Yksi kausi vielä jos löytyy joukkue

Niinhän siinä sitten kävi, että kausi pelien osalta katkesi ennen aikojaan. Purhan julkaistessa talvisaikaan Vitosen tason joukkueen tyylille varsin mahtipontisen jatkosopimusuutisen allekirjoittaneesta, tuli asetettua  yhdeksi tavoitteeksi ehjä kausi ilman loukkaantumisia. Haaveeksi jäi.

Syyskierros jää torsoksi, sillä sen ensimmäisessä ottelussa reiteen osunut vastustajan nappulakenkä teki turhan kovaa jälkeä ja jalan toipuminen on edennyt hyvin hitaasti. Alasarjafutaajan arkeen kuuluvat työt ja matkailukaan eivät juuri nyt häiritse futiksen peluuta.

Loukkaantumiset on ikävä lisä tätä urheilulajia, pelasit sitten Veikkausliigassa tai Vitosessa. Omalla kohdalla kaksi viimeisintä kautta ovat olleet varsin rikkonaisia. Poissaolot peleistä ja harjoituksista ovat omalla kohdalla tehneet varsin ison aukon itseluottamukseen. Omaan tekemiseen tulee itseluottamuksen puuttuessa suhtauduttua turhankin kriittisesti. Samalla sitä tuntee pettävänsä joukkueen kun pelata ei pysty.

Itseluottamus palautuu harjoittelun kautta. Sitä en tänä kesänä päässyt maalivahdin näkökulmasta katsottuna toteuttamaan tarpeeksi laadukkaasti ja nyt ei puhuta joukkueharjoituksista. Se tässä futiskesässä jäi eniten harmittamaan.

Jotta kaikki ei menisi pelkäksi itkuvirreksi, on tässä kaudessa ollut paljon hyvääkin. Joukkue on pärjännyt varsin mainiosti ja se on tärkeintä. Kauden alussa tavoitteeksi asetettiin lohkon kärkisijat ja loppua kohti mentäessä tilanne näyttää äärimmäisen hyvältä. Joukkueessa vallitseva mahtava henki on edesauttanut paljon asioita. Siitä täytyy olla ylpeä, että on saanut olla tälläisessä yhteisössä mukana. Jos ollaan kaaduttu ollaan tehty sekin yhdessä ja porukassa myös noustu ylös.

Omalta osaltani loppukausi menee enemmän ja vähemmän joukkueen hengenluojana. Kauden viimeinen saunailta ja päätösristeily eivät lienee vaadi enää nappulakenkien jalkaan laittamista ja pallojen torjumista, joten osallistuminen niihin ei ole vaarassa.

Ajatukset futiksen suhteen ovat tällä hetkellä sellaiset, että ensi kaudella vielä jossain pelattaisiin. Fysikkapuolen parantamiseksi on löytynyt hyvä harjoitusmuoto, jonka avulla jonkinlainen valmistautuminen kauteen 2018 on jo aloitettu. Voi kuulostaa ammattimaiselta, mutta fyysinen puoli on romahtanut niin pahoin, että jotain on pakko tehdä.

Siispä yksi vuosi vielä, one more year ja mitä näitä nyt oli. Edellyttäen tietenkin sitä, että jollakin joukkueella on vielä tälläiselle maalivahdille käyttöä…

 

 

 

MyPa-perheen juhla-päivä täynnä upeita muistoja


Ajellessani lauantaina kohti Saviniemeä ilmassa oli jotenkin erityisen paljon positiiviisuutta. Stadionin liepeillä tunnelma hienosta päivästä vain vahvistui. MyPa juhli 70-vuotista taivaltaan ja se näkyi ihmisten olemuksessa ja ihan kaikessa.

Ruutiukkojen juhlapeli aloitti päivän. Se peli oikeastaan kiteytyi itselleni yhteen ja ainoaan laukaukseen. Kun Jaakko ”James” Toikander laukoi rangaistuspotkun maaliin, siinä oli jotakin symboliikkaa sille, mitä MyPa tänä päivänä on. Vahva ja periksiantamaton seura. Kun ”James” joskus MyPa-talolla meille silloisille junioreille esiteltiin, ei sitä silloin tajunnut kuinka suuresta mypalaisesta on kyse. Viimeistään nyt sen kuitenkin tajusi, että pallon takana seisoi iso palanen MyPan historiasta.

Omat vahvat muistoni sijoittuivat kuitenkin vahvasti päivän toiseen otteluun. Heikki ”Hessu” Pulkkisen kokoaman legendajoukkueen marssiessa kentälle muistot heräsivät välittömästi. Janne Korhonen, Ville Iiskola, Toni Huttunen, Saku Puhakainen, Tero Taipale, Jukka Lindström, Mauri Keskitalo, Tuomas Aho, Niki Helenius ja monta muuta nimeä, joiden kirjoittaminen tässäkin hetkessä tuo kylmät väreet.

Ne kylmät väreet kulki kehossa läpi tuon ottelun. Äijistä näki, että lekkeriksi ei ole lyöty peliuran jälkeenkään. Vaikka niin tosissaan ei välttämättä pelattukaan, tietynlainen voitontahto noissa pelaajissa edelleen näkyi. Jukka Lindström dominoi pääpalloissa tapaan johon on totuttu. Tuomas Ahosta huokui tuttu rauhallisuus ja johtajuus. Toni Huttusen ja Saku Puhakaisen kemia ei ollut kadonnut. Tero Taipaleenkin jalka liikkui kevyen näköisesti ja Niki Heleniuksen taiturimainen pallonkäsittely toi kaikki hyvät muistot takaisin. Maalivahdit Janne Korhonen sekä Ville Iiskola pitivät kimpassa vastustajan nollilla. Sekin on tullut näiden vuosien aikana tutuksi.

Puoliajalla käytettiin yleisön mieliksi hienoa pelisilmää. Ville Oksanen ja Mauri Keskitalo vaihtoivat puolia. ”Mane” teki tottakai maalin ja koko jutun ydin oli omalta osaltani siinä. ”Manen” maalit ovat vuosien takaa juuri se yksi iso asia, miksi Saviniemi on vetänyt puoleensa. Suurin idoli ja yksi suurista Saviniemen sankareista teki maalin vielä kerran punavalkoisessa paidassa.

Ottelu päättyi ja pelaajat tekivät kentällä kunniakierroksen. Yleisö osasi arvostaa legendoja heidän arvolleen sopivalla tavalla. Upeat pelaajat saivat vielä kerran ottaa yleisön omakseen ja sen legendat toden totta ansaitsivat.

Kun juhlapäivän ottelut kruunautuivat vielä Kolmosen ottelun voittoon ja Jupe Rämän hattutempuun, päivä oli täydellinen. Legendat ja yksi Saviniemen uusista sankareista olivat tehtävänsä tehneet. Koko MyPa-perhe sai päivältä sen mitä se varmasti halusi.

Juhlat jatkuivat MyPa-talolla. Muisteltiin vanhoja, spekuloitiin tulevia ja paiskattiin kättä vanhojen tuttujen kanssa. Kohtaaminen mestarivalmentaja Ilkka Mäkelän kanssa oli mieleenpainuva ja paljolti siksikin, että ”Ili” ei ollut unohtanut. ”Vieläkös jaksat olla aktiivinen kirjoitushommien kanssa?” Vastaukseni roolin hienoisesta muuttumisesta nosti hymyn Mäkelän kasvoille. ”Hieno juttu, oli kiva nähdä.”

Maalivahti Janne Korhosen kanssa käytiin perinteinen suomalainen kuulumisten vaihto. Molempien vastaus; ”Hyvin menee kiitos!” menisi vastauksena milloin tahansa suomalaisen jurouden loputtomaan arkistoon, mutta tähän ”keskusteluun” sisältyi niin paljon arvostusta omalta osaltani, että ei siihen juuri muuta tarvita.

Välikäden kautta sain terveiset myös mestarijoukkueen kapteenilta Tuomas ”Teme” Haapalalta, joka ei valitettavasti paikalle päässyt. Haapalan terveiset kuitenkin kolahtivat, koska ne sanat mitä ”Teme” oli minusta käyttänyt olivat jotain sellaista, mitä en yhdeltäkään pelaajalta koskaan uskonut kuulevani.

Huutokauppaan en ole osalllistunut muuten kuin sivusta seuraajana, mutta ottelun jälkeisen huutokaupan jatkuminen MyPa-talolla sai asiat uuteen perspektiiviin kun Ville Iiskolan paita tuli huudettavaksi. Once in a lifetime-tilaisuus oli pakko yrittää käyttää hyväksi ja se toi lopulta parhaan mahdollisen lopputuloksen. Rahasumma paidasta on lopulta suhteessa pieni verrattuna siihen, miten Jaalan suuri mies on itseäni kohdellut. Ville on antanut kentällä aina kaikkensa MyPan puolesta ja auttoi kaksi vuotta sitten suuresti, kun hain oman futisurani maksimisuoritusta. Paitaa luovuttaessaan Ville lausui sanat; ”No tämä meni ihan oikeaan osoitteeseen.” Voin olla varma, että ne sanat tulivat suoraan sydämestä. Kyseessä on huippuveskari sekä äärimmäisen hieno herrasmies kentän ulkopuolella.

Aika MyPa-talolla vierähti nopeasti. Se fiilis mikä oli koko ajan aistittavissa, ei voi koskaan unohtua. MyPa-perhe oli jälleen näyttänyt sen, mihin se parhaimmillaan pystyy.

Illan päätteeksi sain vielä kuulla sanoja joita pitää miettiä hetken jos toisenkin. Liigavuosina MyPan media officerina toimineen Toni Hannulan sanat on sellaisia joita ei ihan joka päivä kuule; ”Olet omalla tavallasi suuri mies tässä yhteisössä ja äijällä on todella suuri sydän. Kiitos että olet”

Juuri tällä hetkellä toivon vain, että minua pidettäisiin edes jollakin asteikolla MyPan miehenä. Toista seuraa joka pystyisi tarjoamaan edes lähellekään samanlaisia hetkiä ei ole eikä tule.

Kiitos MyPa ja paljon onnea!

 

 

 

 

”Korpela kentän kuningas”

Kouvolan Sanomat uutisoi kyseisellä otsikolla kaudella 2015, kun Purha oli kaatanut FC Peltirummun paikallisottelussa lukemin 2-1 Inkeroisten urheilukentällä. Se otsikko piti enemmän kuin paikkansa. Se oli peli, jossa nähtiin tukku huipputorjuntoja.

Ensimmäinen kohtaamiseni Miika Korpelan kanssa tapahtui juuri tuon kauden alla, kun Purha pelasi harjoitusottelun Susia vastaan. Purha viritteli yhteistyötä KJP:n A-junioreiden kanssa ja Korpela oli yksi niistä pelaajista joka tuli vahvistamaan kapeaa pelaajarinkiä.

Täysi-ikäisyyden portteja tuolloin kolkutellut maalivahti oli ensivaikutelmaltaan hieman hiljaisen oloinen, mutta Miikasta näki, että nuori mies tiesi kuitenkin mitä teki. Raamikas kaveri teki vaikutuksen ensimmäisessä treenipelissään.

Kauden edetessä yhä paremmin tutuksi tulleesta Miikasta tuli ehdottomasti yksi parhaista treenikavereista joka omalle kohdalle on sattunut. Ajatukset osuivat hyvin yksiin ja huumoriakin irtosi paikan tullen sopivasti. Joukkueen valmennus ilmoitti heti, että Korpela on selvä ykkösvalinta aina kun pääsee paikalle. Monelle maalivahdille se voisi olla kova paikka, mutta itse näin tilanteessa enemmän mahdollisuuksia. Tilanne jossa sarjataso oli omalla kohdallakin täysin uusi, nuoren kaverin pönkittäminen eteenpäin oli huomattavasti järkevämpää kuin selän takana kyräily.

Tuo kyseinen paikallisderby osoitti, kuinka kovasta kaverista on kyse. Korpelan huippupeli on piirtynyt niin pysyvästi verkkokalvoille, että sen muisteleminen tuo aina hyvän fiiliksen. Muistan kuinka omat kehut Miikalle saivat maalivahtivalmentaja Ville Lehtisen ihmettelemään, kuinka harvinaista on, että joukkueen toinen maalivahti pystyy iloitsemaan toisen onnistumisesta. Minulle se oli luonnollista. Vanha klisee joukkuepelistä ja joukkueen edusta on itselleni ollut tärkeä juttu.

Yksi kamalimmista tilanteista oli kauden toinen paikallisderby Lehtomäessä. Purha johti derbyä, mutta Rumpu nousi lopulta takaa ohi. Ratkaiseva maali oli perin kummallinen pomppu, joka vielä auringon sopivasti häikäistessä yllätti Miikan. Nuoressa veskarissa näkyi jatkossa pieni hermostuneisuus ja valmennusjohto käski minut valmistautumaan kentälle menoon. Vaihtoa ei kaikeksi onneksi koskaan tapahtunut, sillä se olisi saattanut lopullisesti musertaa nuoren maalivahdin maailman. Muistan olleeni pari päivää tuon jälkeen todella vihainen, mutta valmennukselle ei voinut hanttiinkaan pistää.

Nyt pari vuotta tapahtuneesta, koko tilanne on tainnut toimia osana maalivahdin kasvutarinaa. MYPAn uuden tulemisen myötä joukkueen maalilla seisoo kova tekijä. Pituutta Miikan ei tarvitse enää kasvaa. Oma huomioni on kohdistunut lähinnä siihen, kuinka jätkä on kasvanut henkisesti kymmeniä senttejä. Korpelasta on kasvanut yksi Kolmosen parhaista maalivahdeista, eikä tässä asiassa tarvitse edes vetää kotiinpäin.

MYPAn maalilla pelaa luotettava ja vakuuttava kaveri (Kuva: Mia Kujala)

MYPA voitti lauantain paikallisderbyssä ja kärkiottelussa Peltirummun. Ottelu olisi voinut saada täysin erilaisen käänteen jos Rumpu olisi ensimmäisen puoliajan lopussa tehnyt läpiajostaan maalin. Korpela näytti suuruutensa ja otti yhden kauden tärkeimmistä torjunnoistaan. Eikä se ole ollut tämän kauden ainoa gamesaver. Niitä on jo nähty ja lisää on tulossa. Jos MYPAn puolustuksesta pääsee läpi, siihen voi huoletta luottaa että Miika Korpela hoitaa loput.

Korpelan hieno työ tuo toivottavasti tulevaisuudessa mahdollisuuden kokeilla rajojaan myös korkeammalla sarjatasolla. Kaikki edellytykset sillekin on olemassa. Sitä ennen MYPA kuitenkin tarvitsee vielä moneen kertaan maalivahtiaan.

Itse olen kiitollinen siitä, että olen saanut tehdä yhteistyötä huippumiehen kanssa. Hyviä oppeja voi saada nuoremmaltakin kaverilta.

 

 

 

 

 

 

Pyry Soiri rakentaa maltilla matkaa menestykseen

MyPaa Veikkausliigassa kausilla 2012-2014 edustanut Pyry Soiri otti uuden askeleen urallaan ja lähti kokeilemaan siipiään ulkomaan kentille. Maa on Valko-Venäjä ja seura Shakter Soligorsk. Futiksessa arkii pyörii perusrutiineilla. Kentän ulkopuolella tilanne on vähän toisenlainen, mutta Pyry on ottanut matkaansa positiivisen mielen ja halun oppia.

-Ihan hyvää kuuluu! Arki on aika samanlaista, treenit tai kahdet päivässä ja loppupäivä valmistautumista seuraavaan! Ympäristö on erilainen, eikä asuinpaikassani suurinosa osaa englantia. Onneksi käytössä on tulkki ja saan apua muilta yleisissä asioissa! Opettelen parhaillaan venäjää ja vähän on jo ehtinyt tarttuakin.

Ennen Valko-Venäjälle siirtymistään Soiria huhuiltiin jopa Suomen ykkösseura HJK:n riveihin. Pyry suostuu lyhyesti paljastamaan, että kiinnostus oli ihan konkrettistakin eikä pelkkiä lehtien keksimiä tarinoita.

-Kiinnostusta kyllä oli, mikä on aina hyvä asia.

Shakter Soligorskin kiinnostus heräsi, kun Soiri pelasi vahvan kauden Vaasassa. Seuravalinta on varmasti monesta suomalaisesta näkökannasta melko eksoottinenkin mutta kun puhutaan Pyry Soirin taustoista, nuori mies on ehtinyt nähdä aika paljon ihmeellisempiäkin paikkoja maailmassa. Asenne nuorella miehellä on ainakin sellainen, että siitä kehittyminen jalkapalloilijana ei tule jäämään kiinni.

-Sain tämän mahdollisuuden viime vuoden loppupuolella, kun joukkue oli tosi kiinnostunut saamaan minut tänne ja se paistoi kaikesta. Joukkue on menestynyt ja on aina kiva pelata kärkisijoista. Paikka on ehkä eksoottinen, mutta olen asunut koko elämäni eri maissa ja jopa paljon ”eksoottisemmissakin”, joten se ei ollut ainakaan este. Uudessa ympäristössä voi aina saada uutta oppia ja mietin silloin enimmäkseen jalkapallon kannalta mikä olisi minulle hyvä seuraava askel eteenpäin.

Valko-Venäjältä varmasti tunnetuin seura on Mestareiden liigassakin esiintynyt BATE Borisov. Shakter Soligorsk on BATE Borisovin kovin haastaja maan pääsarjassa, joten ei Pyry Soiri ihan missä tahansa joukkueessa pelaa. Uusi kotikaupunki tarjoaa Pyrylle jotain tuttuja vivahteitakin vanhoista ajoista.

-Shakter on hyvä joukkue, mikä koostuu enimmäkseen maan parhaista paikallisista pelaajista sekä kuudesta ulkomaalaisesta. Minun lisäksi joukkueessa on kroatialaisia ja bulgarialaisia ulkomaalaisvahvistuksia.  Kaupunki sijaitsee 130 km etelään Minskistä ja on 120 000 asukkaan tehdaskaupunki, ehkä jossain määrin verrattavissa Kouvolaan. Joukkueen omistaa tehdas. Shakter sijoittui viime kaudella toiseksi ja tämän vuoden tavoite on voittaa mestaruus!

Soiri on sopeutunut hyvin uuteen ympäristöön ja vaikka kieli aiheuttaa vielä omat haasteensa, ei sekään ole menoa hidastanut.

-Joukkue on ottanut ihan hyvin sisään. Suurin osa paikallisista ei puhu englantia mutta jotkut ovat innokkaita oppimaan. Aika rauhallista elämää täällä eletään , treenataan kovaa ja muuten palautellaan! 

Sopeutuminen nousee luonnollisesti moneen kertaan puheisiin, mutta sen suhteenkin Pyryllä on avoin mieli matkassa. Pelillisen tason Pyry arvioi Veikkausliigaa korkeammaksi ja fyysistä puoltakin on saanut mitata eri tasolla.

-Toki vie aina aikaa sopeutua ja kieli on myös vieras, mutta olen saanut apua ja ollut myös todella halukas oppimaan ja sopeutumaan!  Sarjassa on kolme kärkiseuraa jotka menee menojaan ja aina löytyy joku yllättävä joukkue, mutta sarja on muuten tasainen ja taso on korkeampi kuin Suomessa. Sanoisin, että täällä on paljon fyysisempää! 

Pyry suostuu valottamaan ajatuksiaan myös pidemmälle tulevaisuuteen, mutta rivien välistä on helppo lukea, että nuori mies eteneen urallaan rauhallisin ja vakain askelin. Soirin asennoitumisesta omaan tekemiseensä kannattaa jokaisen ulkomaan kentistä haaveilevan juniorin ottaa mallia.

-Tavoitteet ovat korkealla. Haluan siirtyä eteenpäin kyllä tulevaisuudessa, mutta nyt olen täällä ja annan kaikkeni Shakterille. Uskon siihen, että unelmani toteutuvat tulevaisuudessa vielä. Muutin tänne sellaisella mentaliteetillä, että täällä voin ja haluan oppia paljon.

Myllykosken Pokintieltä on ollut suhteellisen pitkä matka paikkaan jossa Pyry Soiri tällä hetkellä toteuttaa omia unelmiaan. Pyryn sanoista on helppo huomata kuinka kiitollinen nuori mies on MyPa:n ja VPS:n tarjoamista mahdollisuuksista. Vaasassa ensimmäinen kausi ei ollut se kaikista helpoin, mutta sekin on matkan varrella ollut hyvä opetus mitä ammattilaisen ura vaatii.

-MyPasta kaikki lähti ja sain siellä mahdollisuuden tehdä mitä olen aina halunnut ja mistä nautin todella paljon. Oli silloin kuitenkin aika siirtyä eteenpäin ja Vaasa otti avoimin käsin vastaan ja siellä viihdyinkin joukkuessa tosi hyvin. Meillä ei vuonna 2015 ollut paras alku mutta lopetettiin hyvin ja pysyttiin sarjassa. 2016 meidän tavoitteet oli edelleen samat, mutta meillä oli kokemusta ja tiedettiin mitä se vaati, hyvä kausi henkilökohtaisesti ja joukkueena mikä palkittiin pääsyllä Eurooppaan. Sen jälkeen ajattelin, että nyt on aika ottaa seuraava askel ja päätin tulla tänne! Sen huomaa, että nyt vasta työt alkavat todenteolla.

Myllykoskella on tottakai erityinen merkitys Pyrylle. Seuran paluu jalkapallokartalle on ollut Soirin mieleen ja etenkin ihmiset uuden MYPA:n taustalla saavat nuorelta mieheltä hienoa tukea.

-MyPa ja Myllykoski merkitsee paljon. Perhe on sieltä kotoisin ja olen viettänyt siellä monet kesät ennen kun asuin siellä neljä vuotta. Oli todella iloista kuulla, että MyPa tekee paluun ja on niin monia loistavia ihmisiä ketkä haluavat nostaa sen takaisin sille tasolle missä se oli! Meillä on myös vielä talo Myllykoskella.

Vanhoilla kotikulmillaan Pyry on ehtinyt käymää valitettavan vähän ja loppuun onkin annettava miehelle mahdollisuus lähettää terveiset niille, jotka ovat niitä tärkeimpiä.

-En ole valitettavasti hirveästi itse päässyt kyläilee, mutta haluisin lähettää terveiset kaikille ja itseasiassa myös kiitokset kaikesta niille ketkä ovat auttaneet minua pääsemään eteenpäin. Myös kaikille tutuille ja kavereille terveiset!

Viimeinen näkemys surullisesta lopusta

Luulin jo saaneeni sielulleni rauhan, kun Myllykoskella palattiin jälleen aikaan jolloin miesten sarjafutista pelataan kotoisella Saviniemen stadionilla. Haavoja revittiin jälleen auki, kun Kouvolan Sanomat oli lainannut Tero Auvisen Urheiluseurojen sisäpiirissä-kirjasta otteita, joissa käytiin läpi MyPa:n viimeisiä vaiheita jotka lopulta johtivat surulliseen konkurssiin.

Haastattelut pelaajilta, Antti Muuriselta ja Toni Korkeakunnakselta ei tuonut omaan tietopankkiini mitään uutta. Sen sijaan toiminnanjohtaja Seppo Mäkisen kertomus MyPa:n ottamista veloista sai veren kiehumispisteeseen. Tuli siis ilmi, että Mäkinen valehteli seuran vapaaehtoistyöntekijöille ja kannattajille päin naamaa laskettelemalla isoilla kirjaimilla; VELKAA EI OLE, EIKÄ SITÄ TULE. Velan suuruusluokilla on turha selitellä mitään. Valehtelu niille, jotka antavat omasta ajastaan lukemattomia tunteja sille, että seura pysyy pystyssä, on täysin anteeksiantamatonta. Mäkinen teki pitkän päivätyön MyPa:n eteen, sitä tuskin kukaan kiistää. Tarinalle olisi vaan voinut rakentaa siistimmän lopun.

Helppo sanoa jälkikäteen, mutta sekään, että talousongelmat alkoivat jo vuonna 2008 ei tullut suurena yllätyksenä. Paperiteollisuus ajautui alamäkeen vuoden 2005 työsulkujen jälkeen. MyPa kangistui kaavoihinsa voitettuaan mestaruuden. Mitään ei tehty toisin, vaikka olisi pitänyt. Toimistolla väen olisi pitänyt mestaruuskauden jälkeen vaihtua. Kun mitään ei lopulta tapahtunut, iski kaikkiin sokeus, joka johti siihen että uskottiin kaiken menevän niinkuin ennenkin. Nöyryys MyPa-talon sisällä ei lopulta riittänyt tosiasioiden tunnustamiseen. Pelkällä uskolla ei yhtäkään jalkapalloseuraa pyöritetä. Ei MyPa:n hallituksellekaan voi puhtaita papereita antaa. Asioita tunnuttiin katsovan liian paljon läpi sormien.

Toni Korkeakunnaksen aikakausi toi uutta toivoa siitä, että pienemmilläkin resursseilla voidaan menestyä. MyPa-perhe oli ennen Korkeakunnaksen tuloa ajautunut täysin keskelle ulappaa, eikä löytänyt takaisin rantaan. Korkeakunnas adjutantteineen ja pelaajineen hilasi eksyneen lautan takaisin rantaan ja palautti MyPa-perheen ja hengen takaisin kotisatamaan. ”Token” viimeisellä kaudella MyPa oli jopa jonkin aikaa Kummelin urheiluvalmentaja Raimo Vormistoa lainatakseni; murjomassa ronssin kylkeen. Mitali valui käsistä, mutta ”Toke” jätti oman sanattoman viestinsä teoillaan mypalaisille; Koskaan ei kannata luovuttaa.

Kaikki oli kuitenkin lopun alkua. MyPa:n toiminnanjohtaja Marco Manso ilmoitti seuraväelle kauden päätteeksi, että MyPa:n tilikausi menee VÄHÄN miinukselle. Viimeisen kauden kynnyksellä räjähti lopulta pommi. MyPan tilikausi oli 400000 euroa tappiollinen. Kaikkien yllätykseksi Manso palkkasi valmentajaksi Antti Muurisen. Jälkikäteen sanottuna Muurisen rekrytointi oli pokeritermein all-in sille, että MyPa:n kuviteltiin taistelevan kärkisijoista, jopa mestaruudesta. Pisteenä i:n päälle voi laittaa Dawda Bahin hankinnan. Väitettiin, että ulkopuolinen rahoittaja olisi maksanut Bahin palkan. Näin ei kuitenkaan tainnut koskaan olla.

MyPa:n kapteenin Tuomas Ahon kertomus siitä, kuinka toiminnanjohtaja oli lopulta astunut täysin väärälle alueelle on jotain käsittämätöntä. Marco Manso teki asemassaan tekoja, jotka ovat joukkueurheilussa täysin anteeksiantamattomia. Toiminnanjohtajan on kestettävä paine joukkueen menestymättömyydestä. Marcolla tosin taisi olla tiedossa, mitä tuleman pitää jos oletettua menestystä ei tule. Paine kasvoi liian suureksi ja loppu on sitten suuren suuri farssi.

Annan edelleen suuren arvostukseni sille, kuinka Tuomas Aho puhuu asioista rehdisti. Kapteeni halusi olla kannattajilleen avoin loppuun asti.

Antti Muurista on ammuttu kovin sanoin MyPa-kannattajien keskuudessa. Sen touhun voi lopettaa. Haluan ainakin omasta puolestani sanoa, etten tule missään olosuhteissa syyttämään Antti Muurista MyPa:n konkurssista. Muurinen oli valitettavasti väärään aikaan väärässä paikassa. Mies tuli eläkepäiviltään töihin kun paloa vielä löytyi. Valitettavasti sitä työtä ei koskaan annettu viedä rauhassa loppuun asti.

Seppo Mäkinen sanoo, että se miten MyPaa loppuvaiheessa Palloliiton toimesta käsiteltiin oli rumaa. Ilveksen nostaminen liigaan oli toki läpinäkyvintä paskaa, mihin vain Palloliitto pystyy. Toinen juttu on sitten se, oliko MyPa:n hakemuksella lopulta mitään merkitystä, kun rahaa ei ollut ottaa vastaan edes Ykkösen paikkaa. Taas kerran se tuttu kapistus peili, jonka eteen astuessa näkee monta kertaa syyn moneen asiaan, olisi MyPa-talollakin ollut käyttökelpoinen väline.

Tämän tunkion penkomiselle saisi jo vihdoin tulla loppu. Asioita jää aivan varmasti edelleen avoimeksi, mutta niiden loputon vatvominen ei tuo enää vanhaa MyPaa takaisin.

MyPa-talolla ja Saviniemessä on vihdoin käännetty uusi sivu uusille tarinoille. Otetaan mieluummin jatkossa vaikka pienet sille!

 

 

 

Äideistä parhain

Muistan aina kun sain ensimmäiset Patrickin jalkapallokengät (jotka oli muuten parhaat mitä minulla on ikinä ollut) tai ensimmäiset maalivahdin hanskat, josta tämä kaikki on saanut alkunsa. Mikään näistä ei olisi ollut ikinä mahdollista ilman äitiä.

Äiti on paikannut lukemattomia kertoja hiekkahallin jäljiltä kärsineitä hallihousuja, pujottanut shortseista läpi vedettyjä naruja uudelleen, avannut kengännauhojen umpisolmuja ja kantanut futisturnauksiin pienen pesukoneen, jonka ansiosta koko joukkue on saanut pelata puhtaissa varusteissa.

Äiti ei ole koskaan valittanut. Treeneistä kuraisen kelin jäljiltä kotiin tullessa, äiti on vain todennut; Kuraiset vaatteet pesuhuoneessa pois, niin laitan ne suoraan koneeseen. Kaiken tämän äiti olisi valmis tekemään vieläkin, vaikka yli kolmekymppisen pitäisi olla valmis tekemään se myös itse.

Minulla on ollut paras lapsuus. Olen saanut tehdä sitä, mistä olen todella nauttinut. Rajoja on kokeiltu, virheitäkin on tehty ja niistä on otettu opiksi. Äiti on ollut aina tyytyväinen, kun on vaan harrastanut jotain. Missään ei ole tarvinnut olla paras, vaan se parhaansa tekeminen ja yleensä vain tekeminen on riittänyt. S-Marketin takapihalla syljeskely ei ole kuitenkaan tullut kysymykseen.

Pitää olla onnellinen, että myöhemmin on ollut mahdollisuus kulkea omalla mopolla ja autolla sinne minne on halunnut. Siitäkin on kiittäminen äitiä, sillä ilman oppeja rahan fiksusta käytöstä ei minulla olisi ollut yhtään mopoa eikä autoa. Viikko -tai kuukausirahoja ei ollut. Jos rahaa tarvitsi, se oli ansaittava tekemällä jokin työ. Se on opittu kantapään kautta, että mitään ei saa ilmaiseksi. Hyvä niin.

Vielä nykyäänkin tulee muistutus, että työt on hoidettava kunnolla ja kunnialla. Nöyrä pitää olla, mutta ketään ei tarvitse nöyristellä. Ohjeita joista on ollut hyvä pitää kiinni jokaisella hetkellä.

Äidillä on aina ollut ilmiömäinen kyky huomata, jos joku asia on huolettanut. Se on tavannutkin aina sanoa; Nään silmies asennosta, että joku on vähän vinossa. Lopulta on aina ollut helppo kertoa asiasta kuin asiasta. Aina on jokaiseen hetkeen ja asiaan löytynyt oikeat sanat.

Yhteenkin on otettu monet kerrat. Lopulta jokaisen kerran jälkeen sitä on huomannut sen, että äiti on ollut aina oikeassa. Asetetut rajat on olleet pelkkää rakkautta. Turhaan ei ole sanottu mistään eikä koskaan.

Mitä jalkapalloon tulee, minun äitini elää ja hengittää sitä edelleen. Vielä tänäkin päivänä se kysyy; Miten meni peli? ja sillä kertaa kun istuu katsomossa, penkillä pysyminen on suuri haaste.

Äidin rakkaus on suurinta maailmassa. Mitään samanlaista ei voi kukaan muu tarjota. Äideille äitienpäivä on todellakin ansaittu, mutta on kai hyvä muistaa, että se arvostus ei saa sammua muinakaan päivinä.

Kiitos Äiti että olet se äideistä parhain!

 

 

MYPA-Uudet tarinat ja uudet sankarit

Kun Jussi-Pekka Rämä latasi Regions’ Cupin ottelussa Union Plaania vastaan komean saksipotkumaalin, omasta sisimmästä vapautui täysin odottamatta jotain suurta. Niin kuin tavataan sanoa; Pala nousi kurkkuun, roskia meni silmiin ja kivi putosi sydämeltä. ”Jupen” taidonnäyte herätti itseni lopullisesti kahden vuoden katastrofaalisesta painajaisesta. MYPA oli tullut takaisin ja näyttävästi.

Jukka Karjalainen apujoukkoineen on kasannut mielenkiintoisen ja ikärakenteeltaan nuoren joukkueen. Se on tulevaisuutta ajatellen vain positiivinen asia. Karjalaisella itselläänkin on jatkuva halu kehittyä valmentajana, ja siksi Jukka onkin enemmän kuin oikea mies johdattamaan MYPA:n kohti uusia tarinoita.

Karjalaiselle on annettava jo alkukauden perusteella iso sulka hattuun, sillä MYPA:n päävalmentaja on saanut etenkin kaksikosta Jussi-Pekka Rämä ja Tomi Räikkönen irti sen, mitä jo niin paljon odotettiin kaksikon pelattua yhdessä Purhassa. Tehokas hyökkäysduo on noussut nopeaan tahtiin yleisön tietoisuuteen. ”Tompan” volleymaali ”Jupen” pudotuksesta Kolmosen avausottelussa oli sitä taidetta, mitä tuo kaksikko parhaimmillaan pystyy tarjoamaan.

Ilo on ollut myös huomata, kuinka MYPA:n maalilla seisoo henkisesti kymmeniä senttejä kasvanut maalivahti. Miika Korpela on aloittanut kautensa vahvasti ja se tietää MYPA:n uusien tarinoiden rakentamiselle hyvää. ”Misse” on äärimmäisen hyvä tyyppi, joka ansaitsee menestyä. Toivottavasti joskus korkeammallakin.

Odotettu paluumuuttaja Heikki Pulkkinen kärsii monen harmiksi loukkaantumisesta. ”Hessun” poissaollessa on ollut kuitenkin hienoa huomata, että vastuunkantajia löytyy. Puolustuspäässä Benjamin Niveri ja Paavo Kujala ovat ottaneet isoa roolia. Jos unohtaisin Miro ”Mirsseli” Paajasen, siitä tulisi todennäköisesti nopea kuitti. ”Mirsseli” on asennepelaaja vailla vertaa. Vahvuutena erityisesti rakentavat keskustelut peleistä toiseen erotuomareiden kanssa.

Keskikentälle MYPA:lla on asettaa Kolmosen tasolle timanttinen kolmikko. Samuel Lindeman herättää jo pelkällä olemuksellaan kunnioitusta. Enkä tohdi ”Linden” pelitaitojakaan moittia, sillä se olisi idioottimaista. Niko Roitto osaa ”roittokävelynsä” lisäksi rakentaa joukkueensa peliä. Joonas Tiihonen on sitten sellainen pelaaja, jonka peliälyä, preesenssiä ja pallovarmuutta ei voi sanoin kuvailla. Menkää katsomaan itse. Se on tyylikäs äijä!

Yksilöitä riittää, mutta kaikkein hienointa on ollut huomata, että kaikki mitä eteen tulee otetaan joukkueena vastaan. Se tietää jo näin alkuvaiheessa hyvää, sillä kun kausi on vielä nuori, niitä heikompiakin hetkiä on vielä edessä. Silloin juuri joukkuehenki nousee arvoon arvaamattomaan.

Kauden ensimmäinen kotipeli osoitti, että uusia tarinoita ja uusia sankareita on Saviniemeen kaivattu, sarjatasosta viis. Yleisö toivottavasti osoittaa tukensa jatkossakin, sillä sitä nämä uudet sankarit tarvitsevat kirjoittaakseen uusia tarinoita MYPA:n historiaan.

Tultiin takaisin jäädäksemme eikä koskaan luovuteta. Me ollaan MYPA!

 

 

 

Erikoishaastattelussa: Mauri Keskitalo

MyPa:ssa kaudet 1986-1989 ja 1991-1998 pelannut hyökkääjälegenda Mauri ”Mane” Keskitalo viettää hyvinkin normaalia suomalaista arkea. Kaikesta voi lukea tyytyväisyyden vallitsevaan elämäntilanteeseen.

-Kiitos, hyvää kuuluu! Arki on tehty työ- ja perhe-elämästä, kuntoilusta ja elämästä nauttimisesta.

Jalkapallo ei tietenkään ole Manelta jäänyt unholaan. Voisi varmaan todeta että; Missä Mane, siellä menestys! Kesäksi Keskitalosta tuli tosin ”vapaa agentti” kun kouvolalalainen Rumpu FC luopui sarjapaikastaan Kutosessa. Penkkiurheilukin on lähellä sydäntä.

-Ei todellakaan ole unohtunut! Ikämiestreenit on joka sunnuntai. Lisäksi olen käynyt ikämiesturnauksissa, pääasiassa WIFKin joukkueessa (Lappeenranta). Viimeisin tuliainen oli Futsalin 50v SM-kulta.

Lisäksi seuraan paikallisia joukkueita paikan päällä, unohtamatta TV:n tarjontaa.

Mauri Keskitalolle on ollut jo hyvin aikaisessa vaiheessa selvää, että jalkapallo on ykköslaji. Tenniskään ei lopulta pysynyt kisassa mukana.

Taisin olla 5-vuotias, kun menin Helsingissä HJK:n kaupunginosajoukkueen harjoituksiin Santahaminassa. Siitä lähtien olen harrastanut jalkapalloa tähän päivään asti. Se on aina ollut selkeä ykköslaji. Pelasin myös tennistä aktiivisesti 10-15 –vuotiaana, mutta se jäi sitten aikanaan pois.

Kysyttäessä onko aina ollut selvää se, että pelipaikka tulee runsaasti maaleja tekevänä hyökkääjänä, vastaus tulee lyhyesti ja ytimekkäästi.

-On. ”Hyökkääjä elää maaleista” sanoi Harri Kampmankin aikoinaan. Maalinteko on pelin suola, ja sitä varten vietin aikanaan harjoituskentällä lukemattomia tunteja.

Harri Kampanin sanoihin on siis helppo yhtyä. Manella on huippuhyökkääjänä selkeä näkemys siitä, minkälaisia tunteita maalinteko tuottaa. Oikeastaan kaikella muulla on väliä, paitsi sillä millä tavalla pallo maalilinjan ylittää.

Kyllähän maalinteko aina tuottaa tyydytystä. Toki ottelun ratkaissut maali tuntuu erityisen hyvältä. Ei ole oikeastaan väliä, miten maali syntyy, kunhan pallo vaan ylittää maalilinjan. Voitto-otteluiden maalit maistuvat makeammilta kuin hävittyjen.

Aikuisten tasolla Mane teki ensimmäiset maalinsa edustaessaan HPK:ta vasta 17 vuotiaana. Ensimmäisestä maalista selkeää muistikuvaa ei ole, vahva veikkaus kylläkin.

-En suoraan sanoen muista ekaa maaliani siellä. Jos saan veikata, pääsin laidasta läpi ja pistin lampaan karsinaan.

Mane pelasi HPK:ssa kaudet 83-85. Muistot ovat tottakai hienoja. Nuorelle hyökkääjälle hyppy aikuisten tasolle oli uusi ja opettavainen kokemus. Talvisin ulkona treenaminen ei nykyiselle sukupolvellekaan vierasta ole, mutta noina vuosina olosuhteet joista Mauri Keskitalo on aloittanut nousunsa huippuhyökkääjäksi ovat todennäköisesti olleet aivan jotain muuta.

-Hienot muistot, olin nuori poika ja kaikki oli uutta. Kokeneet pelaajat neuvoivat ja ottivat hyvin mukaan jengiin. Peliaika oli tietenkin ansaittava omilla hyvillä suorituksilla. Muistan myös kovat, fyysiset harjoitukset, varsinkin talvisin. Treenasimme talvisin ulkona.

HPK:sta Keskitalo siirtyi MyPaan -85. Vanhemmat olivat muuttaneet Kouvolaan vuotta aikaisemmin. MyPa:n joukkueekseen Mane etsi, ei ehkä niin perinteisellä tavalla.

-Vanhempani muuttivat Kouvolaan jo 1984. Seurasin perässä 1985 syksyllä. Ennen muuttoa katselin kartasta, mitä joukkueita Kouvolan lähistöllä oli; sieltä valikoitui MyPa.

Mauri Keskitalo pelasi ensimmäisen ajanjaksonsa MyPa:ssa 86-89. Vuonna 89 Keskitalo voitti ykkösdivarin maalikuninkuuden ja seuraavaksi kaudeksi tie veikin pääsarjassa pelanneen Kuusysin riveihin. Lahdessa ura ei kuitenkaan ottanut toivotulla tavalla tuulta purjeisiin.

-Kausi 1989 meni osaltani todella hyvin MyPassa ja voitin ykkösdivarin maalikuninkuuden. Ajattelin, että nyt olisi sopiva hetki testata tasoani korkeammalla. Otin yhteyttä Jorma ”Rommi” Kallion kautta Kuusysiin ja pääsimme sopimukseen siirrosta. Siihen aikaan oli muuten vielä käytössä seurasiirtokorvaus, Kuusysi joutui maksamaan MyPalle siirrostani 120 000 markkaa.

Kausi ”Kyykässä” ei sujunut osaltani kovin hyvin. Pääsin kyllä pelaamaan paljon, mutta useimmiten tulin vaihdosta sisään. Pelityyli ei ehkä sopinut minun tyyliselle pelaajalle. Olin enemmän (pystyyn)juoksijatyyppinen, Kyykässä pelattiin enemmän hitaita hyökkäyksiä, joissa hyökkääjä tuli vastaan, pudotti pallon takaisin jne. Kyykässä pelasin ensimmäiset Eurocup-pelini, kyseessä oli tuolloinen Eurooppa Cup (Champions Leaguen edeltäjä).

Keskitalo palasi MyPa:n riveihin kaudeksi 1991. Manen takaisin punavalkoisiin houkutteli kukapa muukaan kuin Harri ”Hape” Kampman. Mane nostaa erityisesti ikimuistoisen kauden pelaajista esille paikalliset suuruudet.

Nimenomaan Hape sai minut houkuteltua takaisin Kyykästä. MyPalla oli silloin ainoa tavoite nousta liigaan. Vuosi oli huikea, meillä oli runkona myllykoskelaiset pelaajat, mm. Matti Peltonen, Simo Marttila ja Juha ”Ossi” Hasu, joita Hape täydensi kovilla vahvistuksilla. Harjoittelimme todella kovaa, osa joukkueesta jopa kaksi kertaa päivässä. Kausi huipentui ja ratkesi viimeiseen peliin KePSiä vastaan, jonka voitimme 3-1. Kausi oli yksi hienoimmista urallani.

MyPaa ja europelejä ei voi seurasta puhuttaessa oikein koskaan ohittaa. Ohittaa ei voi myöskään Mauri Keskitalon kohdalla sitä, että hyökkääjälegenda on paukuttanut maalin legendaarisella Anfield Roadilla. Manen muistot nostavat kylmiä väreitä kenelle tahansa. Muistot kun eivät rajoitu pelkkään Liverpoolin kohtaamiseen.

-Europelit olivat todellisia huipputapahtumia urallani. Kruununa oli tietysti pelit Liverpoolia vastaan. Vastassa oli joukkueellinen maailmantähtiä. Steve McManaman, Robbie Fowler, David James, Stan Collymore, Patrick Berger, John Barnes ja listaa voisi jatkaa. Anfied on loppuunmyyty, yleisö laulaa You’ll never walk alonea, teen maalin… huh, kyllä nuo muistot säväyttävät joka kerta.

Muitakin hienoja muistoja europeleistä on: v. 1995 pelasimme PSV Eindhovenia vastaan, onnistuin sielläkin maalinteossa ja vastassa maailmantähdet, mm. Ronaldo (se brassi), Luc Nilis, Philip Cocu, Wim Jonk, Arthur Numan jne. Voitto Motherwellistä vieraissa 1-3 oli myös kova saavutus meille.

Keskitalon uralle on osunut pelikaveri jos toinenkin. Mylsäläiset suurpelaajat ovat olleet Manelle erityisen tärkeitä. Hyökkääjälle parhaita maalipaikkoja rakentelivat kaksi erityistä legendaa.

-Vuosien 1986-1989 joukkueesta jo edellä mainitut Peltonen, Marttila ja Hasu. Näiden miesten kanssa peli kulki ja huumori kukki. Myöhemmiltä ajoilta Ykä Happonen, Toni Huttunen, Sami Hyypiä, Esa Pekonen. Listaa voisi taas jatkaa, hienoja pelikavereita on todella paljon.

Parhaat syöttelijät olivat ehdottomasti Jorma ”Rommi” Kallio ja Ykä Happonen. Syötöt tulivat nopeasti, oikeaan paikkaan ja oikeaan aikaan, heidän kanssaan oli nautinto pelata.

Mane muistetaan MyPa:sta myös erityisesti siitä, että hän kantoi legendaarista kymppipaitaa. Yksi kausi on jäänyt kuitenkin kummittelemaan, jolloin nimen alapuolella oli numero yhdeksän.

-Tosiaankin pelasin kympillä vuodet 1986-1989 ja 1991-1997. Vuonna 1998 MyPan valmentajaksi tuli Juha Malinen. Hän ei aluksi halunnut minua joukkueeseen ollenkaan. Sain taivuteltua hänet ottamaan minut, mutta kymppipaita oli jo mennyt… Kausi jäi viimeiseksi MyPassa, näkemykset pelistä Malisen kanssa erosivat liiaksi toisistaan.

Viimeisen kauden sattumukset eivät jättäneet Manelle kuitenkaan mitään hampaankoloon. MyPa on Keskitalolle erittäin tärkeä seura.

-MyPa on joukkueista lähimpänä sydäntäni. Monet hienot ja menestyksekkäät vuodet seurassa olivat iso ja tärkeä osa elämääni ja peliuraani. Oli hienoa olla mukana MyPan historiassa.

Keskitalo pelasi MyPa:n jälkeen vielä liigaa Kotkassa ja Lahdessa. Kotkassa Mane oli Myllykosken tapaan arvostettu pelaaja ja edelleen kova maalintekijä. Liigaura loppui lopulta Lahdessa, jossa kilometrit raskaan kauden jälkeen tulivat lopulta täyteen.

-MyPasta lähdön jälkeen pelasin Kotkassa 1,5 vuotta. Maaliverkot heiluvat mukavasti ja Kotka otti minut hienosti vastaan. Kotkassa on Suomen vaativin yleisö, oli upeaa pelata sen edessä. FC Lahdessa pelasin viimeisen pääsarjakauteni, kausi oli raskas. Päätös lopettamisestani tuli syksyllä 2001 tullessamme bussilla Vaasasta Lahteen. Ajattelin, että reissaaminen saa nyt riittää ja on aika keskittyä muihin asioihin, kuten perheeseen, lapsiimme ja työelämään.

Mauri Keskitalo muistetaan pelaajana, jolla oli aina aikaa kannattajilleen pelien jälkeen. Ei ollut väliä oliko voitettu tai hävitty. Juuri siksi Mane otettiin MyPa-uran jälkeenkin Saviniemessä aina lämmöllä vastaan, oli paidan väri mikä tahansa. Keskitalon sanoista, moni nykyfutaajakin voi ottaa opikseen.

Kannattajat merkitsivät minulle todella paljon. He maksoivat päästäkseen katsomaan pelejämme, kannustivat ja vaativat. Olen aina ajatellut, etten voi pettää heitä em. asioiden takia. Jos kannattajat tulivat pyytämään nimmaria tai juttelemaan, suhtauduin siihen positiivisesti. Julkisuus on osa urheilijan elämää ja se pitää osata käsitellä oikein. Pidetty pelaaja on parasta PR:ää seuralle.

MyPa saavutti mestaruuden 2005. Se lämmitti myös Keskitaloa vaikka mies ei enää joukkuetta edustanutkaan.

Ajattelin, että vihdoinkin! Mekin olimme usein lähellä mestaruutta, mutta aina se jäi. Olin todella onnellinen seuran, Myllykosken ja pelaajien puolesta.

Toisesta ääripäästä ja seuran konkurssista puhuttaessa, Manen tunteet eivät juuri eroa tavallisen kannattajan tuntemuksista.

-Konkurssi oli todella surullinen uutinen. Epäusko ja tyhjyyden tunne olivat päällimmäisinä.

MyPa:n paluu on saanut hymyn myllykoskelaisten huulille ja hyvä uutinen se on myös itse legendalle.

-Tämä on hieno uutinen! Uskon, että mahdollisuudet on nousta ainakin Kakkoseen parissa vuodessa. Myytyjen kausikorttien määrä osoittaa, että tätä on kaivattu Myllykoskelle.

Erikoishaastattelussa: Tuomas Haapala

Kun kyselee mitä kuuluu MyPaa kausina 2004-2005 edustaneelle Tuomas Haapalalle, vastaus on se perinteinen. Se mistä maailmankolkasta ne kuulumiset tulevat, onkin sitten ihan toinen juttu. ”Teme” nimittäin asustelee nykyisin San Franciscossa.

-Oikein hyvää! Vaimon töiden perässä muutettiin tosiaan San Franciscoon reilu vuosi sitten ja ollaan viihdytty erittäin hyvin. Laitettiin elämä pakettiin Suomessa ja lähdettiin seikkailulle, jonka päättymispäivä on täysin auki. Itse löysin myös todella mieluista työtä täältä, joten mennään päivä kerrallaan ja nautitaan elämästä Kalifornian auringon alla.

Uran futiksen puolella voi sanoa olevan taakse jäänyttä, sillä ”Teme” ei ole lopettamispäätöksensä jälkeen juurikaan pelaillut edes harrastepohjalta. Nykyisessä asuinpaikassa jalkapallo ei hirveästi katukuvassa näy. Penkkiurheilijalle tarjontaa kyllä löytyy ilman jalkapalloakin.

-Ei voi sanoa, että olisivat jääneet edes harrastepohjalle. Ei ole kovin montaa kertaa nappikset olleet jalassa lopettamisen jälkeen, lukuun ottamatta sitä vuotta kun osallistuttiin Suomen Cupiin entisten Klubin pelimiesten kanssa. Täällä San Franciscossa pelataan vuosittain pohjoismaisten konsulaattien kesken turnaus, johon viime vuonna tuli kutsu ja siellä tuli muutama peli pelattua, ensimmäinen jopa osittain maalissa ja tänä vuonna taas olisi tarkoitus mennä mukaan, mutta muuten on futishommat kyllä jäänyt aika kokonaan elämästä pois.

Jonkin verran tulee vielä seurattua Veikkausliigan tuloksia teksti-tv:n kautta ja katsottua tietysti suurimpia kansanvälisiä matseja, mutta ei jalkapallo tosiaan täällä ihan kauheasti näy katukuvassa. Tosin on erittäin suosittu laji lasten ja nuorten keskuudessa ja kasvaa kovaa vauhtia jenkeissä, joten ehkä joku päivä laji pystyy haastamaan perinteisen isot jenkkilajit, kuten baseballin, jenkkifutiksen ja koriksen, joista muuten löytyy jokaiseen joukkue San Franciscosta, joten penkkiurheilijalle tämä paikka on aika paratiisi.

Tuomas Haapala lopetti pelaajauransa 2010 TamU:n riveissä. Ikää mittarissa oli 31 ja pelivuosia katsojan silmissä olisi vielä ollut jäljellä. Ei kilometrit ”Temen” itsensä mukaankaan ihan täynnä olleet, mutta eri käänteet sopimusneuvotteluissa ja siviilielämässä kallistivat vaa’an lopulta nappulakenkien naulaan ripustamisen puolelle.

-Kilometrejä ja halua olisi kyllä ollut jatkaa, mutta olosuhteet hieman ajoivat lopettamispäätökseen. Viimeisen kauden loppu aikana oli neuvottelut yhden Veikkausliigaseuran kanssa jo aika pitkällä sopimuksesta, mutta sitten kyseinen seura hieman yllättäen päätti olla tarjoamatta sopimusta ja kauden jälkeen tarjouksia ei hirveän montaa ollut pöydällä. Oma ajatus oli löytää seura, jolla olisi ollut realistiset mahdollisuudet taistella mestaruudesta ja pelaaminen muista sijoista ei olisi enää siinä vaiheessa uraa motivoinut tarpeeksi, joten kun sellaista vaihtoehtoa ei ollut ja samaan aikaan tuli mielenkiintoinen työtarjous jalkapallon ulkopuolelta, oli päätös lopulta helppo ja ei ole kaduttanut yhtään tai jättänyt mitään negatiivisia fiiliksiä tavasta, jolla ura sitten loppui. Ainoa asia mikä siinä vaiheessa hieman harmitti, oli se että viimeisen kauden viimeisestä ottelusta allekirjoittanut kannettiin paareilla pois, joten omin jaloin ei pelikentiltä lähdetty, se hieman jäi kaivelemaan. Onneksi sekin asia tuli kuitattua silloin kun osallistuttiin Suomen Cupiin vanhojen klubilaisten kanssa ja viralliset pelit loppuivat omilla jaloilla seisoen, vaikka turpaan tulikin KuPS:lta aika rumasti Sonera-stadionilla.

Vaikka ura loppuikin suhteellisen aikaisessa vaiheessa, ”Teme” ehti saavuttaa peliurallaan paljon. Samanlaiset ovat myös Haapalan omat tuntemukset. Jalkapallosta mies kaipaa eniten sitä, mitä niin moni muukin uransa päättänyt futaaja.

-Olen todella onnellinen ja ylpeä kaikesta siitä, mitä urani aikana tuli saavutettua ja koettua. Jälkeenpäin kun katsoo, niin sain uralta paljon enemmän mitä ehkä joskus pienenä poikana osasi unelmoida. Mestaruudet, cup voitot, maaottelut, mahdollisuus päästä ulkomaille, kunnia toimia kapteenina monessa joukkueessa ovat asioita, jotka saavat hymyilemään vielä tänäkin päivänä. Mutta ennen kaikkea hienointa olivat hetket ja muistot jotka liittyvät osana joukkuetta olemiseen. Olen tavannut urani aikana niin monta upeaa ihmistä ja saanut kokea huikeita elämyksiä jalkapallon parissa, että niistä olen eniten kiitollinen ja ylpeä. Sitä joukkuehenkeä ja yhdessä tekemistä varmaan jokainen entinen joukkuelajin huippu-urheilija kaipaa eniten.

Tuomas Haapala on helppo muistaa tinkimättömästä asenteestaan pelaamistaan kohtaan. Sillä asenteella mies voitti myös edustamiensa seurojen fanit puolelleen. Fanit ovatkin olleet yksi erittäin tärkeä osa huippufutaajan arkea ”Temelle”.

-Todellakin! Fanien kannatus toi aina ekstra latausta jokaiseen matsiin ja sai yrittämään aina hieman enemmän. Pelaajat ja valmentajat vaihtuvat seuroissa, mutta fanit ovat seuran tärkeimpiä elementtejä ja heidän panostaan pitää osata arvostaa.

Ei asenne Haapalan ainoaksi vahvuudeksi jäänyt. MyPa-aikana ”Teme” tuli tunnetuksi vahvana pelaajana kaksinkamppailuissa ja hyvänä pallonriistäjänä. Sen mies allekirjoittaa mielellään.

-Allekirjoitan, aika osuva arvio. Varmaan myös voitontahto ja joukkueen eteen työn tekeminen olivat menestyksen avaimia. Jokaisessa pelissä halusi aina jättää kentälle kaiken mitä kropasta irti sai, ettei tarvinnut pelien jälkeen jossitella, oli tulos mikä tahansa.

Haapala on lähtöisin Lahdesta ja siellä mies on myös tehnyt liigadebyyttinsä. Kotikaupungista muistoja riittää ja se ei ole ihme. Lahdessa on kasvanut suomalaisen futishistorian mittapuussa aika monta suurpelaajaa.

-Hienoja muistoja totta kai. Ensimmäiset liigaminuutit, ensimmäinen liigamaali ja hienoja pelikavereita, joiden kanssa oli tullut kasvettua miesten mittoihin jalkapalloilijana, olivat Lahden vuodet todella tärkeitä itselleni. Varsinkin pelit legendaarisella Kisapuiston sametilla ovat jääneet elävästi mieleen. Oli suuri kunnia päästä pelaamaan oman kaupungin joukkueessa, Lahdesta on kuitenkin vuosien aikana lähtenyt aika monta kovaa pelimiestä maailmalle ja silloin tunsi jo saavuttaneensa todella paljon, kun oli osa sitä yhteisöä.

Lahti vaihtui Myllykoskeen 2004. Haapala niin kuin moni muukin, tuli hakemaan sen ajan MyPa:sta menestystä.

-Tulin menestymään. MyPa oli silloin yksi sarjan suurimmista joukkueista ja oli suuri kunnia saapua Saviniemeen. Neljä vuotta Lahdessa olivat koulineet miehestä kelpo liigapelaajan ja nyt oli aika ottaa seuraava askel uralla. Muistan ajatelleeni ensimmäisestä päivästä eteenpäin, että tällä joukkueelle on mahdollisuus tuoda se kauan kaivattu mestaruus Myllykoskelle.

Ajastaan MyPa:ssa aika harva pystyy kertomaan yhtä koskettavasti, miten ”Teme” sen tekee. MyPa-perhe ja sen merkitys korostuu monta kertaa kun mies kertaa muistoja ja tuntojaan Myllykosken ajoilta.

-Aivan huikeita muistoja! Se henki, joka Myllykoskella oli, oli jotain todella ainutlaatuista ja olen todella onnellinen että sain olla osa sitä kaikkea. On vaikea pukea sanoiksi kaikkea sitä tunnetta, mitä se aika minulle merkitsee, ei pelkästään jalkapalloilijana vaan myös ihmisenä. Siellä sai keskittyä niin täydellisesti jalkapalloon ja kaikki olosuhteet oli laitettu niin viimeisen päälle, että vastaavaa en ole kokenut edes ulkomailla. Ihmiset seuran ympärillä olivat todella isossa roolissa luomassa sitä menestystä, jota sai pelaajana kokea. Arvostan näitä ihmisiä, jotka omalla panoksellaan saivat pelaajat viihtymään ja olemaan osa seurayhteisöä, todella korkealle. Kaikilla oli oma tärkeä panoksensa seuran menestykseen ja kaikki olivat osa isoa MyPa-perhettä.

MyPa-talo oli tietenkin kaiken keskus ja sitoi seuran ja yhteisön hienosti yhteen. Siellä tuli kyllä vietettyä niin paljon aikaa harjoitusten ulkopuolellakin, että se kyllä yhdisti joukkueen todella hienosti. Asuin itse ihan kentän vieressä monen muun pelaajan tavoin, joten se joukkuehenki näkyi myös todella vahvasti ja konkreettisesti myös muussa arjessa.

MyPa:ssa Haapalasta koulittiin keskikentän pohjalle ns. ”ankkuripelaaja”. Suurimmaksi osaksi Lahden aikoinaan ”Teme” oli kuitenkin pelannut kärkien takana hyökkäävämmässä roolissa. Monelta pelaajalta vaadittaisiin kovaa nöyrtymistä pelipaikan vaihtamiseen, mutta Tuomas Haapala koki asian toisin. ”Teme” otti pelipaikan vaihdon isona mahdollisuutena.

-Pelasin jo itse asiassa viimeisenä vuotena FC Lahdessa alempaa keskikenttää, mutta se ei silloin vielä tuntunut oikein omalta paikalta, vaan näin itseni enemmän pelintekijä kärkien takana. Mäkelän Ilin kanssa puhuttiin, että pelaisin juuri siinä kärjen takana MyPassakin, mutta ensimmäisen kauden aikana tipuin tosiaan tuohon ankkuripelaajan rooliin ja se jotenkin vaan loksahti silloin paikalleen. Varmaan meidän silloinen pelityyli auttoi asiaa, koska ankkuripelaajana oli aika isossa roolissa edelleen pelinavaamisesta ja tekemisestä, mutta hieman alempana kuin aikaisempina vuosina. Ja kun pelit alkoivat kulkea uudella pelipaikalla ja tuntui että omista vahvuuksista sai enemmän irti, ei siinä tarvinut mitenkään nöyrtyä tilanteeseen, vaan päinvastoin näki paljon mahdollisuuksia uudessa roolissa.

MyPassa ”Temen” oppi-isän voi sanoa olleen sitten viimeisen päälle. MyPa:n valmennusryhmässä vaikutti tuolloin kyseistä pelipaikkaa monta vuotta hallinnut Janne ”Jose” Lindberg. ”Jose” saakin rutkasti arvostusta Haapalan suunnalta. Eikä muukaan valmennusjohto luonnollisesti ”Temeltä” jää unholaan.

-En voi tarpeeksi hehkuttaa Josen roolia omassa kehittymisessä pelaajana. Olen todella kiitollinen kaikesta siitä tuesta ja opeista, joita Jose antoi. Tosiaan parempaa mentoria saa kyllä hakea. Sillä auktoriteetilla ja kokemuksella olisi kyllä rautakangestakin tehty hyvä ankkuripelaaja.

Ei voi kuitenkaan unohtaa myös Ilin ja Vessen roolia omassa kehittymisessä. Koko valmennusryhmä toimi hienosti yhteen ja jokainen heistä pystyi omalla panoksellaan viemään allekirjoittanutta eteenpäin, toki Jose heistä eniten teki minun kanssa duunia, koska hän vastasi keskikentän pelaamisesta ja monta kertaa kädestä pitäen näytti miten kentällä pitää sijoittua.

Tuomas Haapala valittiin MyPa:n kapteeksi kaudeksi 2005. ”Temeltä” löytyy jälleen upeat kunnioituksen sanat sille, mitä MyPa:n kapteeniksi valitseminen merkitsi.

-Aivan huikea kunnia. Taisin sinä vuonna olla koko Veikkausliigan nuorin kapteeni, jos en nyt ihan väärin muista, joten se oli valtava kunnia. Ja kun katsoi ketkä kapteenin nauhaa olivat aikaisemmin MyPassa kantaneet, oli isot saappaat täytettävänä.  

Joukkueessa oli kuitenkin niin monta kovaa pelimiestä, jotka aina ajattelivat joukkueen etua ensin, että kapteenin tehtävä oli loppujen lopuksi todella helppo enkä muista yhtään tapausta, missä olisin joutunut puuttumaan mihinkään negatiiviseen asiaan joukkueen sisällä.

Europelit olivat merkittävä kokemus myös ”Temelle”. Kapteenina joukkueen johdattamisessa kentälle oli jotain erityistä. Europeleihin latautumisessa kapteeni ei kuitenkaan nähnyt suuriakaan eroavaisuuksia verrattuna liigapeleihin.

-Totta kai europelit olivat hienoja kokemuksia ja niissä jotenkin tunsi edustavansa myös koko suomalaista jalkapalloa, ei vain pelkästään MyPaa. Se että toimi myös näissä peleissä kapteenina, oli tietysti itselleni erityinen kunnia.

En voi kuitenkaan sanoa, että joukkue olisi  jotenkin erityisesti syttynyt juuri näihin peleihin verrattuna liigapeleihin. Sen vuoden joukkueen menestyksen takana oli kova voitonhalu ja keskittyminen jokaiseen treeniin ja matsiin kuin ne olisivat olleet maailman tärkeimpiä tapahtumia. Toki vieraspelit Dundee Unitedia ja Grasshoppersia vastaan ovat jääneet mieleen hienojen stadioneiden ja hieman täysinäisempien katsomoiden johdosta.

3.10.2005 ja mestaruuden ratkaiseva ottelu. Haapalan näkemys joukkueen keskittyneisyydestä tuohon peliin ei juuri eroa muiden  mestaruusjoukkueen pelaajien näkemyksestä. ”Teme” tosin uskaltaa sanoa ääneen, että joukkueen tahtotila ennen peliä oli niin kova, että TamU oli jo lyöty ennen peliä.

-Päivä menee omassa elämässä heittämällä top3-hetkiin.

Muistan joukkueen olleen todella keskittynyt ja voitontahtoinen ennen ottelua. Kirvelevä tappio Grasshoppersille edellisellä viikolla toi joukkueeseen sellaiseen latauksen, että tiesin ennen peliä että TamU:lla ei tulisi olemaan mitään jakoa ottelussa, niin hienosti saimme kanavoitua ”kiukun” tippumisesta Uefa Cupista tuohon otteluun. Hieman karrikoiden ja mypalaisten lasien läpi katsottuna se peli oli jo voitettu ennen kuin matsi oli edes alkanut.

Itse ottelu menikin sitten aika vahvasti meidän hallinnassa ja mieleen on myös jäänyt erotuomari Mikko Vuorelan pelisilmä, kun hän ei antanut yhtään lisäaikaa vaan puhalsi pelin poikki heti kun kellossa oli 90min. Sen jälkeen kaikki olikin yhtä juhlaa. Kauan kaivattu mestaruus oli saavutettu ja sillä riemulla ei ollut rajoja! MyPa-talolla ei varmaan koskaan ole ollut niin paljon porukkaa kuin sen pelin jälkeen ja kaikesta näki, mitä se mestaruus merkitsi, ei vain seuralle vaan kaikille ihmisille Myllykoskella.

