Antti ”Suke” Okkonen-keskikentän johtaja

MyPaan saapui kaudella 2000 itselleni tuntematon nuori oululaislähtöinen keskikenttäpelaaja. Nuorten maajoukkueen vakiokalustoon kuulunut Antti Okkonen tuli kasvamaan korkoa Juha Malisen alaisuuteen. Mukanaan tämä mies toi vielä sen hemmetin erikoisen lempinimen; ”Suke”.

Niin kuin arvata saattaa, Juha Malinen kyllä tiesi nuoren pelaajan kyvyt. Hiomattomasta timantista kasvoi Janne Lindbergin rinnalla nopeaan tahtiin johtava pelaaja MyPan keskikikentälle. Okkonen osasi pelata kovaa, mutta oli myös pallollisena erinomainen peliä eteenpäin vievä pelaaja. Periksiantamaton pelitapa vei yhden fanin silloin mennessään. ”Suken” leppoisa ja herrasmiesmäinen käytös kannattajia kohtaan oli jotain ainutlaatuista.

Jos yhden pelaajan MyPan edustamisella on jotain itselleni jotakin erityistä painoarvoa, niin Okkosen kohdalla voidaan puhua juuri tästä. 18 nuorten, 56 poikien ja 13 aikuisten maaottelua pelannut pelaaja teki omallani kohdallani vaikutuksen, johon ihan kaikki eivät pysty. Vuonna 2001 Okkonen teki suomalaisen futiksen mittapuussa isoa historiaa, kun hän edusti yhdessä mm. Tuomas Ahon, Daniel Sjölundin, Mika Väyrysen ja Mikael Forsselin kanssa Suomea nuorten MM-kisoissa.

Hankin lopulta itselleni MyPan fanipaidan, jonka selässä komeilee Okkosen nimi ja ensimmäisiltä Myllykosken vuosilta käyttämä pelinumero 17. Yksi asia johti toiseen ja lopulta kovan pelimiehen lempinimi kaverieni toimesta ”ryöstettiin” myös omaan käyttöön. Kaikki tämä kertoo toivottavasti enemmän siitä, kuinka kovassa arvossa Okkosen pelaaminen MyPassa on allekirjoittaneelle ollut.

Okkosen fanipaidalla on allekirjoittaneelle mittaamattoman paljon tunnearvoa

Okkonen saavutti MyPassa SM-hopeaa 2002 ja pronssia 2000-2001. Mieleenpainuvimpia hetkiä lienee kaudella 2003 Young Boys-ottelut. Kotiottelussa ”Suke” upotti kaksi rangaistuspotkua sveitsiläisten maaliin. Tarunhohtoisessa vierasottelussa Okkosen vapaapotkusta Tero Taipale puski jatkopaikkaan oikeuttaneen maalin ja oli omalta osaltaan rakentamassa seurahistoriaa ja mielettömiä muistoja.

Antti Okkonen, MyPa (Photo by Tony Marshall/EMPICS via Getty Images)

Kauden 2003 päätteeksi Okkonen jätti MyPan ja suuntasi Ruotsiin. Okkosen lähtö oli itselleni pettymys. Tuntui jotenkin siltä, että jotain jäi kesken. Ymmärrystä kuitenkin piti riittää sille, että nuoren miehen oli tehtävä siirtonsa omien tavoitteiden saavuttamiseksi.

Jälkeenpäin on tietysti helppo sanoa, mutta Okkosen siirtymisellä oli tarkoituksensa. Ulkomailla vietettyjen vuosien jälkeen ”Suke” palasi kaudeksi 2009 takaisin punavalkoisiin ja paidalle tuli taas käyttöä. Ison suosikkipelaajan päätös palata oli fanille iso asia vaikka MyPan menestyksen vuodet olivat ohi. Ja taas jälkeenpäin sanottuna ”Suken” eivät, vaikka mies kärsi loukkaantumisista. Aina pelatessaan johtajuus keskikentällä oli läsnä. Vuodet ulkomailla olivat kasvattaneet keskikenttäpelaajasta henkisesti vahvan johtajan.

Aikakausi MyPassa oli kauden 2011 jälkeen ohi. Okkonen siirtyi kaudeksi 2012 HJK:n riveihin ja saavutti siellä Suomen Mestaruuden. Sen keskikentän päällikkö on pelaajaurallaan totisesti ansainnut.

Kaudesta 2013 eteenpäin Okkosen koti löytyi RoPS:sta. Rovaniemellä vietetty aika on kerännyt arvostusta osakseen. Okkonen on kantanut RoPS:n kapteeninnauhaa ja jos en ihan väärässä ole, ”Suke” on suuresti arvostettu pelaaja RoPS-kannattajien keskuudessa. Kaudella 2015 Juha Malisen alaisuudessa RoPS nappasi SM-hopeaa. Kaksikko Malinen ja Okkonen oli jälleen kerran yksi menestyksen tae ja lämpimät muistot tulvahtivat mieleen, kun olin todistamassa RoPS:n hopeajuhlia Lahdessa. Se oli sitä ansaittua menestystä.

”Kaikki hyvä loppuu aikanaan” on todennut Antti Okkonen itse suomifutis.comin haastattelussa. Veikkausliigaa ja Okkosen peliuraa on jäljellä enää muutama kierros. RoPS on vahvasti kiinni mitaleissa ja jos joku ansaitsee päättää uransa mitalijuhliin, se on Antti ”Suke” Okkonen.

Okkosen upea pelaajaura päättyy tähän kauteen Kuva: suomifutis.com

Mitä nöyrin kiitos ajastasi Myllykoskella. Vain yksi mies voi kantaa oikeutetusti hienoa lempinimeä, muut ovat halpoja kopioita.

Kaikkea hyvää peliurasi jälkeen. On vain yksi Antti Okkonen-keskikentän johtaja!

 

Se on punavalkoinen

MYPA palasi viime kauden päätteeksi ryminällä takaisin futiskartalle. Tappioton kausi ja nousu Kolmosesta takaisin Palloliiton sarjoihin Kakkoseen oli tarina, jota kannattaa monen monta kertaa vielä jälkeenpäinkin muistella.

Kuulun itse niihin, jotka olivat talvella ja keväällä varsin varovaisia arvioissaan miten joukkue tulee Kakkosessa pärjäämään. Keskikasti tuntui olevan varovainen ja hyvä tavoite. Kakkonen oli kuitenkin kaikissa ennakko-odotuksissa monta astetta Kolmosta kovempi sarja ja suurin osa pelaajista nuoria ja kokemattomia tällä sarjatasolla.

Talven ja kevään harjoituspelit tuskin antoivat nekään vielä minkäänlaisia viitteitä siitä, mitä on loppujen lopuksi odotettavissa. Askelmerkkejä haettiin joka suhteessa ja kauden alkaessa tulokset olivat niitä, mitä moni joukkueen ulkopuolelta odottikin.

Joukkueen sisällä on kuitenkin aivan varmasti tiedetty mihin pystytään ja etenkin Jukka Karjalainen päävalmentajana on tehnyt mieletöntä työtä nuoren joukkueen kanssa. Karjalaisen työ MYPAssa on huomioitu laajemminkin ja se huomio menee ihan oikealle miehelle. Vaikka joukkue edellä mennäänkin, silti Karjalaiseen henkilöityy hyvin paljon se, miksi MYPA on tehnyt niin vahvan paluun futispiireihin. MYPAn päävalmentajan olemuksesta on hyvin usein vaikea päätellä onko peli voitettu vai hävitty. Karjalainen antaakin tekojen puhua puolestaan.

Jukka Karjalainen on tehnyt vakuuttavaa jälkeä MYPAn päävalmentajana Kuva: Nadja Kaleton

Kaikki valmentajat tarvitsevat kuitenkin tietynlaisia pelaajia joukkueeseensa ja arvossa arvaamattomassa on ollut kokenut Heikki Pulkkinen. Kapteeninnauha on täysin oikeutetusti ”Hessun” käsivarressa. Vaikka joukkue on osoittanut pärjäävänsä myös ilman isähahmoaan, on Pulkkinen silti tietyissä tilanteissa korvaamaton äijä joukkueelle. ”Hessun” kokemus, palo ja voitontahto on monta kertaa kantanut nuorta joukkuetta ja etenkin niinä vaikeina hetkinä.

Heikki Pulkkinen johtaa esimerkillään Kuva: Nadja Kaleton

Pulkkisen johtamassa puolustuslinjassa omaa kasvuaan on tehnyt Benjamin Niveri. Monta kertaa suhteellisen vähälle huomiolle jäänyt toppari on ollut tärkeä palanen MYPAn alakerrassa, siinä missä kokemusta Kakkosesta nuoresta iästään huolimatta tuova Simo Majanderkin. Niveri on pelillisellä tasolla tehnyt kovan hyppäyksen Kolmosesta Kakkoseen ja sitä on ollut hienoa seurata.

Benjamin Niveri on ollut tärkeä mies puolustuksessa Kuva: Nadja Kaleton

MYPAn keskikenttä haki ehkä alkukaudesta eniten uomiaan. KTP:stä MYPAn paitaan täksi kaudeksi vaihtanut Kaarel Usta on kehittynyt kauden edetessä tärkeäksi palaseksi keskikentälle. Muodostelman tasapaino vaati kuitenkin yhden miehen paluuta alkukauden loukkaantumisten kiroista ja se mies on Samuel Lindeman. ”Linde” on ollut MYPAssa kertakaikkiaan huikea pelaaja. Kaikki tekeminen jokaisella hetkellä kentällä on aina joukkueelle eduksi. Rooli kuin rooli käy, oli se sitten hyökkäävämpi tai puolustavampi.

Samuel Lindeman on keskikentän johtaja Kuva: Nadja Kaleton

No tätähän te sitten odotitte. Vai kuinka? Joukkue tarvitsee maalintekijän Jumalan armosta ja MYPAssa se armoitettu on kukapas muukaan kuin Jussi-Pekka Rämä. Mies jonka nimeen koko Saviniemen stadion vannoo ottelusta toiseen ja hyökkääjä ei ole kannattajiaan pettänyt. Maalimäärässä Rämä on jo pistänyt Kolmosen kautta paremmaksi ja se on jo ihan riittävän kovaa kertomaa kuinka kovasta maalintekijästä on kyse. Super-Jupe on ansaitusti futiskansan huulilla. Missä on maalipaikka siellä on myös ”Jupe” ja taustalta tukea antaa Räikkösen ”Tomppa”.

Kotiyleisön suursuosikki ja maalitykki ”Jupe” Rämä Kuva: Nadja Kaleton

Rämän maalit, toisen polven futaajan Anttoni Huttusen debyytti ja moni muu asia ovat kaikki johtaneet siihen, missä MYPAssa mennään nyt. Vielä menestystäkin tärkeämpää on ollut sen yhteisöllisyyden paluu Saviniemeen, jota kaksi pitkää vuotta jouduttiin kaipaamaan. Perheseuran status on viimeistään NYT saatu tuotua takaisin. Yleisö elää peleissä jopa vahvemmin kuin loppuaikoina Veikkausliigassa ja uudet sankarit kentällä tiedetään. MYPAn asema pienessä kylässä on vahvistunut entisestään.

Kautta on vielä kaksi peliä jäljellä, mutta jo nyt voi sanoa että tämä kausi on ollut aivan käsittämätön, riippumatta viimeisten pelien lopputuloksista.

Jos tästä nyt jäikin jotain tärkeää mainitsematta, niin tärkeintä loppujen lopuksi on se väriyhdistelmä josta kannattaa aina olla ylpeä; Se on punavalkoinen!

Henkinen torjuntavoitto

Peliminuutit on tällä kaudella jääneet vähiin. Loukkaantumiset ovat jälleen kerran vaivanneet ja keväisen harjoitusottelun tapahtumat eivät ole jättäneet rauhaan. Toisaalta myös vakuuttavasti maalivahtiosastoa pelastamaan tullut 17-vuotias Eetu Peltolta on ansainnut pelipaikkansa huikeilla otteilla.

Lauantaina (1.9) KJP:n B-juniorit tarvitsivat kuitenkin Eetua omaan peliinsä ja toukokuun alun jälkeen allekirjoittaneen piti olla valmiina hyppäämään tolppien väliin. Luvassa oli ensimmäinen 90 minuuttia Nelosessa.

Jos hermostuneisuuden määrällä jotain mitataan, niin epäonnistumisen riskit olivat suuremmat kuin koskaan.Jännityksen ja hermostuneisuuden taso oli samaa luokkaa kuin ennen Kolmosen debyyttiä kaudella 2015. Bussimatka Lappeenrantaan oli omalta kohdalta äärimmäisen hiljainen. Luurit päähän ja reilun tunnin verran tyhjää tuijotusta bussin ikkunasta miettien syntyjä syviä.

Valmennuksen ja joukkuekavereiden tuesta ei voinut mikään jäädä kiinni. Penkin päässä valmennusvastuuta kantanut Tomi Pakarinen valoi uskoa ennen peliä; ”Se tulee menemään hyvin kun pidät hommat yksinkertaisina. Kukaan ei pyydä ottamaan riskejä.” Tukea antoi myös Purhan puheenjohtaja Reijo ”Redo” Räästi. ”Peliminuutteja ei tältä kaudelta ole paljon, mutta kyllä tämä hoituu jo kokemuksella.” Kokeneeseen osastoon ja tähän otteluun kapteeniksi nimetty Jesse Tynni muistutti myös pelivuosien tuomasta kokemuksesta; ”Olet 25 vuotta tehnyt tätä hommaa, niin kyllä se juttu löytyy jo selkärangasta. Nyt vaan nautitaan näistä hetkistä.”

Alkulämmittelyt lievensivät pahinta hermostuneisuutta. Tuntuma oli loppujen lopuksi ihan hyvä. Ottelun alettua pahin oli ohi kun äijät etupuolella kontrolloivat hommaa. Puolustuslinjassa Joonas Vainio, Antti Sokura, Oskar Jansson ja Rudi Räästi jättivät vastustajan hyökkääjät vaille mahdollisuuksia. Lisäksi paluu sitten kauden 2015 aloituskokoonpanoon Niko Roiton kanssa toi hyvän fiiliksen.

Ensimmäiselle puoliajalle osui myös yksi huippuhetki, kun vastustaja sai kertaalleen huippupaikan aivan maalin edestä. Äärimmäisen paljon tunteita vapauttanut lähitorjunta jätti kaverin nollille. Se tunne oli jotain sellaista, että sanoin sitä ei voi kuvailla.

Lähtö oli helpompi toiselle puoliajalle. Vastustajalla oli omat paikkansa mutta harjoituskentältä Ville Lehtisen ja Tommi Kainulaisen johdolla haettu varmuus löytyi nyt pelin sisällä. Lopputuloksena oli nollapeli sekä henkilökohtaisesti henkinen torjuntavoitto kaikkien vaikeuksien jälkeen. Itse pelissä jäätiin 0-0 tulokseen.

Omat pelit olivat tämän kauden osalta tässä, sillä edessä on reilun viikon mittainen loma jolloin kauden kaksi viimeistä peliä jäävät välistä. Maalivahtiosaston suhteen ei ole kuitenkaan hätää, sillä Eetu Peltola palaa hoitamaan ruutunsa totutulla varmuudella.

Omalta osalta edessä on vielä kolmet harjoitukset ja näistä yhdet Saviniemen stadionilla tutussa ohjauksessa. Siitä käynkö loppuvuodeksi niistä harjoituksista hakemassa vain hyvän mielen vai pohjaa tulevaan jutellaan joskus myöhemmin. Tiedä sitten kenen kanssa…