Erikoishaastattelussa: Tuomas Aho

MyPa:ssa kaudet 1999-2004 ja 2009-2014 kapteeninnauhaakin kantanut Tuomas Aho valmistautuu uuteen Veikkausliigakauteen HIFK:n riveissä. Pelaamisen lisäksi arkeen mahtuvat opiskelu sekä tyttöjunioreiden valmentaminen.

-Tällä hetkellä ovat todella tärkeät viikot menossa kohti uutta Veikkausliigakautta. Suomen Cupissa jatkoon pääsy ja herkistely kauteen siis tapetilla. Opiskelut ovat myös loppusuoralla ja viiden vuoden puurtamisen palkinto (liikuntatieteiden maisterin tutkinto) odottelee toivottavasti viimeistään toukokuun aikana ottajaansa. Vanhempi tyttö (Bettina) pelaa Susien 06-07 syntyneiden tyttöjen joukkueessa ja olen mukana kolmen hengen valmennusryhmässä, joka yrittää parhaansa mukaan opettaa tytöille futikseen saloja. Lisäksi olen sotkeutunut saman ikäluokan tyttöjen KJP-taitokoulun valmennukseen, eli kaikenlaista pientä on vireillä. Ensi syksynä sitten mahdollisesti liikunnanopettajan ”oikeisiin” töihin

Ennen kauden alkua HIFK voisi olla yksi potentiaalisimmista joukkueista joka voisi yltää mitaleille asti. Sitä mieltä on myös Tuomas Aho, jonka pelaajaura jatkuu ainakin tämän kauden. Kahden kärkijoukkueen takana on tasaista. Pienet asiat siis ratkaisevat.

-Mitali on tietenkin aina tavoitteena kun kauteen lähdetään. Tällä hetkellä liiga on poikkeuksellisen tasainen. SJK:n ja Klubin jälkeen on monta potentiaalista mitalikandidaattia ja uskon, että HIFK on yksi niistä. Pienet yksityiskohdat, perusasioiden huolellinen tekeminen ja joskus jopa onnekkaat pomput usein ratkaisevat sitten kauden aikana lähteekö peli rullaamaan ja itseluottamus nousuun vai käykö päin vastoin.

Aholla alkaa toinen kausi HIFK:ssa. Valmentajana on Jani Honkavaara, joka toimi aikanaan Viikingeissä ”Skeleä” MyPa:ssa valmentaneen Toni Korkeakunnaksen apuvalmentajana. Yhtäläisyyksiä tältä kaksikolta siis löytyy.

-Molemmat ovat koulutukseltaan opettajia ja tulevat hyvin toimeen pelaajiensa kanssa. Auktoriteettia ei tarvitse pönkittää huutamalla. Keskusteleva ja kuunteleva ote, mutta myös tarvittaessa oikeassa paikassa joukkueen herättely onnistuu.

Uran varrrelle on valmentajia mahtunut monta ja kaikki aivan varmasti erilaisia. Erityisesti ”Skelen” mieleen on jäänyt Tanskan reissun ensimmäinen valmentaja.

-Tanskassa ensimmäisenä valmentajana ollut Sören Åkerby jäänyt mieleen siitä, että pre seasonilla ei ensimmäisenä kuukautena koskettu palloon ollenkaan. Punttisali ja lenkkarit kuluivat sitäkin ahkerammin.

Palataan vuoteen 1999 ja aikaan jolloin Juha Malinen nosti nuoren Tuomas Ahon FC Kuusankosken B-junioreista MyPa:n edustusjoukkueeseen. ”Skelen” puheista huokuu kiitollisuus Malista kohtaan, että sai suuren mahdollisuuden. Myös tiettyjen legendojen kohtaaminen pukukopissa on jäänyt Ahon mieleen.

-Eipä silloin ensimmäisinä viikkoina uskaltanut kopissa kukkoilla, kun viereisillä penkeillä oli Jose Lindbergiä, Toni Huttusta, Mika Hernesniemeä ja muita pelimiehiä, joiden tekemisiä oli aikaisemmin seurannut hieman kauempaa. Onneksi joukkue uudistui tuoksi kaudeksi muutenkin paljon ja Juhan vahvuutena oli ja on varmasti edelleen joukkueen yhtenäiseksi hitsaaminen. Myös muita nuoria pelaajia tuli tai oli juuri tullut joukkueeseen esim. Janne Korhonen, Mikko Korhonen ja Sampsa Timoska. Tämä osaltaan myös helpotti omaa sopeutumista. Iso kiitos vielä Juhalle, että nosti minut suoraan FC Kuusankosken B-junioreista MyPaan ja antoi vielä mahdollisuuden onnistua, vaikka epäonnistumisia ja huonoja pelejä/treenejä mahtui varmasti joukkoon Paljon!

Aho saavutti MyPa:ssa kolme pronssia ja yhden hopean. Hopea tuli kaudelta 2002, jolloin MyPa oli lähempänä mestaruutta kuin koskaan. Kova joukkue jäi myös ”Skelen” mieleen, vaikka miehellä itsellään kausi meni piloille jalkapöytävamman takia.

-Todella kova joukkue, jossa jokaiselle pelipaikalle oli useampia vaihtoehtoja ja sisäinen kilpailu pelipaikoista oli kovaa. Itsellä kausi meni ”ohi” sitkeän jalkapöytävamman kanssa taistellessa ja olin 10 kk pelaamatta. Taisimme kauden aikana hävitä vain kaksi? peliä ja molemmissa tuomarina ”legendaarinen” Heikki Pajunen.

Tuomas Aho on ollut osaltaan tekemässä myöskin historiaa. Vuonna 2001 edustus nuorten MM-kisoissa on missä tahansa mittapuussa kova saavutus. Joukkueen pelaajalista on näin jälkeenpäinkin vaikuttavaa luettavaa ja jotain erityistäkin siinä oli.

-Erityinen varmasti ainakin siinä mielessä, että emme lähteneet yhteenkään peliin ”häviämään” vaan uskoimme, että voimme voittaa jokaisen vastustajan. Joukkueessa oli lisäksi muutama huippuyksilö Forsselin ja Väyrysen johdolla. Tuo asenne ja yksilöiden ratkaisutaito vei meidät pitkälle.

Jos löytyi Suomelta joukkueestaan huippunimiä, niitä löytyi myös vastustajista. Varsinkin Argentiina saa ”Skeleltä” erityishuomiota, eikä syyttä.

-Javier Saviola oli tuolloin nouseva huippu ja Suomi oli ainoa joukkue, jota vastaan hän ei tehnyt kisoissa maalia. Lisäksi mieleen on jäänyt toppari Coloccini sekä keskikentän todellinen taikuri Anders d’Alessandro, jonka ura Euroopassa ei kuitenkaan lähtenyt lentoon.

MyPa:ssa koitti uusi aika kaudella 2004 kun pitkäaikainen kapteeni Janne Lindberg lopetti uransa. Lindbergin jälkeen pelaajat äänestivät uudeksi kapteeniksi Tuomas Ahon. ”Skelelle” kapteenius oli suuria kunnia, mutta se sisälsi myös suuren vastuun.

-Kapteenius on aina suuri kunnia ja erityisesti se, että lähes aina valinnan tekevät joukkueen pelaajat äänestämällä. Kun peli kulkee ja voittoja tulee on kaikki yleensä helppoa, myös kapteenina oleminen. Jos peli ei kulje ja voitot kiertävät, silloin yleensä niin joukkueen, valmennuksen kuin kapteeninkin henkinen kantti punnitaan. Suuri kunnia, mutta myös suuri vastuu.

Kaikki kannattajat eivät olleet tyytyväisiä Ahon valintaan kapteeniksi. ”Skeleä” pidettiin liian hiljaisena miehenä isoon rooliin. Vaikka liigakausi ei välttämättä nappiin mennytkään, Suomen Cupin voitto korjasi monta asiaa. Ahollakin on selkeä kanta siihen, miten asiat loppujen lopuksi olivat.

-Kukin johtaa tyylillänsä ja kahta samanlaista ihmistä/kapteenia ei ole. Kaikilla on toki oikeus omaan mielipiteeseensä ja allekirjoitan sen, että vuonna 2004 en varmasti ollut vielä valmis kapteeniksi. Asiat kuitenkin menivät silloin miten menivät ja lopputulos ei kuitenkaan ollut aivan kehno.

Lopulta Aho siis pääsi nostamaan kapteenina Suomen Cupin voittopokaalia. Vaikka mies kävi tekemässä tuossa ottelussa voittomaalin, se ei saa nöyrää miestä nostamaan itseään jalustalle. Ahon puheissa joukkue tulee aina ensin ja sitten tulee muut asiat. Toki FC Hämeenlinnaa Cupin finaalissa valmentanut Toni Korkeakunnas saa oman osansa.

-Ensimmäinen isompi voitto ja vielä kotiseudun seurassa. Tunteet ja fiilikset eivät varmasti unohdu koskaan. Aina uuden kauden alkaessa on kiva muistella kuinka kivaa se voittaminen oikeasti onkaan. Se tunne mikä voittamisesta tulee ajaa jatkamaan edelleen pelaamista. Mistä muualta arkielämästä voi saada samanlaisia tunnekokemuksia? Ei mistään, ellei lasten syntymää lasketa mukaan. Joukkueen voitto ajaa oman maalin edelle. Tietysti Tokea on ollut mukava härnätä noilla muistoilla, olihan hän silloin vastapuolella.

Kaudeksi 2005 Aho suuntasi Tanskaan ja AGF Århusin riveihin. Tanskassa ”Skele” koki sen, mitä todellinen futiskulttuuri on. Ammattilaiselämästä matkaan tarttui, niinkuin monessa muussakin asiassa hyviä ja huonoja kokemuksia.

-Kaikki hieman isompaa ja jalkapallo selkeästi maan ykköslaji. Käteen jäi ammattilaiselämän positiivisia puolia esim. Harjoittelu huippuolosuhteissa, kovia vastustajia, mahtava kannattajakulttuuri. Varjopuolina ikävät sitkeät vammat ja verinen kilpailu pelipaikoista.

2006 Aho palasi Suomeen, mutta monen MyPa:n kannattajan harmiksi osoite oli HJK. Tilanne oli kuitenkin hyvin selkeä, kun pääsee kurkistamaan kulissien taakse. MyPa:lla ei ollut sillä hetkellä tarvetta Tuomas Aholle. HJK:lla oli.

-HJK tarvitsi topparia, MyPa ei. MyPassa oli silloin Sampsa, Juse ja Hugo, jotka olivat olleet jo mestaruusvuonna joukkueessa. Koin melko kohtuuttomana joidenkin ”fanien” kommentit siirrostani. Ja ei, MyPasta ei oltu yhteydessä.

Myös HJK:ssa Tuomas Aho nautti muun pelaajiston luottamusta. Kapteeninnauha asetettiin myös Suomen suurseurassa ”Skelen” käsivarteen. Miehellä itsellään on hyvin lyhyt, mutta selkeä näkemys.

-Pelaajat äänestävät ja sen mukaan toimitaan.

Vertailtaessa suurkaupungin ja pienen tehdaspaikkunnan joukkuetta, MyPa:n yhteisö nousee Ahon puheissa heti esiin. ”Skeleä” säälittää ettei MyPa:sta sen loppuaikana pystytty rakentamaan koko Kouvolan joukkuetta, etenkin kun tehtaan tuki seuralle lakkasi.

-Klubissa kaikki hieman isompaa ja noina vuosina seura ehkä haki hieman omaa toimintakulttuuriaan, toiminta oli jotenkin lyhytnäköistä. MyPasta tiivis yhteisö, jossa kaikki tuntevat toisensa ja parhaimmillaan puhaltavat yhteen hiileen. Tehtaan hiipumisen jälkeen myös Myllykoskella oli oma identiteetti jotenkin hukassa ja joukkueesta ei koskaan tullut aidosti koko Kouvolan joukkuetta, joka on minusta sääli. Ehkä paikkakunnalla nyt ymmärretään oikeasti MyPan arvo kaakonkulman jalkapallolle, kun joukkuetta ei enää ole. Toki jälkiviisastelu ja surkuttelu on enää turhaa, joukkuetta Veikkausliigassa ei enää ole, piste.

Kaudeksi 2009 Tuomas Aho palasi lopulta kotiin ja MyPaan. Mikään ei ”Skelen” silmissä ollut muuttunut.

-Kuin olisi kotiin palannut. Tutut paikat, ihmiset ja ympäristö.

Ahon toinen MyPa-rupeama muistetaan erityisesti kausista, jolloin joukkuetta valmensi Toni Korkeakunnas. Aho oli Korkeakunnakselle tärkeä pelaaja, mutta kaikesta huomaa, että arvostus todellakin oli molemminpuolista. ”Skele” ei sanojaan säästele kehuessaan Korkeakunnasta.

-Toke oli siihen vaikeaan paikkaan oikea valinta päävalmentajaksi. Resurssit olivat niukat tehtaan vaikeuksien takia ja Toke pystyi omilla kontakteilla saamaan näyttöhaluja uhkuvia pelaajia pääkaupunkiseudulta Myllykoskelle kehittymään. Arvostan Token ihmisenä ja valmentajana todella korkealle ja en varmasti olisi ihmisenä ja pelaajana tässä ilman häntä.

Korkeakunnaksen jälkeen MyPa:n päävalmentajaksi palkattiin kaikkien yllätykseksi seitsemän kertaa Suomen Mestaruuden voittanut Antti Muurinen. Valinta yllätti myös Ahon. Kapteeni kuitenkin korostaa, että tapahtumaketju joka johti surkeaan loppuun, ei missään nimessä ollut Muurisen. Syylliset nimiä mainitsematta löytyvät muualta.

-Tuli hieman yllätyksenä ja koko tapahtumaketju, joka päättyi MyPan konkurssiin on edelleen minulle niin käsittämätön, että en olisi ikimaailmassa voinut kuvitella niin käyvän. Antti sattui valitettavasti vain väärään paikkaan väärään aikaan ja joutui itsekin pelinappulaksi tilanteessa, jossa vääjäämätön loppu siinti edessä hänestä riippumattomista syistä. Haluaisin myös tässä sanoa, että minulla ei ole Antti Muurista kohtaan hampaankolossa minkäänlaista kaunaa, vaan arvostan häntä suuresti ihmisenä. Muut ihmiset ovat vastuussa siitä miten seuralle kävi. Niitä henkilöitä en halua lähteä tässä osoittelemaan, kaikki tuntevat piston sydämessään, jos tuntevat.

Aho seisoo edelleen sanojensa takana, joiden mukaan hän olisi jatkanut MyPa:ssa, olisi sarjataso ollut sitten mikä tahansa. Konkurssin myötä ei ollut enää seuraa mitä edustaa, mutta sitä eivät siltikään kaikki ymmärtäneet. Aho päätti tarttua tilaisuuteen pelata Veikkausliigassa vielä kerran, kun HIFK sitä tarjosi.

-Aivan kuten silloin sanoin, jos MyPa olisi pelannut mitä sarjaa hyvänsä, olisin silloin jatkanut seurassa. Asiat kuitenkin menivät miten menivät ja koin, että haluan vielä todistaa pystyväni pelaamaan Veikkausliigaa, niin valitsin IFK:n. Aiemmin myös mainitsin ne tunteet, mitä jalkapalloa pelatessa esiintyy: voittamisen riemu, lisäksi joukkueen yhteenkuuluvaisuuden tunne, halu pelata ja taistella kentällä joukkueen puolesta ja toisaalta pettymykset ja harmitus huonojen pelien jälkeen. Noiden asioiden takia halusin jatkaa vielä pelaamista. Jos se päätös jäi jotakuta harmittamaan niin sille en voi mitään, elämä jatkuu…

Tuomas Aho ja Ville Iiskola olivat niitä viimeisiä sotureita, jotka seisoivat MyPa:n uppoavassa laivassa viimeiseen asti. Aho myöntää, että pelaaminen hyvän kaverin kanssa kiehtoisi, mutta realiteetit tulevat vastaan. RoPS:n ja HIFK:n kohtaamisesta on tosin ”Skelelle” jäänyt hampaankoloon. Kentän ulkopuolella kaveruus pitää kuitenkin edelleen.

-Olisihan se kiva vielä pelata yhdessä, mutta itsellä alkavat pelivuodet käydä vähiin, Villellä niitä vielä hänen halutessaan olisi vaikka kuinka monta. Saa nähdä… Viime kaudesta jäi kyllä aika paljon hampaankoloon, kun hävisimme RoPSille Rovaniemellä ja Ville oli maalilla…

Kentän ulkopuolella kaveruus jatkuu ja olen yrittänyt opettaa Villeä osumaan haulikolla myös lentävään riistaan, toistaiseksi vielä heikolla menestyksellä…

Suurimmalle osalle ihmisistä Tuomas Aho on suuri pelaaja ja kapteeni, jolle MyPa merkitsi paljon loppuun asti. Puheissa korostuu paljon se, mitä seura on ”Skelelle” tarjonnut.

-Seura jossa sain kehittyä omaan parhaaseen potentiaaliin ja jossa asiat lopun tapahtumia lukuun ottamatta hoidettiin aina viimeisen päälle kunnolla ja ammattimaisesti. Tottakai MyPa oli ja on tärkeä osa elämää jo isommassakin kuvassa. Sen kautta olen saanut tunteita laidasta laitaan ja muutamia erittäin hyviä ystäviä ja paljon tuttavia.

MyPa:n uuden nousun virittely on saanut monet hekumoimaan ajatuksella Tuomas Ahon paluusta Saviniemeen. Ei ”Skele” ajatusta täysin tyrmää, mutta ei anna aihetta myöskään liialliselle haihattelulle.

-Mikään ei tietenkään ole mahdotonta ja lähtökohtaisesti koskaan ei pidä sanoa ei koskaan, mutta tällä hetkellä tuon toteutuminen on kyllä aika kaukainen haavekuva.

Aholla on oma painava sanansa koko Kouvolan alueen jalkapalloihmisille. Tätä kaikkea olisi syytä kuunnella, sillä näillä sanoilla pitäisi olla aika paljon painoarvoa. MyPa:n kohtalokin koskettaa edelleen, mutta ”Skeleä” lämmittävät myös muistot, mitkä nousevat pintaan tutulla stadionilla junioreille treenejä vedettäessä.

-Haluaisin nähdä Kouvolalaisten jalkapallo- ja urheiluihmisten puhaltavan yhteen hiileen ja tekevän töitä tämän alueen edustusjalkapallon uuden tulemisen eteen. Seuran nimellä ei sinänsä ole merkitystä, kunhan koko Kouvola on sen takana. MyPalla on toki tässä skenaariossa takanaan tuttu nimi ja pitkät perinteet, mutta mikä on sitten se oikea toimintatapa ja ratkaisumalli, niin se jää nähtäväksi. Raha vain valitettavasti merkitsee nykypäivänä niin paljon, että ilman sitä kaikki tekeminen on hiukan hankalaa…Edelleen tekee pahaa ajaa, etenkin kesäisin, rapistuvan MyPa-talon ohitse niin ikään tyhjän stadionin parkkipaikalle. Onneksi muistot säilyvät ikuisesti ja pääsen edes vetämään silloin tällöin treenejä innokkaille tyttöfutareille vanhalla kotistadionilla!

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *