Erikoishaastattelussa: Tuomas Haapala

Kun kyselee mitä kuuluu MyPaa kausina 2004-2005 edustaneelle Tuomas Haapalalle, vastaus on se perinteinen. Se mistä maailmankolkasta ne kuulumiset tulevat, onkin sitten ihan toinen juttu. ”Teme” nimittäin asustelee nykyisin San Franciscossa.

-Oikein hyvää! Vaimon töiden perässä muutettiin tosiaan San Franciscoon reilu vuosi sitten ja ollaan viihdytty erittäin hyvin. Laitettiin elämä pakettiin Suomessa ja lähdettiin seikkailulle, jonka päättymispäivä on täysin auki. Itse löysin myös todella mieluista työtä täältä, joten mennään päivä kerrallaan ja nautitaan elämästä Kalifornian auringon alla.

Uran futiksen puolella voi sanoa olevan taakse jäänyttä, sillä ”Teme” ei ole lopettamispäätöksensä jälkeen juurikaan pelaillut edes harrastepohjalta. Nykyisessä asuinpaikassa jalkapallo ei hirveästi katukuvassa näy. Penkkiurheilijalle tarjontaa kyllä löytyy ilman jalkapalloakin.

-Ei voi sanoa, että olisivat jääneet edes harrastepohjalle. Ei ole kovin montaa kertaa nappikset olleet jalassa lopettamisen jälkeen, lukuun ottamatta sitä vuotta kun osallistuttiin Suomen Cupiin entisten Klubin pelimiesten kanssa. Täällä San Franciscossa pelataan vuosittain pohjoismaisten konsulaattien kesken turnaus, johon viime vuonna tuli kutsu ja siellä tuli muutama peli pelattua, ensimmäinen jopa osittain maalissa ja tänä vuonna taas olisi tarkoitus mennä mukaan, mutta muuten on futishommat kyllä jäänyt aika kokonaan elämästä pois.

Jonkin verran tulee vielä seurattua Veikkausliigan tuloksia teksti-tv:n kautta ja katsottua tietysti suurimpia kansanvälisiä matseja, mutta ei jalkapallo tosiaan täällä ihan kauheasti näy katukuvassa. Tosin on erittäin suosittu laji lasten ja nuorten keskuudessa ja kasvaa kovaa vauhtia jenkeissä, joten ehkä joku päivä laji pystyy haastamaan perinteisen isot jenkkilajit, kuten baseballin, jenkkifutiksen ja koriksen, joista muuten löytyy jokaiseen joukkue San Franciscosta, joten penkkiurheilijalle tämä paikka on aika paratiisi.

Tuomas Haapala lopetti pelaajauransa 2010 TamU:n riveissä. Ikää mittarissa oli 31 ja pelivuosia katsojan silmissä olisi vielä ollut jäljellä. Ei kilometrit ”Temen” itsensä mukaankaan ihan täynnä olleet, mutta eri käänteet sopimusneuvotteluissa ja siviilielämässä kallistivat vaa’an lopulta nappulakenkien naulaan ripustamisen puolelle.

-Kilometrejä ja halua olisi kyllä ollut jatkaa, mutta olosuhteet hieman ajoivat lopettamispäätökseen. Viimeisen kauden loppu aikana oli neuvottelut yhden Veikkausliigaseuran kanssa jo aika pitkällä sopimuksesta, mutta sitten kyseinen seura hieman yllättäen päätti olla tarjoamatta sopimusta ja kauden jälkeen tarjouksia ei hirveän montaa ollut pöydällä. Oma ajatus oli löytää seura, jolla olisi ollut realistiset mahdollisuudet taistella mestaruudesta ja pelaaminen muista sijoista ei olisi enää siinä vaiheessa uraa motivoinut tarpeeksi, joten kun sellaista vaihtoehtoa ei ollut ja samaan aikaan tuli mielenkiintoinen työtarjous jalkapallon ulkopuolelta, oli päätös lopulta helppo ja ei ole kaduttanut yhtään tai jättänyt mitään negatiivisia fiiliksiä tavasta, jolla ura sitten loppui. Ainoa asia mikä siinä vaiheessa hieman harmitti, oli se että viimeisen kauden viimeisestä ottelusta allekirjoittanut kannettiin paareilla pois, joten omin jaloin ei pelikentiltä lähdetty, se hieman jäi kaivelemaan. Onneksi sekin asia tuli kuitattua silloin kun osallistuttiin Suomen Cupiin vanhojen klubilaisten kanssa ja viralliset pelit loppuivat omilla jaloilla seisoen, vaikka turpaan tulikin KuPS:lta aika rumasti Sonera-stadionilla.

Vaikka ura loppuikin suhteellisen aikaisessa vaiheessa, ”Teme” ehti saavuttaa peliurallaan paljon. Samanlaiset ovat myös Haapalan omat tuntemukset. Jalkapallosta mies kaipaa eniten sitä, mitä niin moni muukin uransa päättänyt futaaja.

-Olen todella onnellinen ja ylpeä kaikesta siitä, mitä urani aikana tuli saavutettua ja koettua. Jälkeenpäin kun katsoo, niin sain uralta paljon enemmän mitä ehkä joskus pienenä poikana osasi unelmoida. Mestaruudet, cup voitot, maaottelut, mahdollisuus päästä ulkomaille, kunnia toimia kapteenina monessa joukkueessa ovat asioita, jotka saavat hymyilemään vielä tänäkin päivänä. Mutta ennen kaikkea hienointa olivat hetket ja muistot jotka liittyvät osana joukkuetta olemiseen. Olen tavannut urani aikana niin monta upeaa ihmistä ja saanut kokea huikeita elämyksiä jalkapallon parissa, että niistä olen eniten kiitollinen ja ylpeä. Sitä joukkuehenkeä ja yhdessä tekemistä varmaan jokainen entinen joukkuelajin huippu-urheilija kaipaa eniten.

Tuomas Haapala on helppo muistaa tinkimättömästä asenteestaan pelaamistaan kohtaan. Sillä asenteella mies voitti myös edustamiensa seurojen fanit puolelleen. Fanit ovatkin olleet yksi erittäin tärkeä osa huippufutaajan arkea ”Temelle”.

-Todellakin! Fanien kannatus toi aina ekstra latausta jokaiseen matsiin ja sai yrittämään aina hieman enemmän. Pelaajat ja valmentajat vaihtuvat seuroissa, mutta fanit ovat seuran tärkeimpiä elementtejä ja heidän panostaan pitää osata arvostaa.

Ei asenne Haapalan ainoaksi vahvuudeksi jäänyt. MyPa-aikana ”Teme” tuli tunnetuksi vahvana pelaajana kaksinkamppailuissa ja hyvänä pallonriistäjänä. Sen mies allekirjoittaa mielellään.

-Allekirjoitan, aika osuva arvio. Varmaan myös voitontahto ja joukkueen eteen työn tekeminen olivat menestyksen avaimia. Jokaisessa pelissä halusi aina jättää kentälle kaiken mitä kropasta irti sai, ettei tarvinnut pelien jälkeen jossitella, oli tulos mikä tahansa.

Haapala on lähtöisin Lahdesta ja siellä mies on myös tehnyt liigadebyyttinsä. Kotikaupungista muistoja riittää ja se ei ole ihme. Lahdessa on kasvanut suomalaisen futishistorian mittapuussa aika monta suurpelaajaa.

-Hienoja muistoja totta kai. Ensimmäiset liigaminuutit, ensimmäinen liigamaali ja hienoja pelikavereita, joiden kanssa oli tullut kasvettua miesten mittoihin jalkapalloilijana, olivat Lahden vuodet todella tärkeitä itselleni. Varsinkin pelit legendaarisella Kisapuiston sametilla ovat jääneet elävästi mieleen. Oli suuri kunnia päästä pelaamaan oman kaupungin joukkueessa, Lahdesta on kuitenkin vuosien aikana lähtenyt aika monta kovaa pelimiestä maailmalle ja silloin tunsi jo saavuttaneensa todella paljon, kun oli osa sitä yhteisöä.

Lahti vaihtui Myllykoskeen 2004. Haapala niin kuin moni muukin, tuli hakemaan sen ajan MyPa:sta menestystä.

-Tulin menestymään. MyPa oli silloin yksi sarjan suurimmista joukkueista ja oli suuri kunnia saapua Saviniemeen. Neljä vuotta Lahdessa olivat koulineet miehestä kelpo liigapelaajan ja nyt oli aika ottaa seuraava askel uralla. Muistan ajatelleeni ensimmäisestä päivästä eteenpäin, että tällä joukkueelle on mahdollisuus tuoda se kauan kaivattu mestaruus Myllykoskelle.

Ajastaan MyPa:ssa aika harva pystyy kertomaan yhtä koskettavasti, miten ”Teme” sen tekee. MyPa-perhe ja sen merkitys korostuu monta kertaa kun mies kertaa muistoja ja tuntojaan Myllykosken ajoilta.

-Aivan huikeita muistoja! Se henki, joka Myllykoskella oli, oli jotain todella ainutlaatuista ja olen todella onnellinen että sain olla osa sitä kaikkea. On vaikea pukea sanoiksi kaikkea sitä tunnetta, mitä se aika minulle merkitsee, ei pelkästään jalkapalloilijana vaan myös ihmisenä. Siellä sai keskittyä niin täydellisesti jalkapalloon ja kaikki olosuhteet oli laitettu niin viimeisen päälle, että vastaavaa en ole kokenut edes ulkomailla. Ihmiset seuran ympärillä olivat todella isossa roolissa luomassa sitä menestystä, jota sai pelaajana kokea. Arvostan näitä ihmisiä, jotka omalla panoksellaan saivat pelaajat viihtymään ja olemaan osa seurayhteisöä, todella korkealle. Kaikilla oli oma tärkeä panoksensa seuran menestykseen ja kaikki olivat osa isoa MyPa-perhettä.

MyPa-talo oli tietenkin kaiken keskus ja sitoi seuran ja yhteisön hienosti yhteen. Siellä tuli kyllä vietettyä niin paljon aikaa harjoitusten ulkopuolellakin, että se kyllä yhdisti joukkueen todella hienosti. Asuin itse ihan kentän vieressä monen muun pelaajan tavoin, joten se joukkuehenki näkyi myös todella vahvasti ja konkreettisesti myös muussa arjessa.

MyPa:ssa Haapalasta koulittiin keskikentän pohjalle ns. ”ankkuripelaaja”. Suurimmaksi osaksi Lahden aikoinaan ”Teme” oli kuitenkin pelannut kärkien takana hyökkäävämmässä roolissa. Monelta pelaajalta vaadittaisiin kovaa nöyrtymistä pelipaikan vaihtamiseen, mutta Tuomas Haapala koki asian toisin. ”Teme” otti pelipaikan vaihdon isona mahdollisuutena.

-Pelasin jo itse asiassa viimeisenä vuotena FC Lahdessa alempaa keskikenttää, mutta se ei silloin vielä tuntunut oikein omalta paikalta, vaan näin itseni enemmän pelintekijä kärkien takana. Mäkelän Ilin kanssa puhuttiin, että pelaisin juuri siinä kärjen takana MyPassakin, mutta ensimmäisen kauden aikana tipuin tosiaan tuohon ankkuripelaajan rooliin ja se jotenkin vaan loksahti silloin paikalleen. Varmaan meidän silloinen pelityyli auttoi asiaa, koska ankkuripelaajana oli aika isossa roolissa edelleen pelinavaamisesta ja tekemisestä, mutta hieman alempana kuin aikaisempina vuosina. Ja kun pelit alkoivat kulkea uudella pelipaikalla ja tuntui että omista vahvuuksista sai enemmän irti, ei siinä tarvinut mitenkään nöyrtyä tilanteeseen, vaan päinvastoin näki paljon mahdollisuuksia uudessa roolissa.

MyPassa ”Temen” oppi-isän voi sanoa olleen sitten viimeisen päälle. MyPa:n valmennusryhmässä vaikutti tuolloin kyseistä pelipaikkaa monta vuotta hallinnut Janne ”Jose” Lindberg. ”Jose” saakin rutkasti arvostusta Haapalan suunnalta. Eikä muukaan valmennusjohto luonnollisesti ”Temeltä” jää unholaan.

-En voi tarpeeksi hehkuttaa Josen roolia omassa kehittymisessä pelaajana. Olen todella kiitollinen kaikesta siitä tuesta ja opeista, joita Jose antoi. Tosiaan parempaa mentoria saa kyllä hakea. Sillä auktoriteetilla ja kokemuksella olisi kyllä rautakangestakin tehty hyvä ankkuripelaaja.

Ei voi kuitenkaan unohtaa myös Ilin ja Vessen roolia omassa kehittymisessä. Koko valmennusryhmä toimi hienosti yhteen ja jokainen heistä pystyi omalla panoksellaan viemään allekirjoittanutta eteenpäin, toki Jose heistä eniten teki minun kanssa duunia, koska hän vastasi keskikentän pelaamisesta ja monta kertaa kädestä pitäen näytti miten kentällä pitää sijoittua.

Tuomas Haapala valittiin MyPa:n kapteeksi kaudeksi 2005. ”Temeltä” löytyy jälleen upeat kunnioituksen sanat sille, mitä MyPa:n kapteeniksi valitseminen merkitsi.

-Aivan huikea kunnia. Taisin sinä vuonna olla koko Veikkausliigan nuorin kapteeni, jos en nyt ihan väärin muista, joten se oli valtava kunnia. Ja kun katsoi ketkä kapteenin nauhaa olivat aikaisemmin MyPassa kantaneet, oli isot saappaat täytettävänä.  

Joukkueessa oli kuitenkin niin monta kovaa pelimiestä, jotka aina ajattelivat joukkueen etua ensin, että kapteenin tehtävä oli loppujen lopuksi todella helppo enkä muista yhtään tapausta, missä olisin joutunut puuttumaan mihinkään negatiiviseen asiaan joukkueen sisällä.

Europelit olivat merkittävä kokemus myös ”Temelle”. Kapteenina joukkueen johdattamisessa kentälle oli jotain erityistä. Europeleihin latautumisessa kapteeni ei kuitenkaan nähnyt suuriakaan eroavaisuuksia verrattuna liigapeleihin.

-Totta kai europelit olivat hienoja kokemuksia ja niissä jotenkin tunsi edustavansa myös koko suomalaista jalkapalloa, ei vain pelkästään MyPaa. Se että toimi myös näissä peleissä kapteenina, oli tietysti itselleni erityinen kunnia.

En voi kuitenkaan sanoa, että joukkue olisi  jotenkin erityisesti syttynyt juuri näihin peleihin verrattuna liigapeleihin. Sen vuoden joukkueen menestyksen takana oli kova voitonhalu ja keskittyminen jokaiseen treeniin ja matsiin kuin ne olisivat olleet maailman tärkeimpiä tapahtumia. Toki vieraspelit Dundee Unitedia ja Grasshoppersia vastaan ovat jääneet mieleen hienojen stadioneiden ja hieman täysinäisempien katsomoiden johdosta.

3.10.2005 ja mestaruuden ratkaiseva ottelu. Haapalan näkemys joukkueen keskittyneisyydestä tuohon peliin ei juuri eroa muiden  mestaruusjoukkueen pelaajien näkemyksestä. ”Teme” tosin uskaltaa sanoa ääneen, että joukkueen tahtotila ennen peliä oli niin kova, että TamU oli jo lyöty ennen peliä.

-Päivä menee omassa elämässä heittämällä top3-hetkiin.

Muistan joukkueen olleen todella keskittynyt ja voitontahtoinen ennen ottelua. Kirvelevä tappio Grasshoppersille edellisellä viikolla toi joukkueeseen sellaiseen latauksen, että tiesin ennen peliä että TamU:lla ei tulisi olemaan mitään jakoa ottelussa, niin hienosti saimme kanavoitua ”kiukun” tippumisesta Uefa Cupista tuohon otteluun. Hieman karrikoiden ja mypalaisten lasien läpi katsottuna se peli oli jo voitettu ennen kuin matsi oli edes alkanut.

Itse ottelu menikin sitten aika vahvasti meidän hallinnassa ja mieleen on myös jäänyt erotuomari Mikko Vuorelan pelisilmä, kun hän ei antanut yhtään lisäaikaa vaan puhalsi pelin poikki heti kun kellossa oli 90min. Sen jälkeen kaikki olikin yhtä juhlaa. Kauan kaivattu mestaruus oli saavutettu ja sillä riemulla ei ollut rajoja! MyPa-talolla ei varmaan koskaan ole ollut niin paljon porukkaa kuin sen pelin jälkeen ja kaikesta näki, mitä se mestaruus merkitsi, ei vain seuralle vaan kaikille ihmisille Myllykoskella.

Tuomas Haapalasta puhuttaessa on vaikeaa ohittaa sitä kuuluisaa maalia, josta ihmiset puhuvat vielä tänäkin päivänä. Haapalan laukaus oli täydellinen, yhtä täydellinen kuin koko MyPa:n kausi.

-Haha, olihan se ihan hieno laukaus. Muistan isäni sanoneen ennen peliä, että hänen mielestään me emme lauo tarpeeksi, joten siinä hetkessä oman isän neuvot kaikuivat päässä kun päätin kokeilla. On se maali tullut muutaman kerran YouTubesta katsottua ja kyllä kylmät väreet menee joka kerta. Ei niinkään henkilökohtaisen onnistumisen takia, vaan sen takia mitä kyseinen tulos merkitsi seuralle ja Myllykoskelle.

MyPa:n kapteenilla on hyvin selkeä näkemys siitä, miksi kauden 2005 joukkue oli niin vahva, että mestaruus vihdoinkin Myllykoskella saavutettiin.

-Jokainen pelaaja teki töitä joukkueen eteen, olimme ennen kaikkea joukkue isolla J:llä. Upeita yksilöitä, hieno joukkuehenki, vahva taustaorganisaatio ja täydelliset olosuhteet keskittyä jalkapalloon. Totta kai pitkän kauden aikana tarvitaan hieman onnea, mutta onni pitää yleensä ansaita ja me todella teimme töitä onnemme eteen. Vaikka kauden aikana yksittäisiä pelaajia nostettiin median toimesta esiin, oli jokaisen panos todella tärkeä menestykselle ja se myös näkyi päivittäisessä tekemisessä, kaikki tunsivat olevansa tärkeitä palasia joukkueessa ja siitä tietysti menee iso kiitos valmennukselle, että he loivat sellaisen ympäristön.

MyPa hävisi kauden viimeisen ottelunsa Helsingissä 1-0. Kaikkein eniten tappio tuntui harmittavan päävalmentaja Ilkka Mäkelää. Onneksi MyPa:lla oli kuitenkin kapteeni joka muistutti päävalmentajaansa siitä, mitä todellakin oli saavutettu. Hetki tosin meni joukkueellakin ottelun päättymisen jälkeen, ennen kuin juhlat saatiin käynnisteltyä, mutta vain hetki.

-Pelin jälkeen Mäkelän Ili harmitteli tappiota, koska voitolla olisimme tehneet Veikkausliigan uuden ennätyksen vieraspelien voittojen määrässä, joten jouduin muistuttamaan päävalmentajaa että olimme juuri voittaneen Suomen mestaruuden, kai silläkin oli jotain painoarvoa.

Loppuvihellyksen jälkeen meni muutama hetki, ennen kuin joukkue alkoi todella juhlia mestaruutta. HJK:lla oli panosta vielä viimeisessä ottelussa ja voitolla he varmistivat hopemitalit, joten heidän ensireaktio pelin jälkeen oli riehakkaampi kuin tuoreiden Suomen mestareiden. Mutta kun pystiä päästiin nostamaan niin voin luvata että koko joukkue oli aika juhlatuulella.

Haapala siirtyi mestaruuskauden jälkeen pois Myllykoskelta. Mies kävi ensin Willem II:n testeissä, mutta Hollannin reissua enemmän kaikki muistavat Haapalan tien vieneen Englantiin ja Manchester Cityyn. Cityssä ”Teme” onnistui vakuuttamaan otteillaan itse Stuart ”Psyko” Pearcen. Pearcen lempinimestä voisi päätellä vaikka mitä, mutta Haapalan mukaan Cityn silloinen manageri oli jotain aivan muuta.

-Kaikkea muuta kuin mitä lempinimi voisi tarkoittaa. Erittäin korrekti, vahvan auktoriteetin omaava kaveri. En kuullut hänen kertaakan huutavan joukkueelle, sen verran kova auktoriteetti kaverilla oli. Taisin tehdä kaveriin vaikutuksen kun ensimmäisissä testitreeneissä pistin Psykolta puikot ja tein maalin, kun hän tykkäsi pelata treeneissä mukana.

Tulin Pearcen kanssa hyvin toimeen ja hän oli helposti lähestyttävä valmentaja, joka oli valmis auttamaan yksittäisiä pelaajia.

”Teme” sai ensimmäisissä Cityn treeneissään myös eräänlaisen tervetuliaislahjan. Englannin kenttien pahana poikana tunnettu Joey Barton veti Haapalaa niin sanotusti surutta sukille. Kovaksi pelimieheksi koulittu Haapala ei antanut tilanteen kuitenkaan hämmentää itseään ja Bartonkin sai myöhemmin omat terveisensä kylmästä pohjolasta.

-Haha, töötti tosiaan tuli ja aika reippaasti myöhässä sukille. Siinä syötiin hieman nurmea ja ei siinä auttanut muuta kuin nousta ylös ja jatkaa pelaamista, ei siitä edes vihelletty rikettä. Taisi olla kaikin puolin eräänlainen testi, että miten kaveri tilanteeseen reagoi. Varmasti väärä valinta olisi ollut alkaa valittamaan ja kostamaan saman tien. Jose jo aikoinaan neuvoi, että heti ei seuraavassa tilanteessa kannata käydä kuittaamassa vaan odottaa oikeaa hetkeä. Ja se hetki tulikin parin päivän päästä treeneissä.

Manchester Cityssä ”Teme” pelasi lopulta reservipeleissä joissa taso vaihteli laidasta laitaan .”Temen” puheista on helposti luettavissa, että Valioliigan glooria reservipeleistä loisti poissaolollaan.

-No pelillisesti taso vaihteli todella paljon. Riippui aina millaisen joukkueen City tai vastustaja laittoi kentälle. Vastassa saattoi olla Valioliigapelureita, jotka kävivät hakemassa vauhtia reserveistä tai sitten ihan junnujoukkue täynnä pelkkiä akatemia pelaajia. Olosuhteet olivat kyllä karuimmat, missä olen koskaan pelannut. Englannin talvi yhdistettynä takapajuisiin kenttiin, joiden pukukopeissa haisi virtsa ja joissa ei aina ollut tilaa edes koko joukkueelle istua tekivät peleistä kyllä varsin mielenkiintoisia kokemuksia.

Oli vaikea kuvitella pelaavansa Valioliigan reservipelejä noissa olosuhteissa, varsinkaan kun pelien taso ei aina ollut mitään ihmeellistä. Paitsi silloin kun hävisimme ManU:lle 6-0 ja meidän paras pelaaja oli meidän maalivahti, en ole koskaan kuullut kenenkään huutavan niin paljon puoliajalla kuin meidän silloisen reservivalmentajan.

Englannista ”Teme” palasi pohjolaan. Seuraava osoite löytyi Norjan puolelta. Haapala teki sopimuksen Sandefjordin kanssa, jossa vastuuta ei kuitenkaan lopulta tullut toivotulla tavalla. Tyylilleen uskollisena, ”Teme” ei jäänyt asioita suuremmin harmittelemaan.

-Oli hienoa kokea norjalainen jalkapallokulttuuri ja minkälaista on elää maassa, jossa jalkapallo on iso osa elämää.

 Urheilullisesti jäi harmittamaan, että vastuuta ei tullut ihan odotetunlaisesti ja että valmentaja preferoi muita vaihtoehtoja keskikentälle. Jäi aika paljon omasta potentiaalista toteuttamatta Norjassa, koska ei se taso siellä nyt mitään mahdotonta ollut ja uskon edelleen, että olisin pystynyt ottamaan isoakin roolia joukkueessa. Mutta en ole sitäkään jäänyt sen enempää harmittelemaan. Valmentaja kertoi avoimesti, että mistään muusta ei ole kyse kuin siitä, että hän pitää parista muusta pelaajasta enemmän ja että tilanne ei tule muuttumaan seuraavaan kolmeen kuukauteen mihinkään, ihan sama mitä tapahtuisi, niin siihen oli tyytyminen. Sen jälkeen oli helppo päätös palata Suomeen, kuin jäädä istumaan penkille parhaita pelivuosia.

Maailmalle Tuomas Haapala lähti jo suhteellisen kokeneena pelimiehenä. Särmiä ei siis maailmalla tarvinnut enää hioa pois, joten sen suuremmin matka maailmalla ei miestä muuttanut.

-En usko että maailma muutti miestä. Olin jo kuitenkin 25-vuotias kun lähdin Englantiin, joten en ollut enää mikään juniori, jonka persoona ja pelityyli muovautuisivat vuosien aikana.

Sanoisin, että samanlainen pelimies sieltä palasi takaisin, toki monta kokemusta rikkaampana, mutta tuskin olin ihmisenä tai pelaajana muuttunut. Ehkä pelaamisesta osasi nauttia hieman eri tavalla, koska se kovin vimma päästä ulkomaille oli jo koettu ja nyt pystyi keskittymään menestykseen Suomessa.

Haapala palasi Suomeen 2007 ja teki sopimuksen HJK:n kanssa. MyPa ei vaihtoehdoissa ollut enää mukana.

-Ei se kyllä rehellisesti sanottuna ollut. Helsinki oli ykkösvaihtoehto jo pelkästään senkin puolesta, että siellä oli omat opinnot kesken ja Klubin edustaminen vielä viimeinen sellainen iso juttu Suomessa, mitä ei ollut kokenut.  

