Erikoishaastattelussa: Niki Helenius

MyPaa vuosina 2004-2008 edustanut hyökkääjä Niki Helenius asustelee nykyisin Lahdessa ja käy opettajan töissä Kouvolassa. Haastattelijan taustatiedot siis pitivät jopa paikkansa.

-Ihan hyvää kuuluu, ja olet ihan oikeassa. Lahdessa on asuttu jo muutama vuosi, mutta töissä olen Kouvolan iltalukiossa. Keväällä 2009 sinne päädyin ja edelleen sillä tiellä olen.

Nikistä on kuultu MyPa-vuosien jälkeen aika vähän. Futista mies ei kuitenkaan ole jättänyt. Helenius on mukana juniorivalmennustyössä yhdessä toisen entisen MyPa-pelurin Tuomas ”Tupe” Kuparisen kanssa. Tulevaisuuden lupaukset ovat siis todella hyvissä käsissä.

-Futis kuuluu varmaan jollain tavalla aina elämääni. Tupe mut houkutteli valmennushommiin. Omat pojat oli aloittelemassa pelaamista ja lähdettiin siitä rakentamaan. Nyt lähti kolmas kausi käyntiin 07-syntyneiden kanssa. Tupe on vastuukoutsina, mutta parhaani mukaan yritän auttaa.

Kun Helenius tekee töitä juniorifutiksen eteen, on pakko kysyä miltä tulevaisuus suomifutiksen osalta näyttää. Nikilläkin onkin selkeä näkemys siitä mitä A-maajoukkue tarvitsee. Uskoakin toki löytyy.

-Helppo kysymys, heh. Hieman vaisulta juuri tällä hetkellä vaikuttaa, jos katsotaan esim. miesten maajoukkuetta. Hyökkäyspään pelaajista on puutetta, olemme liikaa muutaman pelaajan varassa, ei ole vaihtoehtoja reservissä. Aina sitä kuitenkin uskoo, että tulevaisuutta on ja parempia yksilöitä kasvaa…

Se minkälaisia pelaajia entinen maalinsylkijä haluaa omista valmennettavistaan kasvavan viittaa paljon siihen millainen Niki Helenius oli itse pelaajana. Heleniuksella riittää myös näkemystä siitä, miten nykynuorison tekeminen on muuttunut niistä vuosista kun pihapelit olivat kova juttu.

-Toivoisin näkeväni liikkuvia, taitavia ja ajattelevia pelaajia. Varmasti mun ja Tupen pelifilosofiat on sut lähellä toisiaan ja siksikin on ollut mukava toimia yhdessä. Kaikkein tärkein asia on saada pojat innostumaan lajista ja haluamaan treenata itse omalla ajalla.

Varmaan aika yleisesti tiedetty ongelma jalkapallossa (kaikissa lajeissa) on tällä hetkellä se, että lapsilla on ”liikaa” tekemistä ja normaalit pihapelit ja muu liikunta jää liian vähälle. Lapset eivät enää kilpaile pihalla vanhempia lapsia vastaan ja yritä taistella paikastaan joukossa kuten ennen. Se näkyy pelaamisessa, jollain tapaa luovutetaan hieman helpommin ja viimeinen voitontahto ja luontainen kamppailu puuttuu.

MyPa:ssa Niki muistetaan todellisena herrasmiehenä niin kentällä kuin se ulkopuolellakin. Junioreilla onkin edessään niin Heleniuksessa kuin Kuparisessakin mahtavat esimerkit siitä mitä tarvitaan huipulle pääsemisessä.

-Hyvä jos pidettiin herrasmiespelaajana. Pyrin siihen, toisaalta kentällä kyllä pelasin kovaakin tarvittaessa. Olen ylpeä siitä, että yhtään punaista korttia en urallani saanut. Hyökkäyspään pelaajan ei mielestäni pitäisi niitä saada. Kentän ulkopuolella haluaisin kaikkien hoitavan asiat tyylillä, siihen itse pyrin ja jos pystyn, jaan samaa esimerkkiä lapsillekin.

Kentän puolella Heleniusta nähdään enää harvakseltaan. Miehen kovia kokeneet jalat estävät tosipelaamisen. Viime kesänä Kolmosen joukkue Lahen Pojat sai vielä houkuteltua Heleniuksen pöllyttämään maaliverkkoja muutamaan otteseen.

-Periaatteessa pelit on pelattu, harrastefutista enimmäkseen. Viime kesänä tosin hairahduin kokeilemaan muutaman pelin Kolmosta (muutama maali), edelliset pelit oli syksyltä 2011 Susista, ja voin kertoa että vaikeaa oli. Etenkin jalat on mitä on, ei ainakaan paremmat kuin ennen.

Helenius vaihtoi FC Lahden MyPaan vuonna 2004. Monta kautta FC Lahden vakiokalustoon kuulunut hyökkääjä ei halunnut oikeastaan muuta kuin maisemanvaihdoksen ja MyPa oli miehelle selvä ja helppo vaihtoehto.

-Asia oli ollut muutaman kerran aiemminkin esillä, vaikka en varsinaisesti neuvotellutkaan. Halusin lähteä Lahdesta, koska tuntui, että jotain uutta tarvittiin (7kautta, 1997-2003). Ili oli tuttu, seura oli tuttu ja tuttuja pelaajia, helppo valinta. Lisäksi MyPa oli kestomenestyjä, myös se oli tärkeä asia.

Helenius on jälleen kerran yksi niitä pelaajia joille vuodet MyPassa ovat merkinneet paljon. MyPa-talon, Saviniemen stadionin ja koko yhteisön merkitys korostuu miehen puheessa. Jos näissä sanoissa joku MyPa-kannattaja ei tunne yhtään lämpöistä sävyä, sitä täytyy vain ihmetellä.

-Mitä enemmän aikaa kuluu, sen lämpimämmin muistelen niin MyPa-aikaa, kuin koko peliuraa. Muutama vuosi meni hieman haikeana, kaipasin pelejä, ja tietoisesti välttelin peleissä käymistä. Nyt en enää näe peliuniakaan. Sain MyPasta paljon menestystä ja kavereita. Lukuun ottamatta loukkaantumisia kaikki sujui loistavasti. MyPa-talo on poikkeuksellinen tai ainakin oli siihen aikaan. Tunnelma siellä peilasi koko seurahenkeä. Kaikilla oli hyvä olla. Saviniemen stadion oli yksi suosikkistadioneitani jo Lahdessa pelatessani, toinen oli Arto Tolsa –areena (sain hetken edustaa Kotkaakin, joten hyvin kävi), joten tiesin mitä odottaa, kun Myllykoskelle tulin. Muistan edelleen, miten talolta käveltiin kentän poikki pukukopeille ja sieltä kentälle. En ollut innostunut, kun nurmi vaihdettiin keinonurmeen, vaikka en enää MyPaa edustanutkaan.

MyPa-yhteisöä ei voi koskaan kehua liikaa, samaa sanovat kaikki, uskomaton seurahenki, en ole muualla nähnyt vastaavaa.

2004 ja Helsinki. Heleniuksen nilkka murtui pahasti. Alkoi pitkä taistelu jonka aikana oli epäselvää palaako hyökkääjä enää kentälle. Kaikki päättyi kuitenkin hyvin ja kun vaikean loukkaantumisen jälkeen Helenius pamautti ensimmäisen maalinsa, siinä hetkessä oli paljon tunteita ilmassa niin miehellä itsellään kuin varmasti faneillakin.

-Urani suurin pettymys. Tiesin että kävi pahasti. Kun muutaman päivän päästä makasin leikkauspöydällä, lääkäri sanoi, ettei ole varma pelaanko enää. Siinä oli hieman orpo olo. Kaksi leikkausta ja 10 kuukautta kaikkineen toipuminen otti.

Eka maali oli Kotkaa vastaan (voitettiin 2-1, Haapalan Teme teki toisen maalimme), ja kyllä se oli riemullinen hetki. Olin päässyt jo muutamassa ottelussa kentälle, mutta hyvältä tuntui, taisin tehdä puolivoltin maalin jälkeen. Nilkka ei ollut koko kautena täydessä kunnossa, mutta pelata pystyin, ja ihan hyvin meni.

Ilkka Mäkelän muistetaan todenneen että Niki Helenius oli peliminuutteihinsa nähden yksi joukkueen tehokkaimmista hyökkääjistä. Päävalmentajan lause ainakin joukkueen ulkopuolisen silmin kertoo paljon ”Ilin” luottamuksesta Heleniuksen tekemiseen. Olihan Heleniuksen rinnalla peliajasta kilpailemassa mm. herrat Saku Puhakainen ja Adriano, joten odotuksia riitti varmasti monelta suunnalta silloin kun mies kentälle pääsi. Vaikka loukkaantumiset asettivat oman rajoitteensa Heleniuksen onnistumisille, Niki ei kuitenkaan piiloudu niiden taakse.

-Tiesin Ilin luottavan ja luotin kyllä itsekin itseeni, mutta aina valmentajan luotto auttaa. Etenkin tuolla kaudella Adi oli loistava, Sakullakin oli ongelmia nivusensa kanssa, mutta teki kuitenkin tärkeitä maaleja. Itseni kannalta ja peliajan kannalta helpotti se, että pelasin ajoittain myös keskikentällä, toki 2005 pelasin enimmäkseen hyökkääjänä. Vaikea sanoa tuohon mitä odotettiin, varmasti ajoittain odotettiin enemmän. Loukkaantumiset rajoittivat, mutta niiden taakse on turha mennä. Kaikkeni annoin ja uskon, että jos valmentaja laittoi minut kentälle, hän sai sen mitä halusi. Maaleja olisi aina tehnyt mieluusti enemmän, mutta uskon, että tein kentällä riittävästi hyviä juttuja.

Kun Niki Heleniusta luonnehtii taitavaksi ja vahvaksi hyökkääjäksi jolla oli erinomainen pallonhallintakyky mies suostuu tunnistamaan näistä itsensä. Heleniuksella oli myös loistava kyky suojata palloa jolla saatiin avattua tilaa pelikavereille. Viimeisimmässä ominaisuudessa Niki on luottanut isänsä neuvoon.

-Tunnistan, ehkä edelliseen kysymykseen viitaten, pyrin aina voittoon. Minulle voitto oli tärkeintä, ei se teinkö itse maalin. (huippumaalintekijät ajattelevat lähinnä maaleja, mutta minulle se ei sopinut). Paljon tietysti pallon kanssa olin ollut ja kai voimaakin oli riittävästi suojata. Jotenkin tykkäsin tilanteista, joissa tilaa oli vähän ja halusin haastaa itseäni pallon kanssa (yritin olla menettämättä sitä). Isä kehotti lapsena aina pitämään huolen, että olen itse pallon ja vastustajan välissä, kai se näkyi…

MyPan mestaruusvuoden hyökkääjälista oli kovaa luettavaa. Sitä mieltä on myös Helenius. Yksittäisiä kovia pelimiehiä Heleniuksen rinnalla on viilettänyt useita, mutta rivien välistä on helppo lukea että Niki arvostaa juuri Puhakaisen, Adrianon ja kumppanien rinnalla pelaamisen korkealle.

-Olen pelannut yksittäisten kovien kaverien kanssa, mutta monet ovat olleet uransa loppupuolella tai vasta alussa. Kokonaisuutena 2005 joukkueen hyökkääjistö oli tietysti ainutlaatuinen ja sopi hyvin myös yhteen. Kilpailutilanteesta huolimatta kaikki kannustivat toisiaan ja henki pysyi hyvänä.

Niinkuin kaikille muillekin niin myös Niki Heleniukselle MyPan europelit olivat yksi tärkeimmistä asioista uran varrella. Grasshoppers-pelistä mies käyttää sanaa sekasotku joka näin jälkikäteen ajateltuna sopii tuohon otteluun mainiosti. Myös vierailu Blackburnin kotistadionilla Ewood Parkilla on jäänyt muistoihin.

-Europelit ovat yksi iso asia urallani ja taas yksi syy aikanaan saapua Saviniemeen. Ikävä kyllä minulta jäi niitä turhan paljon väliin loukkaantumisten vuoksi (kuten Dundee-pelit). Grasshoppers-pelin sekasotkun kyllä muistaa aina. Siinä pelissä itsekin pelasin lopun ja muistan kyllä meidän olleen kovin pettyneitä, lohkopaikka olisi ollut kova asia. Vieraspeli Blackburnia vastaan oli myös makea kokemus, vaikka vastus oli eri luokkaa. Stadion ja tunnelma jäivät sieltä mieleen.

3.10.2005 on MyPa:n seurahistorian suurin päivä. Ainutlaatuinen ja tärkein hetki se oli myös Niki Heleniukselle. Myös Heleniuksen puheesta huomaa sen kuinka koko joukkue halusi ja oli päättänyt että MyPa ottaa mestaruuden silloin. Hetki on sellainen että se ei unohdu keneltäkään koskaan.

-Tärkein hetki jalkapallouralla. Ainutlaatuinen tunnelma ja päivä. Me todella halusimme voittaa mestaruuden ja se varmasti näkyi. Katsomo täynnä ja koko päivän sitä odotti iltaa. Alussa olimme hermostuneita ja pallo poltti jaloissa. Itse voin sanoa nauttineeni, pelini kulki mukavasti ja kun ensimmäiset maalit tuli, niin peli aukesi. Pelasin ehkä n.60min ja lopun nautiskelin penkillä. Pelin jälkeen kaikki onnittelivat toisiaan ja kunniakierros huutavan yleisön edessä kruunasi illan.

Helenius pääsi tuossa tarunhohtoisessa ottelussa avauskokoonpanoon ja sitä voisi pitää palkintona loukkaantumisten takia tehdystä kovasta työstä. Helenius ei kuitenkaan ajatellut asiaa niin, mutta oli kuitenkin onnellinen että sai mahdollisuuden nousta avaukseen isossa pelissä.

-Kyllä, osasin sitä odottaa, mutta ei sitä koskaan ole varma. Olin pelannut parissa matsissa nivusvamman jälkeen ja tunsin olevani valmis. Voi sen varmaan niinkin sanoa, itse en silloin sitä niin ajatellut, mutta olen onnellinen, että sain sen pelata.

Kun Heleniukselta kysyy futisuransa merkityksestä, mieheen tuntuu iskevän pieni haikeus. Joukkueeseen kuuluminen on ollut Heleniukselle iso asia. Hyökkääjä on kokenut erilaisia asioita urallaan paljon. Loukkaantumiset söivät tavoitteita ja harmittavat vielä näin jälkeenpäinkin mutta siltikään Nikin sanoista ei saa kuvaa että mies olisi mistään katkera.

-Kaipaan peliaikoja ja sitä tunnelmaa joukkueessa, jota on vaikea kuvailla, yhteenkuuluvuutta kai (pukukoppielämää). Nuorena sitä pitää itsestäänselvyytenä jalkapalloa ja pelaamista. Pelivuodet vilahtavat ihmeen nopeasti ja yritinkin loppuaikoina sanoa nuorille, että nauttikaa nyt, ura vierähtää yllättävän nopeasti. Ristiriitaisia ajatuksia: Nautin pelaamisesta ja sain menestystä, mutta loukkaantumiset ja niiden vaikutus loppuvaiheisiin harmittaa. Tarkoitus oli jossain vaiheessa käydä ulkomailla, vaikka alemmalla tasolla, mutta kun nilkka murtui 2004, tiesin että se juna taisi mennä. Sen olisin halunnut kokea.

MyPa:n surullinen tilanne puhuttaa entisiä pelaajia. Mikäli MyPa:n viritteillä oleva uusi nousu kuitenkin toteutuu on Heleniuksellakin oma sanansa sanottavana niin seuraväelle kuin faneillekin. Kaikesta kuitenkin kuultaa läpi, että Heleniuksenkin mielestä edustason jalkapalloa kuuluisi Saviniemessä pelata.

-Niin, minulle tuli yllätyksenä tilanteen vakavuus reilu vuosi sitten, mutta minkäs teet. Jokainen seuran historian tunteva varmaan ajattelee, että olisi oikeus, että seura nousee aallon pohjalta. Vaikeaa se tietty on. Olisin toivonut, että Ykkösen paikka olisi otettu vastaan!

Haluan ensi sijassa nähdä että pelit jatkuu ja toiminta vakiintuu. Sitten eteenpäin resursseilla jotka on. Stadion ja puitteet kestävät mitä tahansa – tärkeintä on löytää se toiminnan ilo, joka seuralla parhaimmillaan oli.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *