Erikoishaastattelussa: Eetu Muinonen

MyPaa kausina 2003-2008 edustanut Eetu Muinonen on asettunut jälleen Rovaniemelle. Jälleen siksi, että edellisen kerran ”Edu” pelasi Rovaniemellä 2011-2012. Arki pyörii jälleen normaalisti, joten kysyttäessä Muinoselle kuuluu syystäkin hyvää.

-Hyvää kuuluu, kiitos kysymästä. Täällä ollaan taas pohjoisessa ja kausi on mukavasti käynnissä, eli arki pyörii pelien ja harjoitusten kautta.

RoPS:ssa Muinosta valmentaa tuttu mies, Juha Malinen. Malinen hankki aikoinaan Muinosen myös MyPaan. Muinosella on vuosien mittaan karttunut selkeä näkemys millaisen Eetu Muinosen Malinen saa joukkueeseensa nyt ja millainen pelaaja saapui MyPaan 2003.

-Ainakin kokeneemman ja vanhemman. Olin MyPaan tullessa ihan täysin raakile pelaajana ja varmasti noista vuosista ollaan menty joka osa-alueella eteenpäin. Intoa riittää vieläkin, vaikka kilometrejä on jo mittarissa. Tänä päivänä pelaajalta vaaditaan ehkä hieman erilaisia asioita kuin tuolloin 2003, peli kehittyy ja siinä kehityksessä on pysyttävä mukana.

Valmentajaansa Juha Malistakin Muinonen suostuu kuvailemaan. Malinen muistetaan MyPa-aikoina varsin suorasanaisena ja vaativana valmentajana. Sitä mies on edelleen, mutta Edu muistuttaa, että kaikki ei ole aina sitä mitä ihmiset varsin pienessä kuvassa ovat tottuneet näkemään.

-Juhalla on suomalaiseen tyyliin hieman harvinaisempi lähestymistapa valmentamiseen, sillä Juhalla on tosi rehellisiä mielipiteitä, jotka eivät välttämättä kaikkia aina miellytä. Uskoisin, että Juha on yksi kunnianhimoisimmista ihmisistä, joita olen tavannut. Sitä kautta se vaatimustasokin on aina harjoituksissa mukana, ei ole väliä oletko 16-vuotias poikanen tai 35-vuotias konkari; jokaiselta vaaditaan sitä parasta. On siellä sitten kyllä se rauhallisempikin puoli, eikä julkisuuteen tullut kuva pelkästään huutajana ole varmasti ihan se oikea.

Rovaniemellä Muinoselle on tarjolla pelaamisen lisäksi myös valmentajan rooli. ”Edun” voi nähdä helposti tuomassa omaa kokemustaan nuorille futaajille. Miehen ajatuksetkin valmentamisesta ovat sellaiset, että hyvää saa luvalla odottaa.

-Olen tosiaan RoPS:n -03 poikien vastuuvalmentaja ja meillä on joukkueessa tällä hetkellä 28 poikaa. Olen lähtenyt aika avoimin mielin kokeilemaan miltä valmennus tuntuu ja saanko tuotua sitä omaa kokemusta ja osaamista pojille. Valmentajana koitan olla kannustava ja vaativa, mutta olen koittanut samalla pitää mielessä, että 12-13-vuotiailla pojilla jalkapallon pitää olla vielä hauskaa.

Eetu Muinosesta puhuttaessa eteen tulee väistämättä nuorten MM-kotikisat 2003 ja Vintiöt. Ihan jokainen 17 vuotias ei pääse edustamaan Suomea ja vielä kotikisoissa. Muinosen puheissa korostuukin iso arvostus sitä kohtaan, mitä noista kisoista nuorelle miehelle käteen jäi.

-Aina silloin tällöin törmää tähän ja aina se tuo hyvät muistot pintaan. Itse valmistautuminen kisoihin oli aika lailla poikkeuksellinen, sillä kiersimme vuoden aikana ympäri maailmaa pelaamassa harjoitusotteluita Chileä, USA:ta ja Egyptiä myöten. Siitä joukkueesta on syntynyt monia ikuisia kaverisuhteita ja monet pelaajista ovat menestyneet urallaan hienosti. Itse kisathan olivat ikimuistoiset, jokainen peli oli loppuunmyyty ja tunnelma oli ihan mieletön. 17-vuotiaalle pojalle se oli jo tavallaan unelmien täyttymys edustaa Suomea MM-kisoissa kotimaassa.

Vuonna 2003 Muinosella oli kotikisojen lisäksi yksi askel lisää otettavanaan. Muutto Mikkelistä Myllykoskelle. Edessä oli totutteleminen futisammattilaisen arkeen. MyPa tarjosi siihen erinomaiset puitteet ja tästä asiasta Eetu Muinonen on samaa mieltä. Liigadebyyttikin tuli heti ensimmäisen kauden avauspelissä.

-Olin muutaman vuoden ajan käynyt harjoittelemassa ja tutustumassa MyPan toimintaan ja se olikin tavallaan helppo päätös tehdä sopimus MyPan kanssa. Aapo Kiljusen kanssa muutettiin Mikkelistä Myllykoskelle. Olihan se aika askeettista elämää, mutta siinä sai ensimmäisen kosketuksen ammattilaisuuteen kun puitteet ja toimintaympäristö tukivat kehittymistä joka päivä. Myllykoski oli varmasti yksi Suomen parhaista paikoista tuohon aikaan nuorelle jalkapalloilijalle tavoitella unelmiaan. Tavoite oli heti lunastaa paikka edustusjoukkueessa ja teinkin debyyttini liigassa kauden ensimmäisessä pelissä KooTeePeetä vastaan.

Muinosen toisella kaudella 2004 MyPa juhli Suomen Cupin voittoa. Kun liigakausi ei mennyt suunnitelmien mukaan, Cupin voitto korvasi monta pettymystä. Harva varmasti muistaa, että MyPan voittomaalissa Eetu Muinosella oli ”oma lusikkansa sopassa.”

-Suomen Cupin voitto oli hieno kokemus, olin tullut vaihdosta kentälle, peli 1-1, kellossa 90 minuuttia ja muistan, kuinka oli sellainen tunne, että tämä peli vielä ratkaistaan ennen jatkoaikaa. Pääsin vetämään jostain kulman jälkitilanteesta ja pallo olisi varmaan mennyt ohi maalista, mutta Tuomas Aho sai jotenkin jalkansa siihen väliin ja pallo meni maaliin. Huikea lopetus kaudelle 2004. Liigakausi oli ollut varmasti kaikille pieni pettymys, mutta tunne siitä, että tässä joukkueessa on jotain erityistä, jäi kaikille mieleen voitonjuhlissa.

Kausi 2005 oli ikimuistoinen ja sitä se oli tietenkin myös Eetu Muinoselle. Muinonen ei kuitenkaan ennen kauden alkua ajatellut, että MyPa marssii varmaan mestaruuteen. Joukkue kasvoi kuitenkin peli peliltä henkisesti niin vahvaksi, että se pystyi voittamaan heikommalllakin pelillä. Mestaruuskausi oli myös Muinosen läpimurtokausi, sillä vastuuta tuli mukava määrä.

-Saimme kasaan hyvän joukkueen kaudelle 2005, mutta en itse ainakaan muista ajatelleeni ennen kautta, että me voitetaan mestaruus. Kausi lähti hyvin käyntiin ja itseluottamus kasvoi jokaisesta voitosta. Peli ei ollut ehkä aina kaikkein viihdyttävintä, mutta joukkue kasvoi voittamaan heikommallakin pelillä. Varmasti yksi suurimmista syistä, miksi saimme sellaisen voittavan asenteen, oli niillä pelaajilla, jotka olivat jo pitkään tavoitelleet sitä mestaruutta, mutta eivät olleet koskaan päässeet juhlimaan sitä. Henkilökohtaisesti se oli varmaan jollain tavalla läpimurtokauteni liigassa, sillä sain paljon vastuuta ja pelasin hyvää futista. Näin jälkikäteen ajateltuna olin saavuttanut aika paljon nuoreen ikään nähden ja olin koko ajan kehittynyt jalkapalloilijana. Myöhemmin huomasin, ettei jalkapalloilijan elämä ole aina ruusuilla tanssimista.

Historiallisen päivän 3.10.2005 ”Edu” muistaa niinkuin moni muukin sen joukkueen pelaaja. MyPa-talolle mentäessä kaikista aisti, että nyt tämä homma hoidetaan kotiin. Muinonen uskaltaa paljastaa, että muutamiin kokeneempiin pelaajiin mestaruushuuma tarttui hieman kovemmalla tavalla.

-Aamulla herätessä tiesin, että me voitamme tänään seurahistorian ensimmäisen mestaruuden. Kopille mentäessä tunne vain vahvistui, kun huomasin miten keskittyneitä, mutta silti rentoja kaikki olivat. Joskus sen vain aistii ennen peliä, että tänään on hyvä päivä. Itse pelihän TamU:a vastaan oli sitten ihan läpihuutojuttu ja saimme alussa pari maalia. Haapalan Temen ”once in a lifetime – pommi” sitten toisella puoliajalla räjäytti katsomon viimeistään. Siinä sitten pelin jälkeen olikin juhlat pistetty pystyyn MyPa-talolle ja seuraavaan peliin muutaman päivän jälkeen ei tainnut ihan kaikki kokeneemmat pelaajat selviytyä…

Nuorten maajoukkuepelien lisäksi, Muinoselle kertyi tukku europelejä MyPa:n paidassa. Erityisesti ottelut Valioliigaseura Blackburn Roversia vastaan Muinonen nostaa esille.

Jokainen europeli on tuoreena mielessä, mutta parhaiten jäi mieleen varmaan pelit Blackburnia vastaan, vaikka jatkoon ei päästykään. Siinä pääsi mittaamaan tasoa hyvää Valioliigajoukkuetta vastaan.

Aikaansa MyPa:ssa Eetu Muinonen arvostaa suuresti. Seura tarjosi nuorelle pelaajalle huippuolosuhteet kehityksen tueksi. Seurassa muistutettiin myös opiskelun tärkeydestä ja senki Muinonen pelaamisen tapaan tyylikkäästi.

-Kehityin jalkapalloilijana, mutta myös ihmisenä MyPa-vuosina mielettömästi. Olin tullut seuraan 16-vuotiaana pojankloppina, lähdin sieltä 22-vuotiaana aikuiseksi kasvaneena. MyPa antoi minulle hyvät eväät elämään, sillä seuran arvot olivat vahvasti kasvatuksellisia ja koulu piti silti aina hoitaa pelaamisen ohella hyvin. Kirjoitinkin ylioppilaaksi tavoiteajassa Myllykosken lukiosta.

Eetu Muinonen ei ole edelleenkään unohtanut aikaansa MyPa:ssa. Surulliset uutiset seuran kohtalosta ovat koskettaneet myös ”Edua” syvästi. Miehen toiveeseen on helppo yhtyä.

Tänä päivänä MyPa merkitsee edelleen minulle todella paljon. Kuusi vuotta hienossa ympäristössä jättivät lähtemättömän vaikutuksen ja olen ajastani MyPassa todella kiitollinen. Nykyisin olen haikeana seurannut, kuinka seura on hiljalleen kuollut ja se on todella surullista ja voin vain kuvitella, miltä se kannattajista, työntekijöistä ja seuraihmisistä tuntuu. Toivottavasti MyPa nousee vielä joku päivä, sillä sen kuuluu olla osa suomalaista jalkapalloa.

MyPa:sta Muinonen siirtyi talvella 2009 belgialaiseen Zulte Waregemiin. Ammattilaisen elämä ei ollut aina ruusuilla tanssimista, vaikka kaikkensa antoikin. Loukkaantumisetkin rassasivat, mutta katkeruutta ei silti jäänyt ilmoille. Ennemmin ”Edu” on ottanut kaiken isona opetuksena.

-Tapahtuihan siellä vaikka ja mitä. Viimeistään siellä tajusin, kuinka kova jalkapallomaailma on. Kilpailu pelipaikoista oli kovaa ja joka päivä piti antaa itsestään ihan jokainen hikipisara irti harjoituksissa. Henkisesti varsinkin loppuaika oli aika raskasta, sillä loukkaantumisen jälkeen en kokenut saavani reilua mahdollisuutta joukkueessa. Jälkeenpäin ajateltuna tuo oli kaikista opettavin vuosi elämässäni. Harmi, ettei siellä klikannut, mutta kauas se ei jäänyt. En silti voi olla pettynyt tai katkera, sillä annoin ainakin kaikkeni.

Belgiasta Muinonen palasi Mikkeliin kaudeksi 2010. Siitä alkoi melkoinen kierros, sillä MP:n lisäksi Haka, RoPS, norjalainen Fram Larvik ja KTP tulivat ”Edulle” tutuiksi. Belgiasta alkanut loukkaantumiskierre pisti kuitenkin uskoa koetukselle. Oma ja seurojen usko ei kuitenkaan mennyt koskaan lopullisesti ja pitkien kuntousten jälkeinen paluu joukkueharjoituksiin on ollut Muinoselle aina iso palkinto.

-Loukkaantumiskierre alkoi Belgiassa ja jatkui monen vuoden ajan. Oli vähän hakemista oman tekemisen kanssa, kun loukkaantumisia tuli niin paljon koko ajan. Pitkät kuntoutukset, välillä ilman joukkuetta, olivat aika raskaita, mutta ehkä halua oli enemmän kuin järkeä. Siinä oli aika monta kertaa pohdinnan paikka, että missä oikein mennään. Jalkapallo näytti sen huonomman puolensa. Silti joka kerta, kun pääsi kuntoon ja tekemään hommia joukkueen kanssa, olivat aina sen kovan työn arvoisia. Jokaiselle seuralle olen todella kiitollinen siitä, että olen saanut mahdollisuuden tehdä sitä mitä eniten haluan – pelata vain futista. Nyt olen 30-vuotiaana aika kovan koulun käynyt pelaaja, jonka maailma ei kaadu pieniin virheisiin tai vaikeisiin hetkiin. Sitä olen koittanut aina nuoremmillekin painottaa, ettei murehtisi pienistä, sillä se ei vie ketään eteenpäin. Kunhan jaksaa tehdä joka päivä laadukasta työtä, joku päivä se palkitaan.

Vanhan seuransa MyPa:n kovaa kohtaloa sivuttiin jo aiemmin. Muinonen kuitenkin korostaa edelleen, että tarinan on jatkuttava. ”Edun” puheista voi helposti lukea sen, että MyPa:n historia on myös suuri osa suomalaista futishistoriaa.

-Aiemmin tuossa jo vähän sivusin aihetta, mutta toivottavasti MyPan tarina jatkuu jollain tavalla, sillä niin hieno seura ei saa hävitä jalkapallosta. Toivottavasti tekijöitä riittää ja seura nousee arvoiselleen paikalle joku päivä.

Loppusanat Eetu Muinoselta ovatkin sitten sellaisia, että niistä ei lämpöä jää puuttumaan.

-Iso kiitos kaikille kannattajille, pelikavereille, valmentajille, seuran työntekijöille ja ihmisille, joiden kanssa sain viettää monta hienoa vuotta. MyPasta jäi lämpimät muistot, jotka eivät koskaan unohdu.

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *