Vieraskynä: Lalli Väänänen

Sain kunniatehtäväkseni kirjoittaa legendaariselle SukePeten Löylyhuoneelle vieraskynän, enkä osannut sanoa ei. Henkilökohtainen urheiluraamattuni, elämänmakuisimpia urheilutarinoita tarjoava Löylyhuone on ollut lempilukemistoani jo sen verran pitkään, että osaan jo tulkita komean alasarjamaalivahdin sielunmaisemaa Eppu Normaalin tahdissa. Kyseinen blogi iski lujan kipinän kirjoittamiseen yleensä, joten en edes häpeä laskea blogin tasoa omalla vieraskynä-panoksellani.

Alasarjamaalivahdin sielunmaisemasta on helppo hypätä kuvaukseen alasarjapalloilun ihanuudesta topparina toilailevan jyyrän näkökulmasta, sillä kausi on jälleen kerran loppumassa kohtalaisen iloisten onnistumisten sekä Ilmestyskirjamaisen karmaisevien pettymysten myötä. Olen perehtynyt viimeiset kaksi vuotta askeettisen asumisen sekä opiskelijakeittiön hienouksiin, joten osaankin laatia kauden viimeisiin peleihin reseptin varsin helposti: kahta eri teippiä – toinen kenkiin ja toinen jalkoihin, ”myttymäiset” mittasuhteet saava – pahoittelen sisäpiirivitsiä – määrä linimenttiä, ämpärillinen särkylääkkeitä sekä rutkasti taipumusta masokismiin. Ei tässä parempaakaan tekemistä vapaailtana, Salkkarit tosin jäävät nyt välistä.

Luojan kiitos kausi loppuu!

Kuitenkin, vuodesta toiseen paluu pelikentille tapahtuu samalla lapsenomaisella innolla ja suurin odotuksin. Sitten napsahtaa takareisi tai nilkka vetää ympäri 970 astetta. Kiroillaan loppuvuosi. Mikä helvetti tässä vuodesta toiseen innostaa?

Täyteen tulee seitsemän vuotta alasarjajyränä, josta on mieleen jäänyt ihan järjetön määrä erilaisia tapahtumia. Muistan hyökkääjän, jota vedettiin kintuille niin paljon kuin lähti sillä seurauksella että hän kuperkeikan jälkeen jatkoi matkaa ja teki maalin. Muistan pelikaverin nokka poskella saamassa lisäpalautetta ”mulkkuudestaan” Kouvolassa, pelikaverin joka vasempana pakkina vipelsi oikealla laidalla kohti kulmalippua, pelikaverin joka pamautti puolesta kentästä maalin ja satoja, tuhansia ellei enemmänkin erilaisia tapahtumia kentällä. Kotipuolessa muistetaan taatusti toisen käden tietona jokainen ”ihan helvetin hieno taitomaali”, joista saa muuten kuulla pitkään, tosin eipä niitä ihan hirveän montaa olekaan. Kentän ulkopuolisia tapahtumia nyt ei kehtaa ihan hirveästi edes mainostaa, mutta niitäkin on ehkä jäänyt jokunen muistikuviin alkaen Dannyn laulamisesta Silja Linen karaokessa, mennen ensimmäisen iskun ottavan topparin kautta aina kokeneemman pelimiehen antamiin jopa pelottavan todentuntuisiin elämänohjeisiin.

Lyödään tämän päälle vielä kliseiset nurtsin tuoksut, paskat läpät joukkuekavereiden kesken ja se universaali jalkapallon käsite, joka yhdistää Sippolan San Sirolla Vonteeni-turnauksessa tappotaklauksia tekevät oman elämänsä marcomaterazzit sekä joka neljäs vuosi MM-kisoissa kohtaavat maailman absoluuttiset huiput, niin eipä ole enää ihmekään ettei tätä osaa, saati halua, vaihtaa mihinkään.

Luojan kiitos tulee taas uusi kausi!

Lalli Väänänen

Kirjoittaja on oman elämänsä jalkapallojournalisti sekä Kymenlaakson Paul McShane. Urakehitys on ollut tasaista: Juniorivuodet MyPassa johtivat vyölle kertyviin satoihin miesten otteluihin Purhassa, kun taas MyPan edustusjoukkueen tiedottajan pesti vaihtui Purhan Facebook-sivuille kirjoitettuihin mukahauskoihin otteluennakoihin sekä –raportteihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *