Sankarit herättivät Saviniemen

En itse uskaltanut edes unelmoida, että MyPan paluusta tulisi jotakin tämän kaltaista. Varovaisimmissa arvioinnessa viides sijakaan tuskin olisi ketään haitannut. Onhan koko jutun juoni ollut se, että Saviniemi heräsi jälleen elämään ja hengittämään futista.

Jussi-Pekka Rämä, Samuel Lindeman, Tomi Räikkönen, Paavo Kujala ja  Miika Korpela ovat olleet niitä nimiä, jotka ovat nousseet kaikkien mypalaisten huulille. Listata voisi oikeastaan koko joukkueen, niin vahvaa työtä se on tehnyt. Kolmosessa ulkopuolisten asettamia paineita tuskin kovinkaan monella on, mutta kun joukkueen nimi on MyPa, niiltä ei voi välttyä.

Jukka Karjalainen valmennusryhmänsä kanssa on tehnyt vaikuttavaa työtä. Pelaajille on osattu iskostaa mikä merkitys MyPalla on myllykoskelaisille. Eikä pelaajat ole tuottaneet pettymystä. Punavalkoista paitaa on jokainen kantanut sen vaatimalla arvokkuudella. Karjalaisen tekemä työ on MyPalle kuin myös valmentajalle itselleen parasta ”peeärrää” tulevaisuutta ajatellen. Hatunnoston arvoista työtä.

Karjalainen on tehnyt myös sen, mihin Purhassa ei pystytty kaudella 2015. Jukka on ottanut kaiken mahdollisen irti hyökkäyskaksikosta Tomi Räikkönen ja Jussi-Pekka Rämä. Jätkät ovat löytäneet kentällä satumaisella tavalla toisensa ja se ei tapahdu muuten kuin oikeanlaisella roolituksella. Räikkösen suhteen on tapahtunut paljon muutakin ja pelkästään positiivisessa mielessä. Onhan ”Tomppa” ollut aina johtava pelaaja, mutta MyPassa se johtajuus on nyt osattu kanavoida viimeistä piirtoa myöden oikeisiin asioihin.

Äitiäni lainatakseni; Se Rämän poika on kova pelaamaan! Totta joka sana. ”Jupen” potentiaali on tiedetty ja sitä potentiaalia on myös ulosmitattu maalien muodossa. Saviniemessä on voinut aistia, kuka on noussut stadionin uudeksi sankariksi. Oppimistakin pojalla toki vielä on. Maaleja saa tulettaa haluamallaan tavalla, eikä kaikkien tiedottajan -ja blogikirjoittelijoiden ”tilaustöitä” tarvitse ottaa niin vakavasti. Lisäksi legenda-sanaa ei pidä liittää ihan jokaisen kohdalle.

Kaikkinensa kausi on ollut uskomaton. Se millä tavalla nuori joukkue on käsitellyt ne ulkopuoliset paineet ansaitsee hatunnoston. Heikki Pulkkinen on varmasti ollut tässä iso apu, mutta loppujen lopuksi sen lopullisen työn jokainen tekee korvien välissä ihan itse.

Saksipotkuja, muutama volley ja viihdyttävää hyökkäyspeliä. Sitä on Saviniemeen kaivattu ja sitä nämä sankarit ovat sinne todellakin tuonneet. MyPan kannattajat ovat saaneet puheenaiheensa takaisin.

Sillä ei todellakaan ole ollut väliä vaikka stadionin kaiuttimista ei ole tuttua Veikkausliigan tunnusmusiikkia tullutkaan pelaajien tullessa kentälle. Tärkeintä on ollut se tietty fiilis, joka on tämän kaiken myötä tehnyt paluun Saviniemeen. Perhe on jälleen koossa.

Sankarit herättivät Saviniemen! MyPa tuli ryminällä takaisin ja tuli todellakin jäädäkseen!

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *