Erään fanin tarina

Olin 6-vuotias kun pääsin ensimmäisen kerran MyPan peliin. Ne olivat ensiaskeleet tarinalle, josta en vaihtaisi päivääkään pois. Tarinalle jonka vain yksi ja ainoa futisjoukkue voi tarjota.

Birjukov, Jakonen, Korhonen, Iiskola, Hyypiä, Litmanen, Huttunen, Lindström, Timoska, Lindberg, Keskitalo, Turunen, Roth, Könönen, Puhakainen, Taipale. Olen ollut onnekas ja etuoikeutettu saadessani seurata liutaa upeita pelaajia näinkin läheltä.

MyPa on ollut minulle vuosien varrella kaikki kaikessa. Idoleiden seuraamisen ohella se on tarjonnut toisen kodin, joka omalta osalta kasvattanut sellaiseksi ihmiseksi joka nyt olen. Puheet seurasta joka on kuin yksi suuri perhe, eivät todellakaan ole tuulesta temmattuja. Ystävyyssuhteet muiden fanien, taustahenkilöiden ja jopa pelaajien kanssa ovat ehdottomasti koko tarinan rikkaus.

Entäpä mukana kulkeva lempinimi? 2000-luvun alussa pystyteltiin kaveriporukan kesken jonkinlaista fanitoimintaa ja reissattiin myös vieraspeleihin. Koko juttu taisi saada alkunsa 2002 kun käytiin kannustamassa MyPaa Vantaalla. (Ne olivat muuten poikkeuksetta parhaita vierasreissuja.) Kausina 2000-2003 MyPan keskikentällä pelasi nuori Antti Okkonen, joka oli omilla otteillaan vakuuttanut itseni siinä määrin, että olin hommannut fanipaidan itselleni. Okkonen kantoi lempinimeä ”Suke”. Eikä siinä sitten montaa mökäoljyä tarvitse kun kiva lempinimi keksitään ja vielä sellainen joka todennäköisesti seuraa itseäni hamaan loppuun asti.

Rooli muiden fanien keskuudessa kasvoi huomaamatta. Tuli noustua nopeaan tahtiin jonkinlaiselle jalustalle, jonka ei missään nimessä pitänyt olla homman päätarkoitus. Reissujen järjestämisestä vieraspeleihin kasvoi niin isoa asia, että monesti käänneltiin niin sanotusti kiviä ja kantoja reissuun pääsemiseksi. Se oli lopulta jopa melko kuluttavaa.

Noihin aikoihin aloittelin kirjoittelemaan omaa futissivustoa, jossa aiheet käsittelivät futista lähinnä yleismaailmallisesti. Siihen konseptiin tuli lopulta nopea muutos, kun minulle esiteltiin ajatus MyPan peleistä kirjoittamisesta. Ei ajatus sinänsä kauhistuttanut, koska omassa ajatusmaailmassa lukijakunta ei tulisi olemaan kovinkaan suuri. Se mikä oli sitten lopulta lopputulos, aiheuttaa tänä päivänä lähinnä itsellenikin suurta ihmetyksen aihetta. Kun jopa edustusjoukkueen sisältä kommentoitiin kirjoituksia, jotain omassa mittakaavassaan suurta oli tapahtunut.

Sain käydä monta keskustelua pelaajien kanssa, mutta yksi mieleenpainuvimmista oli Suomen Cupin voittohuumassa Kouvolan Vaakunassa Tuomas Haapalan kanssa. Vaikka monen ensimmäinen mielikuva on todennäköisesti viinanhuuruinen ”äijä on hyvä äijä-lässytys” totuus on jotain ihan muuta. Se oli kohtaaminen yhden hienoimman ihmisen ja pelaajan kanssa. ”Temeen” on jäänyt erittäin lämpimät välit näin monen vuoden jälkeenkin.

Yksi mielenkiintoisin muisto kirjoituksiin liittyen löytyy vuodelta 2005. MyPa pelasi Saviniemessä HJK:ta vastaan ja ottelu päättyi tasan. Joukkueen parhaimpiin pelaajiin lukeutunut Adriano vaihdettiin kentältä pois ja kovan pettymyksen keskellä annoin ottelun jälkeen MyPa:n valmennusjohdon kuulla kunniansa. Jutun julkaisusta oli tuskin ehtinyt kulua kymmentäkään minuuttia, kun puhelimeeni tuli tekstiviesti; ”Tiedoksesi, Adi vaihdettiin kentältä rintapistoksen takia. T:Ilkka M” Tekstiviestin takana todellakin oli päävalmentaja Ilkka Mäkelä. Asiaa oli käsitelty ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa, mutta se oli jäänyt itseltäni kuulematta. Vastasin toki ”Ilille” pahoitellen ja lopulta paiskattiin kättä myös kasvotusten.

Sen kauden päätös olikin sitten satumainen. Kovin juttu lienee kun pelaajat raahasivat allekirjoittaneen ”mestaruussuihkuun.” Tuomo Könöstä ja Eetu Muinosta oli turha vastustella. Janne Korhonen hoiti todennäköisesti omasta mielestään parhaan osuuden.

Päävalmentajan kanssa ehdin olla tekemisissä myös jälkeenpäin ja tällä kertaa puhelimen välityksellä. Eräänä arkipäivänä puhelin soi ja soittajaksi paljastui ”Ili” Mäkelä. MyPan joukkueen rakentaminen kaudeksi 2006 oli herättänyt runsasta keskustelua ja nyt Mäkelä oli halunnut purkaa tuntonsa edes yhdelle faneista. Sitä en vielä tänä päivänäkään ole ymmärtänyt, miksi se olin juuri minä. Puhelu kesti valehtelematta yli tunnin. Lopuksi päävalmentaja halusi vielä paljastaa sopimusuutisen. Tero Karhun päätöstä oli odotettu kuumeisesti. ”Haluan kertoa sinulle, että Tero Karhu pelaa meillä tällä kaudella. Jos haluat olla nokkela, voit hieman vihjaista asiasta mutta älä paljasta liikaa.” Päätin lopulta etten halua olla nokkela ja Karhun sopimus julkaistiin asiaan kuuluvalla tavalla.

Kausi 2006 oli pelillisesti vaikea. Kannattajat arvostelivat jopa silloista apuvalmentaja Mika Laurikaista kovin sanoin. Kapteeni Tero Taipale lähetti allekirjoittaneelle sähköpostia; ”Älkää perkele arvostelko ihmistä, joka ei ole syyllinen mihinkään. Mikalla on koko joukkueen arvostus ja tuki takanaan.” Tiesin kyllä itse mikä tilanne oli, mutta asettumalla yksin poikkiteloin muita kannattajia vastaan oli pelottava ajatus. ”Tepin” kanssa keskustelu johti lopulta molemminpuoleiseen yhteisymmärrykseen, jos nyt mitään välirikkoa koskaan olikaan. Tero Taipaleen ja allekirjoittaneen lämpimät välit ovat varmasti kaikkien tiedossa.

Ilkka Mäkelä erosi lopulta kesken kauden 2007. Itselleni viimeinen niitti oli fanien esittämät erovaatimukset Mäkelälle vierasottelussa HJK:ta vastaan jonka MyPa hävisi rumasti. Kuuntelin korvat punaisina Seppo Mäkisen saarnaa siitä, miten fanien tulee käyttäytyä vaikka en ollut itse edes paikalla. Kokemuksien kirjaan menee toki tämäkin.

Lopulta oma jaksaminenkin loppui. Jatkuvasta esillä olemisesta tuli lopulta taakka josta oli päästävä eroon. Se ei ollut ihan helppoa, kun niin moni oli nykimässä hihasta. Ei rakkaus seuraa kohtaan minnekään kadonnut vaikka kentällä ei niin hyvin kulkenutkaan. Vetäytyminen fanien keskuudesta oli lopulta helpotus ja omien sivujen hetkellinen ”alasajo” olivat näin jälkeenpäin hyviä ratkaisuja. Yritin muutamaan kertaan palata fanikatsomoon, mutta siitä ei kertakaikkiaan tullut mitään. Oli parempi siirtyä talkootyön pariin.

Oikeastaan vasta Toni Korkeakunnaksen valmentajakausilla sitä pääsi itsensä kanssa jälleen sinuiksi. Löytyi se paljon puhuttu kultainen keskitie. Kotipeleissä tilastomiehen rooliin siirtyminen auttoi ymmärtämään yhä paremmin sen, ettei aina tarvitse olla äänessä ja ihmiset ympärillä pysyvät silti. Kirjoittelutkin saivat taas uutta tuulta siipiensä alle.

Konkurssin myötä ”vanha minä” nosti jälleen päätään esiin kun joka paikassa piti olla kertomassa tuntojaan. Toisaalta se oli taas paras mahdollinen tapa tehdä surutyötä ison asian menetyksen jälkeen. Toisaalta pahimman yli auttoi myös Purhan, jonka riveissä kentän puolella sain pelata urani parhaan futiskauden kaudella 2015.

On tämä kaikki tehnyt jonkinlaisen palveluksenkin. Kesällä 2016 MyPan nykyinen puheenjohtaja Pekka Kolehmainen istahti Inkeroisten urheilukentän katsomossa viereeni. MyPan paluu oli silloin viritteillä ja Pekka tuli kysymään kiinnostaisiko tiedottajan pesti. Ihan ensimmäinen ajatus oli että; Nyt tuo ukko kyselee hulluja. Lupasin kuitenkin harkita asiaa ja otin lopulta pestin vastaan.

Blogikirjoittelun pohjalta tiedottajaksi hyppääminen on ollut yksi unelmien täyttymys. Kun kaikki huipentui MyPan sarjanousuun, mitään muuta ei voi toivoa. Paljon olisi asioita voinut tehdä paremminkin, mutta itse olen pyrkinyt ottamaan huomioon pohjat joista tähän on lähdetty.

Tulevaisuudesta tiedottajana on vaikea sanoa mitään, mutta erään fanin tarina jatkuu kuitenkin. Ainakin jollain tavalla…

 

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *