Sanomat uutisoi kyseisellä otsikolla kaudella 2015, kun Purha oli kaatanut FC Peltirummun paikallisottelussa lukemin 2-1 Inkeroisten urheilukentällä. Se otsikko piti enemmän kuin paikkansa. Se oli peli, jossa nähtiin tukku huipputorjuntoja.

Ensimmäinen kohtaamiseni Miika Korpelan kanssa tapahtui juuri tuon kauden alla, kun Purha pelasi harjoitusottelun Susia vastaan. Purha viritteli yhteistyötä KJP:n A-junioreiden kanssa ja Korpela oli yksi niistä pelaajista joka tuli vahvistamaan kapeaa pelaajarinkiä.

Täysi-ikäisyyden portteja tuolloin kolkutellut maalivahti oli ensivaikutelmaltaan hieman hiljaisen oloinen, mutta Miikasta näki, että nuori mies tiesi kuitenkin mitä teki. Raamikas kaveri teki vaikutuksen ensimmäisessä treenipelissään.

Kauden edetessä yhä paremmin tutuksi tulleesta Miikasta tuli ehdottomasti yksi parhaista treenikavereista joka omalle kohdalle on sattunut. Ajatukset osuivat hyvin yksiin ja huumoriakin irtosi paikan tullen sopivasti. Joukkueen valmennus ilmoitti heti, että Korpela on selvä ykkösvalinta aina kun pääsee paikalle. Monelle maalivahdille se voisi olla kova paikka, mutta itse näin tilanteessa enemmän mahdollisuuksia. Tilanne jossa sarjataso oli omalla kohdallakin täysin uusi, nuoren kaverin pönkittäminen eteenpäin oli huomattavasti järkevämpää kuin selän takana kyräily.

Tuo kyseinen paikallisderby osoitti, kuinka kovasta kaverista on kyse. Korpelan huippupeli on piirtynyt niin pysyvästi verkkokalvoille, että sen muisteleminen tuo aina hyvän fiiliksen. Muistan kuinka omat kehut Miikalle saivat maalivahtivalmentaja Ville Lehtisen ihmettelemään, kuinka harvinaista on, että joukkueen toinen maalivahti pystyy iloitsemaan toisen onnistumisesta. Minulle se oli luonnollista. Vanha klisee joukkuepelistä ja joukkueen edusta on itselleni ollut tärkeä juttu.

Yksi kamalimmista tilanteista oli kauden toinen paikallisderby Lehtomäessä. Purha johti derbyä, mutta Rumpu nousi lopulta takaa ohi. Ratkaiseva maali oli perin kummallinen pomppu, joka vielä auringon sopivasti häikäistessä yllätti Miikan. Nuoressa veskarissa näkyi jatkossa pieni hermostuneisuus ja valmennusjohto käski minut valmistautumaan kentälle menoon. Vaihtoa ei kaikeksi onneksi koskaan tapahtunut, sillä se olisi saattanut lopullisesti musertaa nuoren maalivahdin maailman. Muistan olleeni pari päivää tuon jälkeen todella vihainen, mutta valmennukselle ei voinut hanttiinkaan pistää.

Nyt pari vuotta tapahtuneesta, koko tilanne on tainnut toimia osana maalivahdin kasvutarinaa. MYPAn uuden tulemisen myötä joukkueen maalilla seisoo kova tekijä. Pituutta Miikan ei tarvitse enää kasvaa. Oma huomioni on kohdistunut lähinnä siihen, kuinka jätkä on kasvanut henkisesti kymmeniä senttejä. Korpelasta on kasvanut yksi Kolmosen parhaista maalivahdeista, eikä tässä asiassa tarvitse edes vetää kotiinpäin.

MYPAn maalilla pelaa luotettava ja vakuuttava kaveri (Kuva: Mia Kujala)

MYPA voitti lauantain paikallisderbyssä ja kärkiottelussa Peltirummun. Ottelu olisi voinut saada täysin erilaisen käänteen jos Rumpu olisi ensimmäisen puoliajan lopussa tehnyt läpiajostaan maalin. Korpela näytti suuruutensa ja otti yhden kauden tärkeimmistä torjunnoistaan. Eikä se ole ollut tämän kauden ainoa gamesaver. Niitä on jo nähty ja lisää on tulossa. Jos MYPAn puolustuksesta pääsee läpi, siihen voi huoletta luottaa että Miika Korpela hoitaa loput.

Korpelan hieno työ tuo toivottavasti tulevaisuudessa mahdollisuuden kokeilla rajojaan myös korkeammalla sarjatasolla. Kaikki edellytykset sillekin on olemassa. Sitä ennen MYPA kuitenkin tarvitsee vielä moneen kertaan maalivahtiaan.

Itse olen kiitollinen siitä, että olen saanut tehdä yhteistyötä huippumiehen kanssa. Hyviä oppeja voi saada nuoremmaltakin kaverilta.

 

 

 

 

 

 

Pyry Soiri rakentaa maltilla matkaa menestykseen

MyPaa Veikkausliigassa kausilla 2012-2014 edustanut Pyry Soiri otti uuden askeleen urallaan ja lähti kokeilemaan siipiään ulkomaan kentille. Maa on Valko-Venäjä ja seura Shakter Soligorsk. Futiksessa arkii pyörii perusrutiineilla. Kentän ulkopuolella tilanne on vähän toisenlainen, mutta Pyry on ottanut matkaansa positiivisen mielen ja halun oppia.

-Ihan hyvää kuuluu! Arki on aika samanlaista, treenit tai kahdet päivässä ja loppupäivä valmistautumista seuraavaan! Ympäristö on erilainen, eikä asuinpaikassani suurinosa osaa englantia. Onneksi käytössä on tulkki ja saan apua muilta yleisissä asioissa! Opettelen parhaillaan venäjää ja vähän on jo ehtinyt tarttuakin.

Ennen Valko-Venäjälle siirtymistään Soiria huhuiltiin jopa Suomen ykkösseura HJK:n riveihin. Pyry suostuu lyhyesti paljastamaan, että kiinnostus oli ihan konkrettistakin eikä pelkkiä lehtien keksimiä tarinoita.

-Kiinnostusta kyllä oli, mikä on aina hyvä asia.

Shakter Soligorskin kiinnostus heräsi, kun Soiri pelasi vahvan kauden Vaasassa. Seuravalinta on varmasti monesta suomalaisesta näkökannasta melko eksoottinenkin mutta kun puhutaan Pyry Soirin taustoista, nuori mies on ehtinyt nähdä aika paljon ihmeellisempiäkin paikkoja maailmassa. Asenne nuorella miehellä on ainakin sellainen, että siitä kehittyminen jalkapalloilijana ei tule jäämään kiinni.

-Sain tämän mahdollisuuden viime vuoden loppupuolella, kun joukkue oli tosi kiinnostunut saamaan minut tänne ja se paistoi kaikesta. Joukkue on menestynyt ja on aina kiva pelata kärkisijoista. Paikka on ehkä eksoottinen, mutta olen asunut koko elämäni eri maissa ja jopa paljon ”eksoottisemmissakin”, joten se ei ollut ainakaan este. Uudessa ympäristössä voi aina saada uutta oppia ja mietin silloin enimmäkseen jalkapallon kannalta mikä olisi minulle hyvä seuraava askel eteenpäin.

Valko-Venäjältä varmasti tunnetuin seura on Mestareiden liigassakin esiintynyt BATE Borisov. Shakter Soligorsk on BATE Borisovin kovin haastaja maan pääsarjassa, joten ei Pyry Soiri ihan missä tahansa joukkueessa pelaa. Uusi kotikaupunki tarjoaa Pyrylle jotain tuttuja vivahteitakin vanhoista ajoista.

-Shakter on hyvä joukkue, mikä koostuu enimmäkseen maan parhaista paikallisista pelaajista sekä kuudesta ulkomaalaisesta. Minun lisäksi joukkueessa on kroatialaisia ja bulgarialaisia ulkomaalaisvahvistuksia.  Kaupunki sijaitsee 130 km etelään Minskistä ja on 120 000 asukkaan tehdaskaupunki, ehkä jossain määrin verrattavissa Kouvolaan. Joukkueen omistaa tehdas. Shakter sijoittui viime kaudella toiseksi ja tämän vuoden tavoite on voittaa mestaruus!

Soiri on sopeutunut hyvin uuteen ympäristöön ja vaikka kieli aiheuttaa vielä omat haasteensa, ei sekään ole menoa hidastanut.

-Joukkue on ottanut ihan hyvin sisään. Suurin osa paikallisista ei puhu englantia mutta jotkut ovat innokkaita oppimaan. Aika rauhallista elämää täällä eletään , treenataan kovaa ja muuten palautellaan! 

Sopeutuminen nousee luonnollisesti moneen kertaan puheisiin, mutta sen suhteenkin Pyryllä on avoin mieli matkassa. Pelillisen tason Pyry arvioi Veikkausliigaa korkeammaksi ja fyysistä puoltakin on saanut mitata eri tasolla.

-Toki vie aina aikaa sopeutua ja kieli on myös vieras, mutta olen saanut apua ja ollut myös todella halukas oppimaan ja sopeutumaan!  Sarjassa on kolme kärkiseuraa jotka menee menojaan ja aina löytyy joku yllättävä joukkue, mutta sarja on muuten tasainen ja taso on korkeampi kuin Suomessa. Sanoisin, että täällä on paljon fyysisempää! 

Pyry suostuu valottamaan ajatuksiaan myös pidemmälle tulevaisuuteen, mutta rivien välistä on helppo lukea, että nuori mies eteneen urallaan rauhallisin ja vakain askelin. Soirin asennoitumisesta omaan tekemiseensä kannattaa jokaisen ulkomaan kentistä haaveilevan juniorin ottaa mallia.

-Tavoitteet ovat korkealla. Haluan siirtyä eteenpäin kyllä tulevaisuudessa, mutta nyt olen täällä ja annan kaikkeni Shakterille. Uskon siihen, että unelmani toteutuvat tulevaisuudessa vielä. Muutin tänne sellaisella mentaliteetillä, että täällä voin ja haluan oppia paljon.

Myllykosken Pokintieltä on ollut suhteellisen pitkä matka paikkaan jossa Pyry Soiri tällä hetkellä toteuttaa omia unelmiaan. Pyryn sanoista on helppo huomata kuinka kiitollinen nuori mies on MyPa:n ja VPS:n tarjoamista mahdollisuuksista. Vaasassa ensimmäinen kausi ei ollut se kaikista helpoin, mutta sekin on matkan varrella ollut hyvä opetus mitä ammattilaisen ura vaatii.

-MyPasta kaikki lähti ja sain siellä mahdollisuuden tehdä mitä olen aina halunnut ja mistä nautin todella paljon. Oli silloin kuitenkin aika siirtyä eteenpäin ja Vaasa otti avoimin käsin vastaan ja siellä viihdyinkin joukkuessa tosi hyvin. Meillä ei vuonna 2015 ollut paras alku mutta lopetettiin hyvin ja pysyttiin sarjassa. 2016 meidän tavoitteet oli edelleen samat, mutta meillä oli kokemusta ja tiedettiin mitä se vaati, hyvä kausi henkilökohtaisesti ja joukkueena mikä palkittiin pääsyllä Eurooppaan. Sen jälkeen ajattelin, että nyt on aika ottaa seuraava askel ja päätin tulla tänne! Sen huomaa, että nyt vasta työt alkavat todenteolla.

Myllykoskella on tottakai erityinen merkitys Pyrylle. Seuran paluu jalkapallokartalle on ollut Soirin mieleen ja etenkin ihmiset uuden MYPA:n taustalla saavat nuorelta mieheltä hienoa tukea.

-MyPa ja Myllykoski merkitsee paljon. Perhe on sieltä kotoisin ja olen viettänyt siellä monet kesät ennen kun asuin siellä neljä vuotta. Oli todella iloista kuulla, että MyPa tekee paluun ja on niin monia loistavia ihmisiä ketkä haluavat nostaa sen takaisin sille tasolle missä se oli! Meillä on myös vielä talo Myllykoskella.

Vanhoilla kotikulmillaan Pyry on ehtinyt käymää valitettavan vähän ja loppuun onkin annettava miehelle mahdollisuus lähettää terveiset niille, jotka ovat niitä tärkeimpiä.

-En ole valitettavasti hirveästi itse päässyt kyläilee, mutta haluisin lähettää terveiset kaikille ja itseasiassa myös kiitokset kaikesta niille ketkä ovat auttaneet minua pääsemään eteenpäin. Myös kaikille tutuille ja kavereille terveiset!

Viimeinen näkemys surullisesta lopusta

Luulin jo saaneeni sielulleni rauhan, kun Myllykoskella palattiin jälleen aikaan jolloin miesten sarjafutista pelataan kotoisella Saviniemen stadionilla. Haavoja revittiin jälleen auki, kun Kouvolan Sanomat oli lainannut Tero Auvisen Urheiluseurojen sisäpiirissä-kirjasta otteita, joissa käytiin läpi MyPa:n viimeisiä vaiheita jotka lopulta johtivat surulliseen konkurssiin.

Haastattelut pelaajilta, Antti Muuriselta ja Toni Korkeakunnakselta ei tuonut omaan tietopankkiini mitään uutta. Sen sijaan toiminnanjohtaja Seppo Mäkisen kertomus MyPa:n ottamista veloista sai veren kiehumispisteeseen. Tuli siis ilmi, että Mäkinen valehteli seuran vapaaehtoistyöntekijöille ja kannattajille päin naamaa laskettelemalla isoilla kirjaimilla; VELKAA EI OLE, EIKÄ SITÄ TULE. Velan suuruusluokilla on turha selitellä mitään. Valehtelu niille, jotka antavat omasta ajastaan lukemattomia tunteja sille, että seura pysyy pystyssä, on täysin anteeksiantamatonta. Mäkinen teki pitkän päivätyön MyPa:n eteen, sitä tuskin kukaan kiistää. Tarinalle olisi vaan voinut rakentaa siistimmän lopun.

Helppo sanoa jälkikäteen, mutta sekään, että talousongelmat alkoivat jo vuonna 2008 ei tullut suurena yllätyksenä. Paperiteollisuus ajautui alamäkeen vuoden 2005 työsulkujen jälkeen. MyPa kangistui kaavoihinsa voitettuaan mestaruuden. Mitään ei tehty toisin, vaikka olisi pitänyt. Toimistolla väen olisi pitänyt mestaruuskauden jälkeen vaihtua. Kun mitään ei lopulta tapahtunut, iski kaikkiin sokeus, joka johti siihen että uskottiin kaiken menevän niinkuin ennenkin. Nöyryys MyPa-talon sisällä ei lopulta riittänyt tosiasioiden tunnustamiseen. Pelkällä uskolla ei yhtäkään jalkapalloseuraa pyöritetä. Ei MyPa:n hallituksellekaan voi puhtaita papereita antaa. Asioita tunnuttiin katsovan liian paljon läpi sormien.

Toni Korkeakunnaksen aikakausi toi uutta toivoa siitä, että pienemmilläkin resursseilla voidaan menestyä. MyPa-perhe oli ennen Korkeakunnaksen tuloa ajautunut täysin keskelle ulappaa, eikä löytänyt takaisin rantaan. Korkeakunnas adjutantteineen ja pelaajineen hilasi eksyneen lautan takaisin rantaan ja palautti MyPa-perheen ja hengen takaisin kotisatamaan. ”Token” viimeisellä kaudella MyPa oli jopa jonkin aikaa Kummelin urheiluvalmentaja Raimo Vormistoa lainatakseni; murjomassa ronssin kylkeen. Mitali valui käsistä, mutta ”Toke” jätti oman sanattoman viestinsä teoillaan mypalaisille; Koskaan ei kannata luovuttaa.

Kaikki oli kuitenkin lopun alkua. MyPa:n toiminnanjohtaja Marco Manso ilmoitti seuraväelle kauden päätteeksi, että MyPa:n tilikausi menee VÄHÄN miinukselle. Viimeisen kauden kynnyksellä räjähti lopulta pommi. MyPan tilikausi oli 400000 euroa tappiollinen. Kaikkien yllätykseksi Manso palkkasi valmentajaksi Antti Muurisen. Jälkikäteen sanottuna Muurisen rekrytointi oli pokeritermein all-in sille, että MyPa:n kuviteltiin taistelevan kärkisijoista, jopa mestaruudesta. Pisteenä i:n päälle voi laittaa Dawda Bahin hankinnan. Väitettiin, että ulkopuolinen rahoittaja olisi maksanut Bahin palkan. Näin ei kuitenkaan tainnut koskaan olla.

MyPa:n kapteenin Tuomas Ahon kertomus siitä, kuinka toiminnanjohtaja oli lopulta astunut täysin väärälle alueelle on jotain käsittämätöntä. Marco Manso teki asemassaan tekoja, jotka ovat joukkueurheilussa täysin anteeksiantamattomia. Toiminnanjohtajan on kestettävä paine joukkueen menestymättömyydestä. Marcolla tosin taisi olla tiedossa, mitä tuleman pitää jos oletettua menestystä ei tule. Paine kasvoi liian suureksi ja loppu on sitten suuren suuri farssi.

Annan edelleen suuren arvostukseni sille, kuinka Tuomas Aho puhuu asioista rehdisti. Kapteeni halusi olla kannattajilleen avoin loppuun asti.

Antti Muurista on ammuttu kovin sanoin MyPa-kannattajien keskuudessa. Sen touhun voi lopettaa. Haluan ainakin omasta puolestani sanoa, etten tule missään olosuhteissa syyttämään Antti Muurista MyPa:n konkurssista. Muurinen oli valitettavasti väärään aikaan väärässä paikassa. Mies tuli eläkepäiviltään töihin kun paloa vielä löytyi. Valitettavasti sitä työtä ei koskaan annettu viedä rauhassa loppuun asti.

Seppo Mäkinen sanoo, että se miten MyPaa loppuvaiheessa Palloliiton toimesta käsiteltiin oli rumaa. Ilveksen nostaminen liigaan oli toki läpinäkyvintä paskaa, mihin vain Palloliitto pystyy. Toinen juttu on sitten se, oliko MyPa:n hakemuksella lopulta mitään merkitystä, kun rahaa ei ollut ottaa vastaan edes Ykkösen paikkaa. Taas kerran se tuttu kapistus peili, jonka eteen astuessa näkee monta kertaa syyn moneen asiaan, olisi MyPa-talollakin ollut käyttökelpoinen väline.

Tämän tunkion penkomiselle saisi jo vihdoin tulla loppu. Asioita jää aivan varmasti edelleen avoimeksi, mutta niiden loputon vatvominen ei tuo enää vanhaa MyPaa takaisin.

MyPa-talolla ja Saviniemessä on vihdoin käännetty uusi sivu uusille tarinoille. Otetaan mieluummin jatkossa vaikka pienet sille!