Tuomas Haapalasta puhuttaessa on vaikeaa ohittaa sitä kuuluisaa maalia, josta ihmiset puhuvat vielä tänäkin päivänä. Haapalan laukaus oli täydellinen, yhtä täydellinen kuin koko MyPa:n kausi.

-Haha, olihan se ihan hieno laukaus. Muistan isäni sanoneen ennen peliä, että hänen mielestään me emme lauo tarpeeksi, joten siinä hetkessä oman isän neuvot kaikuivat päässä kun päätin kokeilla. On se maali tullut muutaman kerran YouTubesta katsottua ja kyllä kylmät väreet menee joka kerta. Ei niinkään henkilökohtaisen onnistumisen takia, vaan sen takia mitä kyseinen tulos merkitsi seuralle ja Myllykoskelle.

MyPa:n kapteenilla on hyvin selkeä näkemys siitä, miksi kauden 2005 joukkue oli niin vahva, että mestaruus vihdoinkin Myllykoskella saavutettiin.

-Jokainen pelaaja teki töitä joukkueen eteen, olimme ennen kaikkea joukkue isolla J:llä. Upeita yksilöitä, hieno joukkuehenki, vahva taustaorganisaatio ja täydelliset olosuhteet keskittyä jalkapalloon. Totta kai pitkän kauden aikana tarvitaan hieman onnea, mutta onni pitää yleensä ansaita ja me todella teimme töitä onnemme eteen. Vaikka kauden aikana yksittäisiä pelaajia nostettiin median toimesta esiin, oli jokaisen panos todella tärkeä menestykselle ja se myös näkyi päivittäisessä tekemisessä, kaikki tunsivat olevansa tärkeitä palasia joukkueessa ja siitä tietysti menee iso kiitos valmennukselle, että he loivat sellaisen ympäristön.

MyPa hävisi kauden viimeisen ottelunsa Helsingissä 1-0. Kaikkein eniten tappio tuntui harmittavan päävalmentaja Ilkka Mäkelää. Onneksi MyPa:lla oli kuitenkin kapteeni joka muistutti päävalmentajaansa siitä, mitä todellakin oli saavutettu. Hetki tosin meni joukkueellakin ottelun päättymisen jälkeen, ennen kuin juhlat saatiin käynnisteltyä, mutta vain hetki.

-Pelin jälkeen Mäkelän Ili harmitteli tappiota, koska voitolla olisimme tehneet Veikkausliigan uuden ennätyksen vieraspelien voittojen määrässä, joten jouduin muistuttamaan päävalmentajaa että olimme juuri voittaneen Suomen mestaruuden, kai silläkin oli jotain painoarvoa.

Loppuvihellyksen jälkeen meni muutama hetki, ennen kuin joukkue alkoi todella juhlia mestaruutta. HJK:lla oli panosta vielä viimeisessä ottelussa ja voitolla he varmistivat hopemitalit, joten heidän ensireaktio pelin jälkeen oli riehakkaampi kuin tuoreiden Suomen mestareiden. Mutta kun pystiä päästiin nostamaan niin voin luvata että koko joukkue oli aika juhlatuulella.

Haapala siirtyi mestaruuskauden jälkeen pois Myllykoskelta. Mies kävi ensin Willem II:n testeissä, mutta Hollannin reissua enemmän kaikki muistavat Haapalan tien vieneen Englantiin ja Manchester Cityyn. Cityssä ”Teme” onnistui vakuuttamaan otteillaan itse Stuart ”Psyko” Pearcen. Pearcen lempinimestä voisi päätellä vaikka mitä, mutta Haapalan mukaan Cityn silloinen manageri oli jotain aivan muuta.

-Kaikkea muuta kuin mitä lempinimi voisi tarkoittaa. Erittäin korrekti, vahvan auktoriteetin omaava kaveri. En kuullut hänen kertaakan huutavan joukkueelle, sen verran kova auktoriteetti kaverilla oli. Taisin tehdä kaveriin vaikutuksen kun ensimmäisissä testitreeneissä pistin Psykolta puikot ja tein maalin, kun hän tykkäsi pelata treeneissä mukana.

Tulin Pearcen kanssa hyvin toimeen ja hän oli helposti lähestyttävä valmentaja, joka oli valmis auttamaan yksittäisiä pelaajia.

”Teme” sai ensimmäisissä Cityn treeneissään myös eräänlaisen tervetuliaislahjan. Englannin kenttien pahana poikana tunnettu Joey Barton veti Haapalaa niin sanotusti surutta sukille. Kovaksi pelimieheksi koulittu Haapala ei antanut tilanteen kuitenkaan hämmentää itseään ja Bartonkin sai myöhemmin omat terveisensä kylmästä pohjolasta.

-Haha, töötti tosiaan tuli ja aika reippaasti myöhässä sukille. Siinä syötiin hieman nurmea ja ei siinä auttanut muuta kuin nousta ylös ja jatkaa pelaamista, ei siitä edes vihelletty rikettä. Taisi olla kaikin puolin eräänlainen testi, että miten kaveri tilanteeseen reagoi. Varmasti väärä valinta olisi ollut alkaa valittamaan ja kostamaan saman tien. Jose jo aikoinaan neuvoi, että heti ei seuraavassa tilanteessa kannata käydä kuittaamassa vaan odottaa oikeaa hetkeä. Ja se hetki tulikin parin päivän päästä treeneissä.

Manchester Cityssä ”Teme” pelasi lopulta reservipeleissä joissa taso vaihteli laidasta laitaan .”Temen” puheista on helposti luettavissa, että Valioliigan glooria reservipeleistä loisti poissaolollaan.

-No pelillisesti taso vaihteli todella paljon. Riippui aina millaisen joukkueen City tai vastustaja laittoi kentälle. Vastassa saattoi olla Valioliigapelureita, jotka kävivät hakemassa vauhtia reserveistä tai sitten ihan junnujoukkue täynnä pelkkiä akatemia pelaajia. Olosuhteet olivat kyllä karuimmat, missä olen koskaan pelannut. Englannin talvi yhdistettynä takapajuisiin kenttiin, joiden pukukopeissa haisi virtsa ja joissa ei aina ollut tilaa edes koko joukkueelle istua tekivät peleistä kyllä varsin mielenkiintoisia kokemuksia.

Oli vaikea kuvitella pelaavansa Valioliigan reservipelejä noissa olosuhteissa, varsinkaan kun pelien taso ei aina ollut mitään ihmeellistä. Paitsi silloin kun hävisimme ManU:lle 6-0 ja meidän paras pelaaja oli meidän maalivahti, en ole koskaan kuullut kenenkään huutavan niin paljon puoliajalla kuin meidän silloisen reservivalmentajan.

Englannista ”Teme” palasi pohjolaan. Seuraava osoite löytyi Norjan puolelta. Haapala teki sopimuksen Sandefjordin kanssa, jossa vastuuta ei kuitenkaan lopulta tullut toivotulla tavalla. Tyylilleen uskollisena, ”Teme” ei jäänyt asioita suuremmin harmittelemaan.

-Oli hienoa kokea norjalainen jalkapallokulttuuri ja minkälaista on elää maassa, jossa jalkapallo on iso osa elämää.

 Urheilullisesti jäi harmittamaan, että vastuuta ei tullut ihan odotetunlaisesti ja että valmentaja preferoi muita vaihtoehtoja keskikentälle. Jäi aika paljon omasta potentiaalista toteuttamatta Norjassa, koska ei se taso siellä nyt mitään mahdotonta ollut ja uskon edelleen, että olisin pystynyt ottamaan isoakin roolia joukkueessa. Mutta en ole sitäkään jäänyt sen enempää harmittelemaan. Valmentaja kertoi avoimesti, että mistään muusta ei ole kyse kuin siitä, että hän pitää parista muusta pelaajasta enemmän ja että tilanne ei tule muuttumaan seuraavaan kolmeen kuukauteen mihinkään, ihan sama mitä tapahtuisi, niin siihen oli tyytyminen. Sen jälkeen oli helppo päätös palata Suomeen, kuin jäädä istumaan penkille parhaita pelivuosia.

Maailmalle Tuomas Haapala lähti jo suhteellisen kokeneena pelimiehenä. Särmiä ei siis maailmalla tarvinnut enää hioa pois, joten sen suuremmin matka maailmalla ei miestä muuttanut.

-En usko että maailma muutti miestä. Olin jo kuitenkin 25-vuotias kun lähdin Englantiin, joten en ollut enää mikään juniori, jonka persoona ja pelityyli muovautuisivat vuosien aikana.

Sanoisin, että samanlainen pelimies sieltä palasi takaisin, toki monta kokemusta rikkaampana, mutta tuskin olin ihmisenä tai pelaajana muuttunut. Ehkä pelaamisesta osasi nauttia hieman eri tavalla, koska se kovin vimma päästä ulkomaille oli jo koettu ja nyt pystyi keskittymään menestykseen Suomessa.

Haapala palasi Suomeen 2007 ja teki sopimuksen HJK:n kanssa. MyPa ei vaihtoehdoissa ollut enää mukana.

-Ei se kyllä rehellisesti sanottuna ollut. Helsinki oli ykkösvaihtoehto jo pelkästään senkin puolesta, että siellä oli omat opinnot kesken ja Klubin edustaminen vielä viimeinen sellainen iso juttu Suomessa, mitä ei ollut kokenut.  

Kapteenina MyPa:n mestaruuteen 2005 johdattanut Tuomas Haapala toivoo, että hänen vanha seuransa nähtäisiin vielä jonain päivänä Suomen huipulla.

-Toivon sydämeni pohjasta, että MyPa vielä jonain päivänä palaisi liigakartalle. Helppoa se ei varmasti nykypäivänä enää ole, mutta samanlaisella yhteishengellä mitä seurassa sai aikoinaan kokea, on kaikki mahdollista. Tätä kirjoittaessa edustustason futis on jo palannut Saviniemeen, joten pienen askelin eteenpäin!

 

 

 

 

 

 

 

Erikoishaastattelussa: Tero Taipale

2003-2006 MyPa:n keskikentän vasenta laitaa hallinnut Tero Taipale hallitsee nykyään KuPS:ssa lukuisia eri tehtäviä. Markkinointitöiden ja joukkueenjohtajan hommien oheen on lisätty vielä yksi pesti. Vaikka ”Tepi” on jo pitkään Kuopiossa asustellut, savolaista pohjalaisesta ei saa tekemällä.

– Tuohon kun lisäät vielä sellaisen pikku pestin kuin edustusjoukkueen 2. valmentaja, niin alkaakin arjen tunnit olemaan suht täynnä. Työkiireiden lisäksi opiskelen samalla UEFA A-kurssilla futisvalmennuksen saloja, joten arki on tällä hetkellä jonkinmoista futiskiirusta paikasta toiseen. Vaikea on pohojalaasesta vääntää savolaista, joten siltä osin asiat ovat onneksi vielä mallillaan.

Pelaamisen lisäksi Taipale muistetaan Myllykoskella varsin terävistä kirjoituksistaan paikallislehteen. ”Nainen ratissa auto ilman kuskia” otsikolla varustettu juttu sai aikanaan erityishuomiota. Samasta asiasta ”Tepi” muistaa varoitella edelleen, vaikka paikkakunta on vaihtunut.

– Myllykoskelta lähdön jälkeen jatkoin kirjoittelua Vaasan paikallislehdessä ja Kuopioon siirtyessäni sama juttu on jatkunut täällä Kuopion Kaupunkilehden kolumnipalstalla. Yhtä vaarallisia nuo naiskuskit ovat täälläkin, joten pakkohan niistä on varoitella lehden sivuilla kuten ennenkin.

Tero Taipale on siinä mielessä poikkeuksellinen pelaaja, että liigaura alkoi melko ”myöhään”. Maajoukkuedebyyttinsäkin ”Tepi” teki vasta 33-vuotiaana. Ruokalautaselta ei ole löytynyt mitään normaalista poikkeavaa, kiitokset menee enemmänkin vanhempien suuntaan. Taipale on saanut pelata futista ilman vakavampia loukkaantumisia.

– Muistan kun Heleniuksen Niki aikanaan tokaisi MyPassa, että moni A-junnu tulee lopettamaan ennen meikäläistä. Niinhän siinä sitten osalle kävikin, mutta enemmän kuin ruokalautasta, niin pitkästä urasta saan kiittää vanhemmilta saatuja perintötekijöitä ja sitä että olen saanut pelata futista omilla ehdoillani. Vakavampia loukkaantumisia kun ei liiemmälti sattunut, niin sain katsoa futiskortin niin pitkälle, kun jalat vain kantoivat ja kunnes ne A-junnut lopulta juoksivat takaperin meikäläisen ohi.

Lentävän lausahduksen; Moni A-junnu lopettaa ennen minua, ”isäksi” paljastuikin toinen tekijä kuin Taipale itse. Lopettaneita A-junnuja on tosin pitkä rivi.

– Heleniuksen Niki tämän lentävän lauseen heitti ilmoille ja itse sitä sitten tykkäsin viljellä nuorempieni kiusaksi. Olisiko siinä pari sukupolvea sitten ehtinyt lopetella meikäläisen aikana.

Pelit ei vieläkään ole kokonaan pelattu. Taipale kääntää taitavasti brasilialaisen tavan jatkaa futiksen peluuta Laihialaiseen tapaan.

– Jostain kuulin, että brasilialainen futaaja ei koskaan ilmoita lopettavansa. Hän vain jatkaa pelaamista ja siirtyy itselleen sopivampiin sarjoihin. Jotain tuollaista voisin tähän Laihialaisittain vastata..

Taipaleen ura on ollut pitkä, upea ja menestyksekäs. Alunperin miehen omissa ajatuksissa on ollut vain se, että rahkeet riittävät Kakkosen tasolle. Sieltä on kuitenkin upealla tavalla tultu todella pitkälle.

– Aikoinaan kun pelailin Rovaniemellä 2. Divaria FC Santa Clausissa, niin ajattelin Kakkosen olevan se taso, mihin meikäläisen rahkeet riittävät. En edes haaveillut futisammattilaisen arjesta. Virtasen Karo kuitenkin kysyi allekirjoittanutta RoPSin edustusjoukkueeseen ja siitä asiat vain alkoivat tapahtumaan ja jossain vaiheessa sitä sitten juhlittiinkin Myllykoskella Suomen Mestaruutta, Suomen Cupin voittoa ja kaadettiin Sveitsin mestareita UEFA Cupissa. Hienoja hetkiä. Kiitollinen on pakko olla.

FC Santa Claus, RoPS, IFK Mora, Honka, KuPS ja FC Lahti. Taipale teki aikamoisen kierroksen, ennen saapumistaan MyPaan. Muistoja ovat jättäneet niin paikkakunnat kuin erityisesti pelikaverit.

– Pelikaverit ja paikkakunnat. Futis on ammatti, jota tehdään pääsääntöisesti hyvässä porukassa ja asialleen omistautuneiden ukkojen kanssa. Aina noista porukoista jää ne parhaat pelikaverit muistiin.

Tero Taipale vaihtoi FC Lahden MyPaan kaudeksi 2003. Taipale on yksi niistä hankinnoista, joista käy kiittäminen Juha Malista. Siirtymisestään Myllykoskelle ”Tepi” käyttää aikamoisen kovaa vertausta.

– MyPan yhteydenotto oli kuin olisi saanut tarjouksen Italian mafialta. Siihen ei vaan sanota ei. Tilaisuus oli yksinkertaisesti sellainen, ettei ollut mitään vaihtoehtoa kieltäytyä sen ajan Suomen yhden suurimman seuran tarjoamasta mahdollisuudesta.

Taipaleella lentäviä lausahduksia riitti ja yksi niistä liittyi kauden maalitavoitteeseen. ”Yks tärkee ja yks turha.” Ensimmäisellä kaudella se tärkeä olikin helppo valita. Pudotettiinhan sillä UEFA Cupista sveitsiläinen Young Boys.

– Maaleja kertyi loppupeleissä niin vähän, ettei niistä ole varaa laittaa turhaksi yhtään..

MyPa:ssa Taipale sai lisänimen Euro-Hero. Mies tuntui katsojan silmissä, syttyvän aina jotenkin erityisesti europeleihin. Taipale kuitenkin itse muistuttaa, että oli peli mikä tahansa, se oli hänelle itselleen aina kotiinpäin.

– Itselläni ei ollut koskaan vaikeuksia motivoitua peleihin, oli ne sitten Europelejä tai kylätappeluita. Itselleni jokainen peli ja minuutti liigakentillä oli plussaa kotiinpäin, joten samalla sykkeellä sitä mentiin Sveitsissä kuin Härmässäkin.

Ilkka Mäkelän astuessa päävalmentajaksi, MyPa:n vasemmalle laidalle rakennettiin yksi koko liigan kovimmista tutkapareista Tuomo Könönen-Tero Taipale. ”Tepillä” yhteistyön toimivuuteen on varsin tyhjentävä vastaus.

– Mualimmassa on vain yksi Tussu Könönen.

Taipale myöntää että uran huippuvuodet osuivat aikaan Myllykoskella. Valmentajat saavat ”Tepiltä” erityisen kiitoksen.

– MyPan kaudet olivat kieltämättä urani vahvinta aikaa. Otin Malisen, Mäkelän, Lindbergin ja Tauriaisen kovissa kouluissa suurimmat kehitysaskeleeni pelaajana. Niillä eväillä pärjäsi hienosti myös tulevissa joukkueissani.

MyPa voitti Suomen Cupin 2004. Vaikka kausi päättyikin upeisiin tunnelmiin, seuraavan kauden menestystä sen enempää Tero Taipale kuin kukaan muukaan ei pystynyt ennakoimaan.

– MyPa oli seura, jossa menetyspaine oli jatkuvasti läsnä, joten seurassa ja joukkueen sisällä odotusarvo seuraavalle kaudelle oli aina korkea. Suomen Cupin voitto oli isolle osalle ukoista tuttua hommaa, joten ei siitä vielä pystynyt aistimaan tulevan kauden mestaruutta.

Ennakkospekulaatioissa MyPa oli yksi mestarisuosikeista. Joukkueesta ei kuitenkaan missään vaiheessa näkynyt ulospäin minkäänlainen haihattelu. Siitä Tero Taipale antaa kiitosta joukkueen kokeneemmalle kaartille.

– Ennen kauden alkua meidät julistettiin yhdeksi mestarikandidaatiksi, mutta kokeneimmat pelaajat olivat olleet vastaavassa tilanteessa ennenkin. Kokeneet pelaajat pitivät myös joukkueen ilmapiirin ruodussa ja huolen siitä, että keskittyminen pysyi perusasioissa, joten kukaan ei päässyt haihattelemaan sen suurempia.

3.10.2005. Taipale leikkaa laidalta keskelle ja ampuu pallon maata pitkin takanurkkaan. MyPa siirtyy 1-0 johtoon mestaruuden ratkaisseessa pelissä. ”Tepi” korostaa vielä tänäkin päivänä joukkueen keskittyneisyyttä. Tekemästään maalista vaatimaton mies ei tee vieläkään numeroa. Nyt sitä uskaltaa jo sentään vähän juhlia.

– Siihen päivään kulminoitui käytännössä koko kauden työ. Panokset olivat valtavat ja kaikilla oli tiedossa tämän yksittäisen ottelun merkitys. Kuitenkin ilmapiiri saatiin pidettyä rentona ja keskittyminen pysyi jälleen perusasioissa. Tästä on pakko kiittää valmennusjohtoa ja kokeneimpia pelaajia. He pitivät huolen siitä, että emme miettineet muuta kuin työn tekemistä. Maali nyt oli tyypillinen meikäläisen sutaisu. Taistelin pallon väkisin itselleni, muutama askel johonkin suuntaan ja kaikki voima palloon ilman sen suurempia suunnitelmia. Joskus ne vaan uppoaa ja onneksi 3.10.2005 oli se päivä kun upposi. Ajatukset pysyivät kuitenkin maalin jälkeen taas tulevissa minuuteissa. Mitään ei oltu vielä voitettu ja peli oli pahasti kesken. Nyt jälkeenpäin maalia uskaltaa tosin jo hieman juhliakin.

Tero Taipale vietti neljä hienoa vuotta MyPa:ssa. Se miten ”Tepi” puhuu seurasta kotina on jotain todella hienoa ja kertoo siitä, kuinka paljon pelaaja arvosti seurayhteisöä. Taipale valaa vielä uskoa, että MyPa:n tarina jatkuu.

– Sen ajan MyPa oli seura, joukkue ja koti. Stadion ja MyPa-talo olivat seurayhteisön kulmakiviä ja nämä kulmakivet kuuluivat kaikille Myllykosken ihmisille. Vaikka MyPa nyt poistuikin hetkeksi suurelta futiskartalta, niin onneksi nämä kulmakivet jäivät paikalleen, sillä sitten kun on paluun aika, niin näiden perustuksien varaan on hyvä lähteä jälleen rakentamaan uutta jatkoa MyPan tarinalle.

Tero Taipale odottaa MyPa:n tarinan mahdolliselta jatkumiselta vanhaa ja hyvin tuttua asiaa.

– Kun MyPa saa taas tuulta siipien alle ja tarina jatkuu, niin toki sitä odottaa, että MyPa tulee olemaan jatkossakin se alueen immeisiä yhdistävä ja innostava ylpeyden aihe.

Lopuksi Taipale haluaa vielä jonkun nykäisevän yhtä MyPa-legendaa hihasta.

– Kun näette Lindbergin Josea, niin kysykää miten menee se Josen aikoinaan MyPan ulkomaan reissuille lanseeraama kolmen koon -sääntö. Sillä viritettiin joukkue lentoon monella reissulla.