Kapteenina MyPa:n mestaruuteen 2005 johdattanut Tuomas Haapala toivoo, että hänen vanha seuransa nähtäisiin vielä jonain päivänä Suomen huipulla.

-Toivon sydämeni pohjasta, että MyPa vielä jonain päivänä palaisi liigakartalle. Helppoa se ei varmasti nykypäivänä enää ole, mutta samanlaisella yhteishengellä mitä seurassa sai aikoinaan kokea, on kaikki mahdollista. Tätä kirjoittaessa edustustason futis on jo palannut Saviniemeen, joten pienen askelin eteenpäin!

 

 

 

 

 

 

 

Erikoishaastattelussa: Tero Taipale

2003-2006 MyPa:n keskikentän vasenta laitaa hallinnut Tero Taipale hallitsee nykyään KuPS:ssa lukuisia eri tehtäviä. Markkinointitöiden ja joukkueenjohtajan hommien oheen on lisätty vielä yksi pesti. Vaikka ”Tepi” on jo pitkään Kuopiossa asustellut, savolaista pohjalaisesta ei saa tekemällä.

– Tuohon kun lisäät vielä sellaisen pikku pestin kuin edustusjoukkueen 2. valmentaja, niin alkaakin arjen tunnit olemaan suht täynnä. Työkiireiden lisäksi opiskelen samalla UEFA A-kurssilla futisvalmennuksen saloja, joten arki on tällä hetkellä jonkinmoista futiskiirusta paikasta toiseen. Vaikea on pohojalaasesta vääntää savolaista, joten siltä osin asiat ovat onneksi vielä mallillaan.

Pelaamisen lisäksi Taipale muistetaan Myllykoskella varsin terävistä kirjoituksistaan paikallislehteen. ”Nainen ratissa auto ilman kuskia” otsikolla varustettu juttu sai aikanaan erityishuomiota. Samasta asiasta ”Tepi” muistaa varoitella edelleen, vaikka paikkakunta on vaihtunut.

– Myllykoskelta lähdön jälkeen jatkoin kirjoittelua Vaasan paikallislehdessä ja Kuopioon siirtyessäni sama juttu on jatkunut täällä Kuopion Kaupunkilehden kolumnipalstalla. Yhtä vaarallisia nuo naiskuskit ovat täälläkin, joten pakkohan niistä on varoitella lehden sivuilla kuten ennenkin.

Tero Taipale on siinä mielessä poikkeuksellinen pelaaja, että liigaura alkoi melko ”myöhään”. Maajoukkuedebyyttinsäkin ”Tepi” teki vasta 33-vuotiaana. Ruokalautaselta ei ole löytynyt mitään normaalista poikkeavaa, kiitokset menee enemmänkin vanhempien suuntaan. Taipale on saanut pelata futista ilman vakavampia loukkaantumisia.

– Muistan kun Heleniuksen Niki aikanaan tokaisi MyPassa, että moni A-junnu tulee lopettamaan ennen meikäläistä. Niinhän siinä sitten osalle kävikin, mutta enemmän kuin ruokalautasta, niin pitkästä urasta saan kiittää vanhemmilta saatuja perintötekijöitä ja sitä että olen saanut pelata futista omilla ehdoillani. Vakavampia loukkaantumisia kun ei liiemmälti sattunut, niin sain katsoa futiskortin niin pitkälle, kun jalat vain kantoivat ja kunnes ne A-junnut lopulta juoksivat takaperin meikäläisen ohi.

Lentävän lausahduksen; Moni A-junnu lopettaa ennen minua, ”isäksi” paljastuikin toinen tekijä kuin Taipale itse. Lopettaneita A-junnuja on tosin pitkä rivi.

– Heleniuksen Niki tämän lentävän lauseen heitti ilmoille ja itse sitä sitten tykkäsin viljellä nuorempieni kiusaksi. Olisiko siinä pari sukupolvea sitten ehtinyt lopetella meikäläisen aikana.

Pelit ei vieläkään ole kokonaan pelattu. Taipale kääntää taitavasti brasilialaisen tavan jatkaa futiksen peluuta Laihialaiseen tapaan.

– Jostain kuulin, että brasilialainen futaaja ei koskaan ilmoita lopettavansa. Hän vain jatkaa pelaamista ja siirtyy itselleen sopivampiin sarjoihin. Jotain tuollaista voisin tähän Laihialaisittain vastata..

Taipaleen ura on ollut pitkä, upea ja menestyksekäs. Alunperin miehen omissa ajatuksissa on ollut vain se, että rahkeet riittävät Kakkosen tasolle. Sieltä on kuitenkin upealla tavalla tultu todella pitkälle.

– Aikoinaan kun pelailin Rovaniemellä 2. Divaria FC Santa Clausissa, niin ajattelin Kakkosen olevan se taso, mihin meikäläisen rahkeet riittävät. En edes haaveillut futisammattilaisen arjesta. Virtasen Karo kuitenkin kysyi allekirjoittanutta RoPSin edustusjoukkueeseen ja siitä asiat vain alkoivat tapahtumaan ja jossain vaiheessa sitä sitten juhlittiinkin Myllykoskella Suomen Mestaruutta, Suomen Cupin voittoa ja kaadettiin Sveitsin mestareita UEFA Cupissa. Hienoja hetkiä. Kiitollinen on pakko olla.

FC Santa Claus, RoPS, IFK Mora, Honka, KuPS ja FC Lahti. Taipale teki aikamoisen kierroksen, ennen saapumistaan MyPaan. Muistoja ovat jättäneet niin paikkakunnat kuin erityisesti pelikaverit.

– Pelikaverit ja paikkakunnat. Futis on ammatti, jota tehdään pääsääntöisesti hyvässä porukassa ja asialleen omistautuneiden ukkojen kanssa. Aina noista porukoista jää ne parhaat pelikaverit muistiin.

Tero Taipale vaihtoi FC Lahden MyPaan kaudeksi 2003. Taipale on yksi niistä hankinnoista, joista käy kiittäminen Juha Malista. Siirtymisestään Myllykoskelle ”Tepi” käyttää aikamoisen kovaa vertausta.

– MyPan yhteydenotto oli kuin olisi saanut tarjouksen Italian mafialta. Siihen ei vaan sanota ei. Tilaisuus oli yksinkertaisesti sellainen, ettei ollut mitään vaihtoehtoa kieltäytyä sen ajan Suomen yhden suurimman seuran tarjoamasta mahdollisuudesta.

Taipaleella lentäviä lausahduksia riitti ja yksi niistä liittyi kauden maalitavoitteeseen. ”Yks tärkee ja yks turha.” Ensimmäisellä kaudella se tärkeä olikin helppo valita. Pudotettiinhan sillä UEFA Cupista sveitsiläinen Young Boys.

– Maaleja kertyi loppupeleissä niin vähän, ettei niistä ole varaa laittaa turhaksi yhtään..

MyPa:ssa Taipale sai lisänimen Euro-Hero. Mies tuntui katsojan silmissä, syttyvän aina jotenkin erityisesti europeleihin. Taipale kuitenkin itse muistuttaa, että oli peli mikä tahansa, se oli hänelle itselleen aina kotiinpäin.

– Itselläni ei ollut koskaan vaikeuksia motivoitua peleihin, oli ne sitten Europelejä tai kylätappeluita. Itselleni jokainen peli ja minuutti liigakentillä oli plussaa kotiinpäin, joten samalla sykkeellä sitä mentiin Sveitsissä kuin Härmässäkin.

Ilkka Mäkelän astuessa päävalmentajaksi, MyPa:n vasemmalle laidalle rakennettiin yksi koko liigan kovimmista tutkapareista Tuomo Könönen-Tero Taipale. ”Tepillä” yhteistyön toimivuuteen on varsin tyhjentävä vastaus.

– Mualimmassa on vain yksi Tussu Könönen.

Taipale myöntää että uran huippuvuodet osuivat aikaan Myllykoskella. Valmentajat saavat ”Tepiltä” erityisen kiitoksen.

– MyPan kaudet olivat kieltämättä urani vahvinta aikaa. Otin Malisen, Mäkelän, Lindbergin ja Tauriaisen kovissa kouluissa suurimmat kehitysaskeleeni pelaajana. Niillä eväillä pärjäsi hienosti myös tulevissa joukkueissani.

MyPa voitti Suomen Cupin 2004. Vaikka kausi päättyikin upeisiin tunnelmiin, seuraavan kauden menestystä sen enempää Tero Taipale kuin kukaan muukaan ei pystynyt ennakoimaan.

– MyPa oli seura, jossa menetyspaine oli jatkuvasti läsnä, joten seurassa ja joukkueen sisällä odotusarvo seuraavalle kaudelle oli aina korkea. Suomen Cupin voitto oli isolle osalle ukoista tuttua hommaa, joten ei siitä vielä pystynyt aistimaan tulevan kauden mestaruutta.

Ennakkospekulaatioissa MyPa oli yksi mestarisuosikeista. Joukkueesta ei kuitenkaan missään vaiheessa näkynyt ulospäin minkäänlainen haihattelu. Siitä Tero Taipale antaa kiitosta joukkueen kokeneemmalle kaartille.

– Ennen kauden alkua meidät julistettiin yhdeksi mestarikandidaatiksi, mutta kokeneimmat pelaajat olivat olleet vastaavassa tilanteessa ennenkin. Kokeneet pelaajat pitivät myös joukkueen ilmapiirin ruodussa ja huolen siitä, että keskittyminen pysyi perusasioissa, joten kukaan ei päässyt haihattelemaan sen suurempia.

3.10.2005. Taipale leikkaa laidalta keskelle ja ampuu pallon maata pitkin takanurkkaan. MyPa siirtyy 1-0 johtoon mestaruuden ratkaisseessa pelissä. ”Tepi” korostaa vielä tänäkin päivänä joukkueen keskittyneisyyttä. Tekemästään maalista vaatimaton mies ei tee vieläkään numeroa. Nyt sitä uskaltaa jo sentään vähän juhlia.

– Siihen päivään kulminoitui käytännössä koko kauden työ. Panokset olivat valtavat ja kaikilla oli tiedossa tämän yksittäisen ottelun merkitys. Kuitenkin ilmapiiri saatiin pidettyä rentona ja keskittyminen pysyi jälleen perusasioissa. Tästä on pakko kiittää valmennusjohtoa ja kokeneimpia pelaajia. He pitivät huolen siitä, että emme miettineet muuta kuin työn tekemistä. Maali nyt oli tyypillinen meikäläisen sutaisu. Taistelin pallon väkisin itselleni, muutama askel johonkin suuntaan ja kaikki voima palloon ilman sen suurempia suunnitelmia. Joskus ne vaan uppoaa ja onneksi 3.10.2005 oli se päivä kun upposi. Ajatukset pysyivät kuitenkin maalin jälkeen taas tulevissa minuuteissa. Mitään ei oltu vielä voitettu ja peli oli pahasti kesken. Nyt jälkeenpäin maalia uskaltaa tosin jo hieman juhliakin.

Tero Taipale vietti neljä hienoa vuotta MyPa:ssa. Se miten ”Tepi” puhuu seurasta kotina on jotain todella hienoa ja kertoo siitä, kuinka paljon pelaaja arvosti seurayhteisöä. Taipale valaa vielä uskoa, että MyPa:n tarina jatkuu.

– Sen ajan MyPa oli seura, joukkue ja koti. Stadion ja MyPa-talo olivat seurayhteisön kulmakiviä ja nämä kulmakivet kuuluivat kaikille Myllykosken ihmisille. Vaikka MyPa nyt poistuikin hetkeksi suurelta futiskartalta, niin onneksi nämä kulmakivet jäivät paikalleen, sillä sitten kun on paluun aika, niin näiden perustuksien varaan on hyvä lähteä jälleen rakentamaan uutta jatkoa MyPan tarinalle.

Tero Taipale odottaa MyPa:n tarinan mahdolliselta jatkumiselta vanhaa ja hyvin tuttua asiaa.

– Kun MyPa saa taas tuulta siipien alle ja tarina jatkuu, niin toki sitä odottaa, että MyPa tulee olemaan jatkossakin se alueen immeisiä yhdistävä ja innostava ylpeyden aihe.

Lopuksi Taipale haluaa vielä jonkun nykäisevän yhtä MyPa-legendaa hihasta.

– Kun näette Lindbergin Josea, niin kysykää miten menee se Josen aikoinaan MyPan ulkomaan reissuille lanseeraama kolmen koon -sääntö. Sillä viritettiin joukkue lentoon monella reissulla.

Erikoishaastattelussa: Janne Korhonen

MyPa:n maalilla kausina 1999-2008 torjunut Janne Korhonen on asettunut synnyinseudulleen Jyväskylään. Jannen arjen täyttävät valmentajan hommat ja uusi yritys, jossa maalivahtien hommien tapaan tärkeänä työkaluna ovat kädet.

-Arki on Korhosen pojalla suhteellisen kiireistä. Valmennushommissa toimin tällä hetkellä JJK:ssa edustuksen, A -ja B-junnujen maalivahtivalmentajana sekä 03- syntyneiden poikien vastuuvalmentajana. Keväällä 2015 valmistuin myös hierojaksi. Oma yritys Hierontapalvelu PLAYERS on laitettu pystyyn ja siinä on omat kiireensä. On kuitenkin mahtavaa työskennellä edelleen urheilun parissa vaikkakin eri roolissa kuin ennen.

Korhosen peliura on toistaiseksi ohi. Jannen akillesjänne sanoi ns. ”työsopimuksensa irti” juuri kun mies oli neuvottelemassa jatkosopimuksesta JJK:n kanssa. Kokonaan Korhonen ei ole vielä toivosta luopunut, vaan mieli halajaisi päättää peliura sen arvoisella tavalla.

-Peliura on tosiaan tällä hetkellä jäissä. Vakava loukkaantuminen viime kauden
päätteeksi muutti pahasti suunnitelmia pelaamisen suhteen. Neuvoteltiin JJK:n kanssa
jatkosta juuri pari päivää ennen akilleksen pamahtamista. Mielessä kuitenkin pyörii
ajatus uran päättämisestä kävellen omin jaloin pois kentältä. Aika näyttää käykö näin
vai loppuiko ura tuohon epäonniseen isänpäivän aattoon…

Valmennuspuolella hommia Jannella siis riittää. Korhosella jos kenellä näkemystä ja kokemusta riittää jaettavaksi jokaiselle huippufutaajaksi halajavalle. Jannen omakin halu kehittyä valmentajana tuntuu olevan äärimmäisen kova.

-Valmennustohinaa tosiaan riittää. Halu kehittyä myös valmentajana on kova ja
eteneminen uralla myös sillä saralla on mielenkiintoinen haaste. Tulevaisuuden pelaajille haluan tuoda omia kokemuksiani, joita olen matkan varrella oppinut ja joita minulle on opetettu. Kentän ulkopuolinen elämä on isossa osassa jalkapalloilijan uraa. Siihen voin tarjota vinkkejä, mitä vaatii olla ammattilainen urheilun parissa.

Korhonen valmensi jo MyPa:ssa ollessaan juniorimaalivahteja. Silloin Janne totesi monesti hanskojaan moittiville veskareille että; Ei tämä homma ole hanskoista kiinni. Henkinen puoli on isossa roolissa maalivahdin työssä ja sitä Korhonen osaa todella osuvasti korostaa.

-Henkinen puoli on tosiaan yksi suurimmista kulmakivistä maalivahdin roolissa. Viimeinen 10 senttiä määrittää pelaajan todellisen tason!

Jannen pojat Konsta ja Vilho viihtyvät myös jalkapallon parissa. Nuorempi poika Vilho seuraa isänsä jalanjälkiä mutta Konsta on valinnut pelipaikkansa täysin päinvastaisesta päädystä kenttää.

-Nuorempi poika on tällä hetkellä kiinnostunut maalivahdin hommista, mutta pelaa
paljon myös kentällä. Vanhempi poika taas haluaa nöyryyttää maalivahteja ja tehdä
maaleja. Erilaiset veijarit siis kyseessä!

Kun puheet käännetään vanhaan kotikylään Myllykoskeen, Jannelta löytyy lämpöiset sanat pikkuisesta kylästä. Korhoset käyvätkin usein moikkaamassa tuttuja.

-Myllykoskella pyritään vierailemaan säännöllisesti. Tuttuja on alueella edelleen
paljon ja on mukava käydä piipahtamassa vanhoilla kotikulmilla, jossa kahdesta
nuoresta Jyväskyläläisestä lopulta muodostui perhe.

MyPaan Janne Korhonen tuli vuonna -99. Juha Malinen halusi parikymppisen maalivahdin silloin joukkueeseensa. Menestynyt suomalaisseura tarjosi hyvät puitteet nuoren maalivahdin kehitykselle, joten kauaa ei asioita tarvinnut miettiä.

-Malisen Juha halusi minut silloin sinne, eikä sitä kauaa tarvinnut mietiskellä. Halu
edetä uralla oli kova ja edellytykset jalkapalloilijan elämään olivat silloisessa
MyPassa loistavat. Puitteet kunnossa ja menestyvä joukkue Suomessa. Tavoitteet
nuorella pojalla oli edetä MyPan kautta Eurooppaan. Joukkueena siellä säännöllisesti
oltiinkin, mutta oma siirto sinne lopulta jäi haaveksi.

Korhosen saapuessa Myllykoskelle, joukkueen ykkösmaalivahtina piti pelata Tommi Kainulainen. Kainulainen loukkaantui kuitenkin kauden kynnyksellä pahoin (Kainulaisen ura katkesi tuohon loukkaantumiseen) ja MyPa hankki korvaajaksi unkarilaisen Istvan Mitringin. Korhonen on kiitollinen siitä, että sai paljon oppia niin Mitringiltä kuin muiltakin maalivahdeilta.

-Tommi tosiaan loukkaantui ikävästi keväällä Saksan leirillä. Seuraavana päivänä
ruokapöydässä kuitenkin istui uusi mies! Signaali oli selvä, ettei vielä luotto nuoreen
Janne Korhoseen ollut ajankohtaista. En kyllä odottanutkaan, että joka vuosi
menestyvä joukkue lähtisi kauteen horrormaisia otteita vielä silloin esittäneellä
nuorella pojalla. Oppi kokeneelta Istvanilta olikin arvokasta ja osa oman uran
nousujohteisuudesta kuuluukin kaikille maalivahdeille joiden kanssa olen päässyt
työskentelemään.

Korhosesta tuli lopulta MyPa:n ykköstorjuja kaudella 2004. Sillä kaudella MyPa voitti Suomen Cupin ja kivikkoinen tie finaaliin on jäänyt Janne Korhosenkin mieleen.

-Tie Suomen Cupin finaaliin oli kyllä vaikea ja pokaalin nostaminen Skelen
kantakikan jälkeen oli kyllä makeeta! “Anteroa” nosteltiinkin sitten pari päivää…

Kausi 2005 onkin sitten ollut Janne Korhoselle monella tapaa ikimuistoinen. Vaimo Marika saa Jannelta erityisen tunnustuksen ja kiitoksen. MyPa:n maalivahtivalmentajaTommi Kainulainen oli mestaruuskaudella tärkeä mies Jannen noustua Veikkausliigan huipulle.

-Vuosi 2005 on kyllä hieno vuosi! Monesti mietin mikä vuosi voitettiin mestaruus,
mutta koska samana vuonna sain vaimokseni naisen, joka on tukenut minua enemmän
kuin yksikään valmentaja, on mestaruusvuosikin helppo muistaa! (Tai toisinpäin…)
Tommi on ollut ehkä urani paras maalivahtivalmentaja! Meillä synkkasi hyvin yhteen
ja ymmärsimme toisiamme. Tommi mm. tuli kopille ja nähtyämme hän tiesi mitä
treenikentällä tullaan sinä päivänä tekemään. Yhteistyö oli helppoa ja homma toimi.
Omiinkin taisi mennä aika vähän… Henkilökohtainen palkinto 2005 jäi kuitenkin
saavuttamatta, kun Kaven pokkasi palkinnon nenän edestä kauden päätteeksi.

Mestaruuskauden vieraspelistä Tampereella ei voi unohtaa Jussi Kujalan ja Vasile Marchisin ilmeitä, kun Janne Korhonen venyi jopa mestaruuden kannalta ratkaiseviin paraatipelastuksiin. Janne myöntää, että jotkut yksittäiset torjunnat jäävät mieleen, mutta joukkueen menestys on kuitenkin se tärkein.

-Joitakin yksittäisiä torjuntoja välillä muistuu mieleen, kuten juuri tuosta pelistä.
Joukkue kuitenkin voitti ja saimme ratkaisevan eron mestaruustaistossa TamU:a
vastaan. Pelin jälkeen näki Tampereen pojista, että se oli siinä, vaikka pelejä olikin
jäljellä.

Jannen näkemys historiallisen päivän 3.10.2005 tapahtumista ei eroa juurikaan muiden sen joukkueen pelaajien tarinoista. Joukkue oli päättänyt, että se hoitaa mestaruuden itselleen. Juhlien käynnistäjä ei ollut Jannen ”kirjoissa” ihan odotetuin. Terveisiä saa myös joukkueen valmennusjohtoon kuulunut Vesa ”Vesse” Tauriainen.

-Pari päivää aiemmin oli kärsitty katkera tappio Grasshoopersille, mutta pelipäivänä
MyPa-talolle kokoontui suhteellisen päättäväinen joukkue. Mestaruus oli katkolla ja
joukkue oli päättänyt tehdä sen ensimmäisessä ottelupallossa. Urallani kaksi ottelua
nousee kategoriaan “kylmät väreet”. Tämä TamU-peli on se toinen. Kentälle astuessa
vieressä kävelee TamUn paidassa jyväskylän poika Ville Lehtinen, Vau! sanoo Ville
ja olen todellakin samaa mieltä. Tänään tulee tapahtumaan jotain suurta!
En kyllä odottanut, että pelaaja joka juhlat käynnistää on Tero Taipale. ”Temen”
viimeinen niitti TamUn arkkuun oli sopiva päätös huikealle kaudelle.
MyPa-talolla saatettiin juhlia hetki ja kotikin löytyi jossain vaiheessa. Vai mitä ”Vesse”?

Korhonen pystyy kiteyttämään yhteen sanaan sen, miltä tuntui nousu varjoista mestaruuden arvoiseksi maalivahdiksi.

-Kivalta.

Europeleistä puhuttaessa Skotlannin ryöstöretki nousee Korhosen arvoasteikossa kaikista korkeimmalle.

-Kategoria “kylmät väreet” osa 2: Dundee Utd-MyPa. Kun astuttiin pelaajatunnelista
kentän puolelle, taisin tokaista Tertsille että; Aivan ok! Tunnelma oli huikea! Muistona
pelistä pari kivaa torjuntaa, Adin lyhyt tuuletus ja jatkopaikka.

Nousu Veikkausliigan tähtimaalivahdiksi aloitti luonnollisesti spekulaatiot ulkomaan kentistä. Konkreettisia tarjouksia ei kuitenkaan oikeastaan koskaan Janne Korhosen eteen tullut.

-Rehellisesti sanottuna tarjousta ei Korhosen pöydällä ole koskaan ollut. Kiinnostusta
on ollut, mutta konkreettisiä tarjouksia ei. Norja taisi olla lähimpänä, jolloin jo
vaimon kanssa selailtiin asuntotarjontaa paikkakunnalta.

Janne Korhosella pala muistoa MyPa-ajoilta on omalla pihalla. Siitä voi jo vetää johtopäätöksen siitä, mitä aika Myllykoskella merkitsi. Jannen erityiskiitokset menevätkin sitten suuntaan, joka aika monella nostaa kyyneleet silmiin.

-Saviniemen stadion elää mukana joka päivä kun ajan pihanurmikkoa etupihan koivun
alta. Kentällä on vuodatettu verta, hikeä ja kyyneliä. Upeita hetkiä yhdessä upeiden
pelaajien, taustojen ja kannattajien kanssa. Unohtamatta satoja talkoolaisia, jotka
tekivät Saviniemestä ja MyPa-talosta paikan, jossa pelaajat pystyivät toteuttaa omia
unelmiaan. Erityiskiitos Erkki ja Arja Leppäselle, jotka tekivät MyPa-talosta
pelaajille kodin!

MyPa:n raju kohtalo on koskettanu kovin myös Janne Korhosta. Janne kuitenkin toivoo, että elämä jatkuu vanhalla kotiseudulla huonoista uutisista huolimatta.

-Uutiset otettiin vastaan kyynel silmäkulmassa. Epäuskoisin tuntein mietin kaikkia
seuran toiminnassa mukana olleita, käytännössä siis koko Mylsää. Ihmisiä, jotka
viikosta toiseen elivät joukkueen mukana, tunteiden vaihdellessa ilosta suruun.
Toivon jalkapallon elävän kaikesta huolimatta jatkossakin vahvasti Mylsällä. Lippu
salkoon ja eteenpäin.

Lämpimät terveiset lähtevät vielä kaikille mypalaisille, allekirjoituksen kera.

-Ei muuta kuin muistot kunniaan. On eletty hienoja aikoja yhdessä! Kiitos mukana
olleille!

-Janne “Horror” Korhonen-

Erikoishaastattelussa: Ville Iiskola

MyPa:n maalilla kaudet 2011-2014 torjunut Ville Iiskola viettää nykyisin luokanopettajan arkea ja antaa aikaa perheelleen. Liikuntakaan ei kuuleman mukaan kovassa kunnossa olevalta Villeltä ole jäänyt taakse.

-Opettajan parasta aikaa, kesälomaa, odotellessa. Kaksi lasta kotona tosiaan hyvin tuon arjen toiminnan täyttää. Aika paljon myös tulee liikuttua edelleen ja suunnistus sekä sulkapallo ovat saaneet miehen täysin koukkuunsa.

Keikkamiehenä RoPS:ssa hopeaa napanneelle Iiskolalle kysyntää riittäisi edelleen liigatasolla. Ville on kuitenkin päättänyt tällä kertaa fiksuna miehenä pistää perheen etusijalle ja jättää reissaamisen. Iiskola ei halua viedä perhettään enää Jaalasta pois, joten muuttamine ei tule kysymykseen.

On ollut tosiaan imartelevaa, että kiinnostusta oli useasta Veikkausliigaseurasta kevään aikana. Viime vuonna tuli testattua se, että olisiko keikkamiehen hommissa mitään järkeä. Fudis ja joukkueurheilu on kuitenkin niin paljon muuta kuin pelkästään pelien pelaamista, etten tänä vuonna enää niihin hommiin halunnut lähteä. Muuttaa en taas halunnut, koska ei ole enää reilua viedä vaimoa yksinhuoltajaksi vieraalle paikkakunnalle, kun itse on yli 50 vuorokautta kesällä reissussa. Tässä iässä perheellisen miehen pitää jo ajatella muitakin kuin itseään.

MyPan konkurssi on siis todella iso sääli. Mikäli seura olisi Veikkausliigassa pystynyt jatkamaan, myös Ville Iiskolan ura olisi jatkunut.

– Niin voi tosiaan sanoa. Mikäli MyPa pelaisi niin pelaisin minäkin.

Asian voi kääntää niinkin, että tarjouksia liigaseuroilta tuskin olisi tullut jos Iiskolan otteet RoPS:n maalilla eivät olisi vakuuttaneet.

-Viime kauden Rovaniemen pelit menivät tosiaan ihan mukavasti. Perusvarmaa pelaamista ilman loistoa tai isoja virheitä. Varmaan juuri sitä mitä RoPS siihen sekavaan tilanteeseen tarvitsi.

Sen verran Ville suostuu avaamaan, mitä vaatisi jos sopiva tarjous joltain Veikkausliigaseuralta tulisikin. Fysiikkapuoli miehellä on kuuleman mukaan todella kovassa kuosissa.

Kuntoa olen tosiaan pitänyt yllä ja nauttinut monipuolisesta liikunnasta. Kymmenen laadukasta pallotreeniä ja pari matsia, niin ei varmaan tarvitsisi luukulla ainakaan hävetä.

Ville Iiskola on pelannut myös tukun nuorten maajoukkuepelejä. Se kertoo jo osaltaan sen, kuinka kovalla tasolla mies on pelannut. Kutsu 21-vuotiaiden maajoukkueeseen nousee Iiskolalle päällimmäisenä noista ajoista mieleen.

-21-vuotiaisiin oli hienoa päästä pelaamaan. Kutsu tuli silloin hieman yllättäen, mutta ensimmäinen karsintaottelu Romaniaa vastaan sujui tappiosta huolimatta varsin mallikkaasti omalta osalta.

Veikkausliigassa Iiskolan ensimmäinen pysäkki oli Turku 2006. Turussa asiat eivät kuitenkaan menneet Villen toivomalla tavalla ja sopeutuminen oli vaikeaa. Iiskola siirtyikin kesken kauden 2007 lainasopimuksella KuPS:n riveihin. Kuopiossa Iiskola pääsi juhlimaan heti kauden 2007 päätteeksi nousua Veikkausliigaan. Ville teki myös jatkosopimuksen kausiksi 2008-2009. KuPS:n liigataival ei ollut kuitenkaan kovinkaan ruusuinen ja Villen tarina liigakarsinnoista Viikinkejä vastaan on luokkaa järisyttävä.

-Turkuun en oikein sopeutunut. Olen ihmisenä hieman hitaasti lämpenevää sorttia ja siinä ympäristössä en nauttinut olostani. Tämä näkyi myös kentällä ja pelaaminen oli arkaa ja taso ailahteli. Ensimmäisen vuoden pelasin ykkösenä, mutta toisena vuotena jäin penkille. Siirryin kesken kauden Kuopioon ykkösdivariin. Kuopion loppukausi oli yhtä juhlaa. Oma peli oli loistavaa ja joukkueella kulki. Ropsin kanssa taisteltiin noususta ja olimme muutama peli ennen loppua jo ratkaisevan tuntuisesti jäljessä. Voitimme kuitenkin kaikki loput ottelumme ja Ropsin menetettyä pisteitä nousimme kauden päätteeksi liigaan. Muistan vielä kun viimeisen pelin loputtua odotimme kentällä Ropsin pelin tulosta. Tiedon saavuttua heidän tappiosta alkoi Magnumilla melkoiset juhlat. Hienoin tunne jalkapallokentällä mitä olen kokenut. Tein kauden päätteeksi Kupsin kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen.

Veikkausliigassa meillä oli sitten vaikeampaa. Joukkueen peli oli sekaisin, maaleja omaan päätyyn tuli paljon ja itseluottamuksen kanssa oli sen seurauksena onglemia. Kauden lopussa jouduimme karsimaan liigapaikasta Viikinkejä vastaan. Olosuhteet olivat hurjat. Vuosaaressa oli rankkasade ja vettä tulvi kentällä. Ei voinut syöttää ollenkaan maata pitkin, koska pallo pysähtyi lätäköihin. Kuopiossa taas oli viisi astetta pakkasta ja satoi lunta. Kovia paikkoja missä ratkottiin isoja asioita.

Toinen vuosi Kuopiossa alkoi samalla tavalla kuin edellinen. Kesken kauden valmentajalle tuli potkut ja saatiin samalla uusia vahvistuksia. Oma peli oli edelleen arkaa. Sinä kesänä voin sanoa kokeneeni jalkapalloilullisen valaistumisen, joka oli urani jatkon kannalta olennaista. Ymmärsin sen, että itseluottamukseen liittyvät ongelmat johtuvat siitä, että pelkää alitajuntaisesti yleisön mielipiteitä, valmentajan sanomisia tai mitä lehdessä kirjoitetaan. Tästä taas aiheutuu virheiden pelkäämistä ja sen seurauksena arkaa peliä. Päätin, että nyt se loppuu. Loppukautena nähtiin kentällä päivitetty versio Iiskolasta.

Kaudeksi 2010 Ville palasi Kymenlaakson ja teki sopimuksen KooTeePee:n kanssa. Tuolla kaudella kotkalaisten tavoitteena ollut nousu jäi saavuttamatta ja Iiskolaakin härnäsivät jalkavaivat. Futiskaupunkina Kotka saa Villeltä toki tunnustuksen.

-Kotka on hieno jalkapallokaupunki. Yleisö eli peleissä vahvasti mukana ja kotiottelut olivat mahtavia. Tavoitteena ollut nousu jäi kuitenkin saavuttamatta. Loppukauden jalkavaivat vaikeuttivat harjoittelua ja kauden jälkeen edessä olikin useamman kuukauden pakkohuili.

Kaudeksi 2011 Villen tie vei lappeenrantalaisen PEPO:n maalille joka pelasi Kolmosta. Hälytys MyPa:n maalille tuli kuitenkin toukokuussa kun Antti Kuismala loukkaantui ja Mika Johansson joutui pelikieltoon. Kuilu Iiskolan kohdalla Kolmosen ja Veikkausliigan välillä ei ollut kuitenkaan iso, sillä mies oli harjoitellut MyPa:n mukana.

Tässä kohtaa ura oli vedenjakajalla. Ensimmäinen lapsi oli syntynyt edellisvuonna, opinnot olivat loppusuoralla ja asuinpaikka vakiintunut Jaalaan. Mietin, että haluanko enää lähteä jalkapallon perässä muuttamaan. Pepokuvion ajatuksena oli, että pääsen MyPan harjoituksissa näyttämään osaamiseni ja samalla saan pelituntumaa Lappeenrannassa. Tällöin olisin seuraavalle vuodelle vahvoilla kun MyPassa mietitään maalivahtitilannetta. Hommat etenivät kuitenkin nopeasti kun Kuismala loukkaantui ja Koskisen Antti hommasi Johanssonin Mikalle punaisen kortin lyhyellä palautuksellaan. Hyppy ei ollut mikään iso sillä olin hyvin harjoitellut ja täynnä näyttämisen halua.

Iiskolan ajatuksissa MyPa oli siis ollut käytännössä koko Suomen kiertueen ajan. Nyt mahdollisuus pelaamiseen kotinurkkien seurassa avautui tavallaan ennenaikojaan.

-Ajatuksena oli koko ajan, että jossain vaiheessa todennäköisesti palaan Suomen kiertueelta kotikonnuille ja toivottavasti sitten pelaan MyPassa mahdollisimman pitkään.

Ville Iiskola myöntää, että MyPassa hän pelasi parhaat vuotensa ja nautti jalkapallosta kotiseurassaan enemmän kuin missään muualla. Kausina 2011-2013 päävalmentajana toiminut Toni Korkeakunnas saa Villeltä paljon kunnioitusta.

-Näin voi sanoa. Nautin myös jalkapallosta MyPassa enemmän kuin missään muualla. Joukkueessa oli monta mahtavaa pelaajaa ja lisäksi Korkeakunnas valmentajana oli sellainen kenen puolesta antoi enemmän kuin kaikkensa kentällä.

Jos joku löytää oikeat arvostuksen sanat MyPaa ja sen yhteisöä kohtaan, niin se on Ville Iiskola. MyPa-perhe on ollut Villelle todella tärkeä pitkän Suomen kiertueen jälkeen.

-MyPa-perhe ei ole pelkkää sanahelinää. Seuran ympärillä oli paljon hienoja ihmisiä, jotka tekivät valtavan määrän töitä seuran ja sen menestyksen eteen. Kaikkein suurin harmi on heidän puolestaan. MyPa oli minulle Suomen kiertueen jälkeen jalkapalloilullisesti henkinen koti.

Ville Iiskolan vartioidessa MyPa:n maalia, valmentajina olivat Toni Korkeakunnas ja Antti Muurinen. Korkeakunnaksen Ville nostaa jalustalle ja syystäkin. Joukkueen ulkopuolisenkin silmin, ”Toke” oli todella hyvä valmentaja. Antti Muurisestakaan Ville ei löydä pahaa sanottavaa, mutta seuran sekava tilanne ei jättänyt siltä aikakaudelta ymmärrettävästi parhaita muistoja.

-”Toke” on ollut paras valmentaja mitä minulla on ollut. Moderni valmentaja, joka ymmärtää suomijalkapallon taidolliset realiteetit. Lisäksi osaa käsitellä pelaajia oikein. Kunnioitan ja arvostan hänen toimintansa aivan eri tasolle kuin kenenkään muun valmentajan kenen kanssa olen ollut tekemisissä. Muurisen Antti oli mukava mies, mutta se aikakausi oli MyPassa niin sekavaa aikaa, että siitä nyt ei oikein ole mitään mukavaa kerrottavaa.

Yksi merkittävä tekijä Ville Iiskolan uralla on ollut maalivahtivalmentaja Ville Lehtinen. Miesten välinen historia on valtavan pitkä. Iiskola kiitteleekin vuolaasti Lehtisen tekemää työmäärää maalivahtinsa kehittämiseksi.

-Villen kanssa meillä on pitkä yhteinen historia. Tunnemme toisemme ja tapamme niin hyvin, että keskustelu on suoraa ja avointa. Ville on tehnyt valtavan määrän töitä minun kehittymisen eteen ja arvostus miestä ja hänen taitojaan kohtaan on valtava.

Paljon tämän kaksikon yhteistyöstä kertoo se, että pelejä käytiin jopa silloin läpi vaikka virallista valmennussuhdetta ei ollutkaan. Kovin monella maalivahdilla moiseen ei mahdollisuuksia ole.

-Villen merkitys on ollut iso oman uran aikana ja vaikka oli monta vuotta ettei virallista valmetajasuhdetta ollutkaan, niin silloinkin kävimme paljon pelejä läpi yhdessä.

Iiskola oli yksi niistä pelaajista jotka seisoivat uppoavassa laivassa loppuun asti. MyPa:n kohtalo harmittaa Villeä suuresti edelleen.

Edelleen harmittaa MyPan kohtalo, siitä ei pääse mihinkään. Jälkiviisaana on tullut mietittyä ettei itse tajunnut tilanteen vakavuutta riittävän ajoissa. Olisi voinut omalta osaltaan nostaa kissaa pöydälle ja aiemmin.

Toinen Iiskolan kanssa loppuun asti omiaan puolustanut oli Tuomas Aho. Ystävykset kohtasivat kertaalleen Veikkausliigassa MyPa:n tuhoutumisen jälkeen. Siinä Ville oli ”Skeleä” parempi. Siihen että ystävykset vielä pelaisivat vastakkain Ville ei enää usko. Jollekin muulle Iiskola jättää oven vähän raolleen.

-Vaikea uskoa, että vastakkain enää Skelen kanssa tullaan pelaamaan joten voi sanoa, että vein pidemmän korren keskinäisissä kohtaamisissa. Olihan se erikoinen tilanne pelata Vesalaa, Sihvolaa, Ahoa ja kumppaneita vastaan vain muutama kuukausi MyPan tuhon jälkeen. Sen jos olisi pystynyt edellisenä syksynä ennustamaan niin olisi ollut aika mestari.

En sitä tiedä mitä jatkossa tapahtuu, että tiedä vaikka vielä voitonjuhlia yhdessäkin vietetään…

Iiskola nähdään kyllä jalkapallokentillä tulevana kesänä. Joukkue on Jaalan Voima joka pelaa Kutosta. Maalilla Villeä ei tosin nähdä. Mies viilettää JaVo:n kärjessä selkein tavottein, mutta myös toisella pelipaikalla homma on luonnistunut.

-Maali per peli kärkimiehenä ollessani. Viimeksi olin elementissäni keskikentän pohjalla, että jos siellä pelaan niin täytyy miettiä tavoitteita uudestaan.

Ville Iiskola on yksi niistä pelaajista joiden mielipidettä Kouvolan alueen jalkapallosta kannattaisi kuunnella. Monta vuotta huipulla pelannut maalivahti muistaa myös nostaa Valioliigasta esiin tarinan, joka kertoo sen, että raha ei aina ratkaise.

-Junioripuoli pitää olla sellaisessa kunnossa, että saadaan tuotettua riittävän laadukkaita pelaajia. Oman alueen parhaat pelaajat pitäisi saada pelaamaan saman seuran nimiin ja lisäksi rahaa riittävästi muutamien vahvistusten hankkimiseen. Yleisöä tarvitsee katsomoon ja seuran, valmentajien sekä pelaajien tekemään töitä yhteisen tavoitteen eteen. Leicesterin hurmos varmaan tänä vuonna on osoittanut kaikille sen, että raha ei aina ratkaise kaikkea.

 

Erikoishaastattelussa: Eetu Muinonen

MyPaa kausina 2003-2008 edustanut Eetu Muinonen on asettunut jälleen Rovaniemelle. Jälleen siksi, että edellisen kerran ”Edu” pelasi Rovaniemellä 2011-2012. Arki pyörii jälleen normaalisti, joten kysyttäessä Muinoselle kuuluu syystäkin hyvää.

-Hyvää kuuluu, kiitos kysymästä. Täällä ollaan taas pohjoisessa ja kausi on mukavasti käynnissä, eli arki pyörii pelien ja harjoitusten kautta.

RoPS:ssa Muinosta valmentaa tuttu mies, Juha Malinen. Malinen hankki aikoinaan Muinosen myös MyPaan. Muinosella on vuosien mittaan karttunut selkeä näkemys millaisen Eetu Muinosen Malinen saa joukkueeseensa nyt ja millainen pelaaja saapui MyPaan 2003.

-Ainakin kokeneemman ja vanhemman. Olin MyPaan tullessa ihan täysin raakile pelaajana ja varmasti noista vuosista ollaan menty joka osa-alueella eteenpäin. Intoa riittää vieläkin, vaikka kilometrejä on jo mittarissa. Tänä päivänä pelaajalta vaaditaan ehkä hieman erilaisia asioita kuin tuolloin 2003, peli kehittyy ja siinä kehityksessä on pysyttävä mukana.

Valmentajaansa Juha Malistakin Muinonen suostuu kuvailemaan. Malinen muistetaan MyPa-aikoina varsin suorasanaisena ja vaativana valmentajana. Sitä mies on edelleen, mutta Edu muistuttaa, että kaikki ei ole aina sitä mitä ihmiset varsin pienessä kuvassa ovat tottuneet näkemään.

-Juhalla on suomalaiseen tyyliin hieman harvinaisempi lähestymistapa valmentamiseen, sillä Juhalla on tosi rehellisiä mielipiteitä, jotka eivät välttämättä kaikkia aina miellytä. Uskoisin, että Juha on yksi kunnianhimoisimmista ihmisistä, joita olen tavannut. Sitä kautta se vaatimustasokin on aina harjoituksissa mukana, ei ole väliä oletko 16-vuotias poikanen tai 35-vuotias konkari; jokaiselta vaaditaan sitä parasta. On siellä sitten kyllä se rauhallisempikin puoli, eikä julkisuuteen tullut kuva pelkästään huutajana ole varmasti ihan se oikea.

Rovaniemellä Muinoselle on tarjolla pelaamisen lisäksi myös valmentajan rooli. ”Edun” voi nähdä helposti tuomassa omaa kokemustaan nuorille futaajille. Miehen ajatuksetkin valmentamisesta ovat sellaiset, että hyvää saa luvalla odottaa.

-Olen tosiaan RoPS:n -03 poikien vastuuvalmentaja ja meillä on joukkueessa tällä hetkellä 28 poikaa. Olen lähtenyt aika avoimin mielin kokeilemaan miltä valmennus tuntuu ja saanko tuotua sitä omaa kokemusta ja osaamista pojille. Valmentajana koitan olla kannustava ja vaativa, mutta olen koittanut samalla pitää mielessä, että 12-13-vuotiailla pojilla jalkapallon pitää olla vielä hauskaa.

Eetu Muinosesta puhuttaessa eteen tulee väistämättä nuorten MM-kotikisat 2003 ja Vintiöt. Ihan jokainen 17 vuotias ei pääse edustamaan Suomea ja vielä kotikisoissa. Muinosen puheissa korostuukin iso arvostus sitä kohtaan, mitä noista kisoista nuorelle miehelle käteen jäi.

-Aina silloin tällöin törmää tähän ja aina se tuo hyvät muistot pintaan. Itse valmistautuminen kisoihin oli aika lailla poikkeuksellinen, sillä kiersimme vuoden aikana ympäri maailmaa pelaamassa harjoitusotteluita Chileä, USA:ta ja Egyptiä myöten. Siitä joukkueesta on syntynyt monia ikuisia kaverisuhteita ja monet pelaajista ovat menestyneet urallaan hienosti. Itse kisathan olivat ikimuistoiset, jokainen peli oli loppuunmyyty ja tunnelma oli ihan mieletön. 17-vuotiaalle pojalle se oli jo tavallaan unelmien täyttymys edustaa Suomea MM-kisoissa kotimaassa.

Vuonna 2003 Muinosella oli kotikisojen lisäksi yksi askel lisää otettavanaan. Muutto Mikkelistä Myllykoskelle. Edessä oli totutteleminen futisammattilaisen arkeen. MyPa tarjosi siihen erinomaiset puitteet ja tästä asiasta Eetu Muinonen on samaa mieltä. Liigadebyyttikin tuli heti ensimmäisen kauden avauspelissä.

-Olin muutaman vuoden ajan käynyt harjoittelemassa ja tutustumassa MyPan toimintaan ja se olikin tavallaan helppo päätös tehdä sopimus MyPan kanssa. Aapo Kiljusen kanssa muutettiin Mikkelistä Myllykoskelle. Olihan se aika askeettista elämää, mutta siinä sai ensimmäisen kosketuksen ammattilaisuuteen kun puitteet ja toimintaympäristö tukivat kehittymistä joka päivä. Myllykoski oli varmasti yksi Suomen parhaista paikoista tuohon aikaan nuorelle jalkapalloilijalle tavoitella unelmiaan. Tavoite oli heti lunastaa paikka edustusjoukkueessa ja teinkin debyyttini liigassa kauden ensimmäisessä pelissä KooTeePeetä vastaan.

Muinosen toisella kaudella 2004 MyPa juhli Suomen Cupin voittoa. Kun liigakausi ei mennyt suunnitelmien mukaan, Cupin voitto korvasi monta pettymystä. Harva varmasti muistaa, että MyPan voittomaalissa Eetu Muinosella oli ”oma lusikkansa sopassa.”

-Suomen Cupin voitto oli hieno kokemus, olin tullut vaihdosta kentälle, peli 1-1, kellossa 90 minuuttia ja muistan, kuinka oli sellainen tunne, että tämä peli vielä ratkaistaan ennen jatkoaikaa. Pääsin vetämään jostain kulman jälkitilanteesta ja pallo olisi varmaan mennyt ohi maalista, mutta Tuomas Aho sai jotenkin jalkansa siihen väliin ja pallo meni maaliin. Huikea lopetus kaudelle 2004. Liigakausi oli ollut varmasti kaikille pieni pettymys, mutta tunne siitä, että tässä joukkueessa on jotain erityistä, jäi kaikille mieleen voitonjuhlissa.

Kausi 2005 oli ikimuistoinen ja sitä se oli tietenkin myös Eetu Muinoselle. Muinonen ei kuitenkaan ennen kauden alkua ajatellut, että MyPa marssii varmaan mestaruuteen. Joukkue kasvoi kuitenkin peli peliltä henkisesti niin vahvaksi, että se pystyi voittamaan heikommalllakin pelillä. Mestaruuskausi oli myös Muinosen läpimurtokausi, sillä vastuuta tuli mukava määrä.

-Saimme kasaan hyvän joukkueen kaudelle 2005, mutta en itse ainakaan muista ajatelleeni ennen kautta, että me voitetaan mestaruus. Kausi lähti hyvin käyntiin ja itseluottamus kasvoi jokaisesta voitosta. Peli ei ollut ehkä aina kaikkein viihdyttävintä, mutta joukkue kasvoi voittamaan heikommallakin pelillä. Varmasti yksi suurimmista syistä, miksi saimme sellaisen voittavan asenteen, oli niillä pelaajilla, jotka olivat jo pitkään tavoitelleet sitä mestaruutta, mutta eivät olleet koskaan päässeet juhlimaan sitä. Henkilökohtaisesti se oli varmaan jollain tavalla läpimurtokauteni liigassa, sillä sain paljon vastuuta ja pelasin hyvää futista. Näin jälkikäteen ajateltuna olin saavuttanut aika paljon nuoreen ikään nähden ja olin koko ajan kehittynyt jalkapalloilijana. Myöhemmin huomasin, ettei jalkapalloilijan elämä ole aina ruusuilla tanssimista.

Historiallisen päivän 3.10.2005 ”Edu” muistaa niinkuin moni muukin sen joukkueen pelaaja. MyPa-talolle mentäessä kaikista aisti, että nyt tämä homma hoidetaan kotiin. Muinonen uskaltaa paljastaa, että muutamiin kokeneempiin pelaajiin mestaruushuuma tarttui hieman kovemmalla tavalla.

-Aamulla herätessä tiesin, että me voitamme tänään seurahistorian ensimmäisen mestaruuden. Kopille mentäessä tunne vain vahvistui, kun huomasin miten keskittyneitä, mutta silti rentoja kaikki olivat. Joskus sen vain aistii ennen peliä, että tänään on hyvä päivä. Itse pelihän TamU:a vastaan oli sitten ihan läpihuutojuttu ja saimme alussa pari maalia. Haapalan Temen ”once in a lifetime – pommi” sitten toisella puoliajalla räjäytti katsomon viimeistään. Siinä sitten pelin jälkeen olikin juhlat pistetty pystyyn MyPa-talolle ja seuraavaan peliin muutaman päivän jälkeen ei tainnut ihan kaikki kokeneemmat pelaajat selviytyä…

Nuorten maajoukkuepelien lisäksi, Muinoselle kertyi tukku europelejä MyPa:n paidassa. Erityisesti ottelut Valioliigaseura Blackburn Roversia vastaan Muinonen nostaa esille.

Jokainen europeli on tuoreena mielessä, mutta parhaiten jäi mieleen varmaan pelit Blackburnia vastaan, vaikka jatkoon ei päästykään. Siinä pääsi mittaamaan tasoa hyvää Valioliigajoukkuetta vastaan.

Aikaansa MyPa:ssa Eetu Muinonen arvostaa suuresti. Seura tarjosi nuorelle pelaajalle huippuolosuhteet kehityksen tueksi. Seurassa muistutettiin myös opiskelun tärkeydestä ja senki Muinonen pelaamisen tapaan tyylikkäästi.

-Kehityin jalkapalloilijana, mutta myös ihmisenä MyPa-vuosina mielettömästi. Olin tullut seuraan 16-vuotiaana pojankloppina, lähdin sieltä 22-vuotiaana aikuiseksi kasvaneena. MyPa antoi minulle hyvät eväät elämään, sillä seuran arvot olivat vahvasti kasvatuksellisia ja koulu piti silti aina hoitaa pelaamisen ohella hyvin. Kirjoitinkin ylioppilaaksi tavoiteajassa Myllykosken lukiosta.

Eetu Muinonen ei ole edelleenkään unohtanut aikaansa MyPa:ssa. Surulliset uutiset seuran kohtalosta ovat koskettaneet myös ”Edua” syvästi. Miehen toiveeseen on helppo yhtyä.

Tänä päivänä MyPa merkitsee edelleen minulle todella paljon. Kuusi vuotta hienossa ympäristössä jättivät lähtemättömän vaikutuksen ja olen ajastani MyPassa todella kiitollinen. Nykyisin olen haikeana seurannut, kuinka seura on hiljalleen kuollut ja se on todella surullista ja voin vain kuvitella, miltä se kannattajista, työntekijöistä ja seuraihmisistä tuntuu. Toivottavasti MyPa nousee vielä joku päivä, sillä sen kuuluu olla osa suomalaista jalkapalloa.

MyPa:sta Muinonen siirtyi talvella 2009 belgialaiseen Zulte Waregemiin. Ammattilaisen elämä ei ollut aina ruusuilla tanssimista, vaikka kaikkensa antoikin. Loukkaantumisetkin rassasivat, mutta katkeruutta ei silti jäänyt ilmoille. Ennemmin ”Edu” on ottanut kaiken isona opetuksena.

-Tapahtuihan siellä vaikka ja mitä. Viimeistään siellä tajusin, kuinka kova jalkapallomaailma on. Kilpailu pelipaikoista oli kovaa ja joka päivä piti antaa itsestään ihan jokainen hikipisara irti harjoituksissa. Henkisesti varsinkin loppuaika oli aika raskasta, sillä loukkaantumisen jälkeen en kokenut saavani reilua mahdollisuutta joukkueessa. Jälkeenpäin ajateltuna tuo oli kaikista opettavin vuosi elämässäni. Harmi, ettei siellä klikannut, mutta kauas se ei jäänyt. En silti voi olla pettynyt tai katkera, sillä annoin ainakin kaikkeni.

Belgiasta Muinonen palasi Mikkeliin kaudeksi 2010. Siitä alkoi melkoinen kierros, sillä MP:n lisäksi Haka, RoPS, norjalainen Fram Larvik ja KTP tulivat ”Edulle” tutuiksi. Belgiasta alkanut loukkaantumiskierre pisti kuitenkin uskoa koetukselle. Oma ja seurojen usko ei kuitenkaan mennyt koskaan lopullisesti ja pitkien kuntousten jälkeinen paluu joukkueharjoituksiin on ollut Muinoselle aina iso palkinto.

-Loukkaantumiskierre alkoi Belgiassa ja jatkui monen vuoden ajan. Oli vähän hakemista oman tekemisen kanssa, kun loukkaantumisia tuli niin paljon koko ajan. Pitkät kuntoutukset, välillä ilman joukkuetta, olivat aika raskaita, mutta ehkä halua oli enemmän kuin järkeä. Siinä oli aika monta kertaa pohdinnan paikka, että missä oikein mennään. Jalkapallo näytti sen huonomman puolensa. Silti joka kerta, kun pääsi kuntoon ja tekemään hommia joukkueen kanssa, olivat aina sen kovan työn arvoisia. Jokaiselle seuralle olen todella kiitollinen siitä, että olen saanut mahdollisuuden tehdä sitä mitä eniten haluan – pelata vain futista. Nyt olen 30-vuotiaana aika kovan koulun käynyt pelaaja, jonka maailma ei kaadu pieniin virheisiin tai vaikeisiin hetkiin. Sitä olen koittanut aina nuoremmillekin painottaa, ettei murehtisi pienistä, sillä se ei vie ketään eteenpäin. Kunhan jaksaa tehdä joka päivä laadukasta työtä, joku päivä se palkitaan.

Vanhan seuransa MyPa:n kovaa kohtaloa sivuttiin jo aiemmin. Muinonen kuitenkin korostaa edelleen, että tarinan on jatkuttava. ”Edun” puheista voi helposti lukea sen, että MyPa:n historia on myös suuri osa suomalaista futishistoriaa.

-Aiemmin tuossa jo vähän sivusin aihetta, mutta toivottavasti MyPan tarina jatkuu jollain tavalla, sillä niin hieno seura ei saa hävitä jalkapallosta. Toivottavasti tekijöitä riittää ja seura nousee arvoiselleen paikalle joku päivä.

Loppusanat Eetu Muinoselta ovatkin sitten sellaisia, että niistä ei lämpöä jää puuttumaan.

-Iso kiitos kaikille kannattajille, pelikavereille, valmentajille, seuran työntekijöille ja ihmisille, joiden kanssa sain viettää monta hienoa vuotta. MyPasta jäi lämpimät muistot, jotka eivät koskaan unohdu.

 

 

 

Erikoishaastattelussa: Tuomas Aho

MyPa:ssa kaudet 1999-2004 ja 2009-2014 kapteeninnauhaakin kantanut Tuomas Aho valmistautuu uuteen Veikkausliigakauteen HIFK:n riveissä. Pelaamisen lisäksi arkeen mahtuvat opiskelu sekä tyttöjunioreiden valmentaminen.

-Tällä hetkellä ovat todella tärkeät viikot menossa kohti uutta Veikkausliigakautta. Suomen Cupissa jatkoon pääsy ja herkistely kauteen siis tapetilla. Opiskelut ovat myös loppusuoralla ja viiden vuoden puurtamisen palkinto (liikuntatieteiden maisterin tutkinto) odottelee toivottavasti viimeistään toukokuun aikana ottajaansa. Vanhempi tyttö (Bettina) pelaa Susien 06-07 syntyneiden tyttöjen joukkueessa ja olen mukana kolmen hengen valmennusryhmässä, joka yrittää parhaansa mukaan opettaa tytöille futikseen saloja. Lisäksi olen sotkeutunut saman ikäluokan tyttöjen KJP-taitokoulun valmennukseen, eli kaikenlaista pientä on vireillä. Ensi syksynä sitten mahdollisesti liikunnanopettajan ”oikeisiin” töihin

Ennen kauden alkua HIFK voisi olla yksi potentiaalisimmista joukkueista joka voisi yltää mitaleille asti. Sitä mieltä on myös Tuomas Aho, jonka pelaajaura jatkuu ainakin tämän kauden. Kahden kärkijoukkueen takana on tasaista. Pienet asiat siis ratkaisevat.

-Mitali on tietenkin aina tavoitteena kun kauteen lähdetään. Tällä hetkellä liiga on poikkeuksellisen tasainen. SJK:n ja Klubin jälkeen on monta potentiaalista mitalikandidaattia ja uskon, että HIFK on yksi niistä. Pienet yksityiskohdat, perusasioiden huolellinen tekeminen ja joskus jopa onnekkaat pomput usein ratkaisevat sitten kauden aikana lähteekö peli rullaamaan ja itseluottamus nousuun vai käykö päin vastoin.

Aholla alkaa toinen kausi HIFK:ssa. Valmentajana on Jani Honkavaara, joka toimi aikanaan Viikingeissä ”Skeleä” MyPa:ssa valmentaneen Toni Korkeakunnaksen apuvalmentajana. Yhtäläisyyksiä tältä kaksikolta siis löytyy.

-Molemmat ovat koulutukseltaan opettajia ja tulevat hyvin toimeen pelaajiensa kanssa. Auktoriteettia ei tarvitse pönkittää huutamalla. Keskusteleva ja kuunteleva ote, mutta myös tarvittaessa oikeassa paikassa joukkueen herättely onnistuu.

Uran varrrelle on valmentajia mahtunut monta ja kaikki aivan varmasti erilaisia. Erityisesti ”Skelen” mieleen on jäänyt Tanskan reissun ensimmäinen valmentaja.

-Tanskassa ensimmäisenä valmentajana ollut Sören Åkerby jäänyt mieleen siitä, että pre seasonilla ei ensimmäisenä kuukautena koskettu palloon ollenkaan. Punttisali ja lenkkarit kuluivat sitäkin ahkerammin.

Palataan vuoteen 1999 ja aikaan jolloin Juha Malinen nosti nuoren Tuomas Ahon FC Kuusankosken B-junioreista MyPa:n edustusjoukkueeseen. ”Skelen” puheista huokuu kiitollisuus Malista kohtaan, että sai suuren mahdollisuuden. Myös tiettyjen legendojen kohtaaminen pukukopissa on jäänyt Ahon mieleen.

-Eipä silloin ensimmäisinä viikkoina uskaltanut kopissa kukkoilla, kun viereisillä penkeillä oli Jose Lindbergiä, Toni Huttusta, Mika Hernesniemeä ja muita pelimiehiä, joiden tekemisiä oli aikaisemmin seurannut hieman kauempaa. Onneksi joukkue uudistui tuoksi kaudeksi muutenkin paljon ja Juhan vahvuutena oli ja on varmasti edelleen joukkueen yhtenäiseksi hitsaaminen. Myös muita nuoria pelaajia tuli tai oli juuri tullut joukkueeseen esim. Janne Korhonen, Mikko Korhonen ja Sampsa Timoska. Tämä osaltaan myös helpotti omaa sopeutumista. Iso kiitos vielä Juhalle, että nosti minut suoraan FC Kuusankosken B-junioreista MyPaan ja antoi vielä mahdollisuuden onnistua, vaikka epäonnistumisia ja huonoja pelejä/treenejä mahtui varmasti joukkoon Paljon!

Aho saavutti MyPa:ssa kolme pronssia ja yhden hopean. Hopea tuli kaudelta 2002, jolloin MyPa oli lähempänä mestaruutta kuin koskaan. Kova joukkue jäi myös ”Skelen” mieleen, vaikka miehellä itsellään kausi meni piloille jalkapöytävamman takia.

-Todella kova joukkue, jossa jokaiselle pelipaikalle oli useampia vaihtoehtoja ja sisäinen kilpailu pelipaikoista oli kovaa. Itsellä kausi meni ”ohi” sitkeän jalkapöytävamman kanssa taistellessa ja olin 10 kk pelaamatta. Taisimme kauden aikana hävitä vain kaksi? peliä ja molemmissa tuomarina ”legendaarinen” Heikki Pajunen.

Tuomas Aho on ollut osaltaan tekemässä myöskin historiaa. Vuonna 2001 edustus nuorten MM-kisoissa on missä tahansa mittapuussa kova saavutus. Joukkueen pelaajalista on näin jälkeenpäinkin vaikuttavaa luettavaa ja jotain erityistäkin siinä oli.

-Erityinen varmasti ainakin siinä mielessä, että emme lähteneet yhteenkään peliin ”häviämään” vaan uskoimme, että voimme voittaa jokaisen vastustajan. Joukkueessa oli lisäksi muutama huippuyksilö Forsselin ja Väyrysen johdolla. Tuo asenne ja yksilöiden ratkaisutaito vei meidät pitkälle.

Jos löytyi Suomelta joukkueestaan huippunimiä, niitä löytyi myös vastustajista. Varsinkin Argentiina saa ”Skeleltä” erityishuomiota, eikä syyttä.

-Javier Saviola oli tuolloin nouseva huippu ja Suomi oli ainoa joukkue, jota vastaan hän ei tehnyt kisoissa maalia. Lisäksi mieleen on jäänyt toppari Coloccini sekä keskikentän todellinen taikuri Anders d’Alessandro, jonka ura Euroopassa ei kuitenkaan lähtenyt lentoon.

MyPa:ssa koitti uusi aika kaudella 2004 kun pitkäaikainen kapteeni Janne Lindberg lopetti uransa. Lindbergin jälkeen pelaajat äänestivät uudeksi kapteeniksi Tuomas Ahon. ”Skelelle” kapteenius oli suuria kunnia, mutta se sisälsi myös suuren vastuun.

-Kapteenius on aina suuri kunnia ja erityisesti se, että lähes aina valinnan tekevät joukkueen pelaajat äänestämällä. Kun peli kulkee ja voittoja tulee on kaikki yleensä helppoa, myös kapteenina oleminen. Jos peli ei kulje ja voitot kiertävät, silloin yleensä niin joukkueen, valmennuksen kuin kapteeninkin henkinen kantti punnitaan. Suuri kunnia, mutta myös suuri vastuu.

Kaikki kannattajat eivät olleet tyytyväisiä Ahon valintaan kapteeniksi. ”Skeleä” pidettiin liian hiljaisena miehenä isoon rooliin. Vaikka liigakausi ei välttämättä nappiin mennytkään, Suomen Cupin voitto korjasi monta asiaa. Ahollakin on selkeä kanta siihen, miten asiat loppujen lopuksi olivat.

-Kukin johtaa tyylillänsä ja kahta samanlaista ihmistä/kapteenia ei ole. Kaikilla on toki oikeus omaan mielipiteeseensä ja allekirjoitan sen, että vuonna 2004 en varmasti ollut vielä valmis kapteeniksi. Asiat kuitenkin menivät silloin miten menivät ja lopputulos ei kuitenkaan ollut aivan kehno.

Lopulta Aho siis pääsi nostamaan kapteenina Suomen Cupin voittopokaalia. Vaikka mies kävi tekemässä tuossa ottelussa voittomaalin, se ei saa nöyrää miestä nostamaan itseään jalustalle. Ahon puheissa joukkue tulee aina ensin ja sitten tulee muut asiat. Toki FC Hämeenlinnaa Cupin finaalissa valmentanut Toni Korkeakunnas saa oman osansa.

-Ensimmäinen isompi voitto ja vielä kotiseudun seurassa. Tunteet ja fiilikset eivät varmasti unohdu koskaan. Aina uuden kauden alkaessa on kiva muistella kuinka kivaa se voittaminen oikeasti onkaan. Se tunne mikä voittamisesta tulee ajaa jatkamaan edelleen pelaamista. Mistä muualta arkielämästä voi saada samanlaisia tunnekokemuksia? Ei mistään, ellei lasten syntymää lasketa mukaan. Joukkueen voitto ajaa oman maalin edelle. Tietysti Tokea on ollut mukava härnätä noilla muistoilla, olihan hän silloin vastapuolella.

Kaudeksi 2005 Aho suuntasi Tanskaan ja AGF Århusin riveihin. Tanskassa ”Skele” koki sen, mitä todellinen futiskulttuuri on. Ammattilaiselämästä matkaan tarttui, niinkuin monessa muussakin asiassa hyviä ja huonoja kokemuksia.

-Kaikki hieman isompaa ja jalkapallo selkeästi maan ykköslaji. Käteen jäi ammattilaiselämän positiivisia puolia esim. Harjoittelu huippuolosuhteissa, kovia vastustajia, mahtava kannattajakulttuuri. Varjopuolina ikävät sitkeät vammat ja verinen kilpailu pelipaikoista.

2006 Aho palasi Suomeen, mutta monen MyPa:n kannattajan harmiksi osoite oli HJK. Tilanne oli kuitenkin hyvin selkeä, kun pääsee kurkistamaan kulissien taakse. MyPa:lla ei ollut sillä hetkellä tarvetta Tuomas Aholle. HJK:lla oli.

-HJK tarvitsi topparia, MyPa ei. MyPassa oli silloin Sampsa, Juse ja Hugo, jotka olivat olleet jo mestaruusvuonna joukkueessa. Koin melko kohtuuttomana joidenkin ”fanien” kommentit siirrostani. Ja ei, MyPasta ei oltu yhteydessä.

Myös HJK:ssa Tuomas Aho nautti muun pelaajiston luottamusta. Kapteeninnauha asetettiin myös Suomen suurseurassa ”Skelen” käsivarteen. Miehellä itsellään on hyvin lyhyt, mutta selkeä näkemys.

-Pelaajat äänestävät ja sen mukaan toimitaan.

Vertailtaessa suurkaupungin ja pienen tehdaspaikkunnan joukkuetta, MyPa:n yhteisö nousee Ahon puheissa heti esiin. ”Skeleä” säälittää ettei MyPa:sta sen loppuaikana pystytty rakentamaan koko Kouvolan joukkuetta, etenkin kun tehtaan tuki seuralle lakkasi.

-Klubissa kaikki hieman isompaa ja noina vuosina seura ehkä haki hieman omaa toimintakulttuuriaan, toiminta oli jotenkin lyhytnäköistä. MyPasta tiivis yhteisö, jossa kaikki tuntevat toisensa ja parhaimmillaan puhaltavat yhteen hiileen. Tehtaan hiipumisen jälkeen myös Myllykoskella oli oma identiteetti jotenkin hukassa ja joukkueesta ei koskaan tullut aidosti koko Kouvolan joukkuetta, joka on minusta sääli. Ehkä paikkakunnalla nyt ymmärretään oikeasti MyPan arvo kaakonkulman jalkapallolle, kun joukkuetta ei enää ole. Toki jälkiviisastelu ja surkuttelu on enää turhaa, joukkuetta Veikkausliigassa ei enää ole, piste.

Kaudeksi 2009 Tuomas Aho palasi lopulta kotiin ja MyPaan. Mikään ei ”Skelen” silmissä ollut muuttunut.

-Kuin olisi kotiin palannut. Tutut paikat, ihmiset ja ympäristö.

Ahon toinen MyPa-rupeama muistetaan erityisesti kausista, jolloin joukkuetta valmensi Toni Korkeakunnas. Aho oli Korkeakunnakselle tärkeä pelaaja, mutta kaikesta huomaa, että arvostus todellakin oli molemminpuolista. ”Skele” ei sanojaan säästele kehuessaan Korkeakunnasta.

-Toke oli siihen vaikeaan paikkaan oikea valinta päävalmentajaksi. Resurssit olivat niukat tehtaan vaikeuksien takia ja Toke pystyi omilla kontakteilla saamaan näyttöhaluja uhkuvia pelaajia pääkaupunkiseudulta Myllykoskelle kehittymään. Arvostan Token ihmisenä ja valmentajana todella korkealle ja en varmasti olisi ihmisenä ja pelaajana tässä ilman häntä.

Korkeakunnaksen jälkeen MyPa:n päävalmentajaksi palkattiin kaikkien yllätykseksi seitsemän kertaa Suomen Mestaruuden voittanut Antti Muurinen. Valinta yllätti myös Ahon. Kapteeni kuitenkin korostaa, että tapahtumaketju joka johti surkeaan loppuun, ei missään nimessä ollut Muurisen. Syylliset nimiä mainitsematta löytyvät muualta.

-Tuli hieman yllätyksenä ja koko tapahtumaketju, joka päättyi MyPan konkurssiin on edelleen minulle niin käsittämätön, että en olisi ikimaailmassa voinut kuvitella niin käyvän. Antti sattui valitettavasti vain väärään paikkaan väärään aikaan ja joutui itsekin pelinappulaksi tilanteessa, jossa vääjäämätön loppu siinti edessä hänestä riippumattomista syistä. Haluaisin myös tässä sanoa, että minulla ei ole Antti Muurista kohtaan hampaankolossa minkäänlaista kaunaa, vaan arvostan häntä suuresti ihmisenä. Muut ihmiset ovat vastuussa siitä miten seuralle kävi. Niitä henkilöitä en halua lähteä tässä osoittelemaan, kaikki tuntevat piston sydämessään, jos tuntevat.

Aho seisoo edelleen sanojensa takana, joiden mukaan hän olisi jatkanut MyPa:ssa, olisi sarjataso ollut sitten mikä tahansa. Konkurssin myötä ei ollut enää seuraa mitä edustaa, mutta sitä eivät siltikään kaikki ymmärtäneet. Aho päätti tarttua tilaisuuteen pelata Veikkausliigassa vielä kerran, kun HIFK sitä tarjosi.

-Aivan kuten silloin sanoin, jos MyPa olisi pelannut mitä sarjaa hyvänsä, olisin silloin jatkanut seurassa. Asiat kuitenkin menivät miten menivät ja koin, että haluan vielä todistaa pystyväni pelaamaan Veikkausliigaa, niin valitsin IFK:n. Aiemmin myös mainitsin ne tunteet, mitä jalkapalloa pelatessa esiintyy: voittamisen riemu, lisäksi joukkueen yhteenkuuluvaisuuden tunne, halu pelata ja taistella kentällä joukkueen puolesta ja toisaalta pettymykset ja harmitus huonojen pelien jälkeen. Noiden asioiden takia halusin jatkaa vielä pelaamista. Jos se päätös jäi jotakuta harmittamaan niin sille en voi mitään, elämä jatkuu…

Tuomas Aho ja Ville Iiskola olivat niitä viimeisiä sotureita, jotka seisoivat MyPa:n uppoavassa laivassa viimeiseen asti. Aho myöntää, että pelaaminen hyvän kaverin kanssa kiehtoisi, mutta realiteetit tulevat vastaan. RoPS:n ja HIFK:n kohtaamisesta on tosin ”Skelelle” jäänyt hampaankoloon. Kentän ulkopuolella kaveruus pitää kuitenkin edelleen.

-Olisihan se kiva vielä pelata yhdessä, mutta itsellä alkavat pelivuodet käydä vähiin, Villellä niitä vielä hänen halutessaan olisi vaikka kuinka monta. Saa nähdä… Viime kaudesta jäi kyllä aika paljon hampaankoloon, kun hävisimme RoPSille Rovaniemellä ja Ville oli maalilla…

Kentän ulkopuolella kaveruus jatkuu ja olen yrittänyt opettaa Villeä osumaan haulikolla myös lentävään riistaan, toistaiseksi vielä heikolla menestyksellä…

Suurimmalle osalle ihmisistä Tuomas Aho on suuri pelaaja ja kapteeni, jolle MyPa merkitsi paljon loppuun asti. Puheissa korostuu paljon se, mitä seura on ”Skelelle” tarjonnut.

-Seura jossa sain kehittyä omaan parhaaseen potentiaaliin ja jossa asiat lopun tapahtumia lukuun ottamatta hoidettiin aina viimeisen päälle kunnolla ja ammattimaisesti. Tottakai MyPa oli ja on tärkeä osa elämää jo isommassakin kuvassa. Sen kautta olen saanut tunteita laidasta laitaan ja muutamia erittäin hyviä ystäviä ja paljon tuttavia.

MyPa:n uuden nousun virittely on saanut monet hekumoimaan ajatuksella Tuomas Ahon paluusta Saviniemeen. Ei ”Skele” ajatusta täysin tyrmää, mutta ei anna aihetta myöskään liialliselle haihattelulle.

-Mikään ei tietenkään ole mahdotonta ja lähtökohtaisesti koskaan ei pidä sanoa ei koskaan, mutta tällä hetkellä tuon toteutuminen on kyllä aika kaukainen haavekuva.

Aholla on oma painava sanansa koko Kouvolan alueen jalkapalloihmisille. Tätä kaikkea olisi syytä kuunnella, sillä näillä sanoilla pitäisi olla aika paljon painoarvoa. MyPa:n kohtalokin koskettaa edelleen, mutta ”Skeleä” lämmittävät myös muistot, mitkä nousevat pintaan tutulla stadionilla junioreille treenejä vedettäessä.

-Haluaisin nähdä Kouvolalaisten jalkapallo- ja urheiluihmisten puhaltavan yhteen hiileen ja tekevän töitä tämän alueen edustusjalkapallon uuden tulemisen eteen. Seuran nimellä ei sinänsä ole merkitystä, kunhan koko Kouvola on sen takana. MyPalla on toki tässä skenaariossa takanaan tuttu nimi ja pitkät perinteet, mutta mikä on sitten se oikea toimintatapa ja ratkaisumalli, niin se jää nähtäväksi. Raha vain valitettavasti merkitsee nykypäivänä niin paljon, että ilman sitä kaikki tekeminen on hiukan hankalaa…Edelleen tekee pahaa ajaa, etenkin kesäisin, rapistuvan MyPa-talon ohitse niin ikään tyhjän stadionin parkkipaikalle. Onneksi muistot säilyvät ikuisesti ja pääsen edes vetämään silloin tällöin treenejä innokkaille tyttöfutareille vanhalla kotistadionilla!

 

 

Erikoishaastattelussa: Niki Helenius

MyPaa vuosina 2004-2008 edustanut hyökkääjä Niki Helenius asustelee nykyisin Lahdessa ja käy opettajan töissä Kouvolassa. Haastattelijan taustatiedot siis pitivät jopa paikkansa.

-Ihan hyvää kuuluu, ja olet ihan oikeassa. Lahdessa on asuttu jo muutama vuosi, mutta töissä olen Kouvolan iltalukiossa. Keväällä 2009 sinne päädyin ja edelleen sillä tiellä olen.

Nikistä on kuultu MyPa-vuosien jälkeen aika vähän. Futista mies ei kuitenkaan ole jättänyt. Helenius on mukana juniorivalmennustyössä yhdessä toisen entisen MyPa-pelurin Tuomas ”Tupe” Kuparisen kanssa. Tulevaisuuden lupaukset ovat siis todella hyvissä käsissä.

-Futis kuuluu varmaan jollain tavalla aina elämääni. Tupe mut houkutteli valmennushommiin. Omat pojat oli aloittelemassa pelaamista ja lähdettiin siitä rakentamaan. Nyt lähti kolmas kausi käyntiin 07-syntyneiden kanssa. Tupe on vastuukoutsina, mutta parhaani mukaan yritän auttaa.

Kun Helenius tekee töitä juniorifutiksen eteen, on pakko kysyä miltä tulevaisuus suomifutiksen osalta näyttää. Nikilläkin onkin selkeä näkemys siitä mitä A-maajoukkue tarvitsee. Uskoakin toki löytyy.

-Helppo kysymys, heh. Hieman vaisulta juuri tällä hetkellä vaikuttaa, jos katsotaan esim. miesten maajoukkuetta. Hyökkäyspään pelaajista on puutetta, olemme liikaa muutaman pelaajan varassa, ei ole vaihtoehtoja reservissä. Aina sitä kuitenkin uskoo, että tulevaisuutta on ja parempia yksilöitä kasvaa…

Se minkälaisia pelaajia entinen maalinsylkijä haluaa omista valmennettavistaan kasvavan viittaa paljon siihen millainen Niki Helenius oli itse pelaajana. Heleniuksella riittää myös näkemystä siitä, miten nykynuorison tekeminen on muuttunut niistä vuosista kun pihapelit olivat kova juttu.

-Toivoisin näkeväni liikkuvia, taitavia ja ajattelevia pelaajia. Varmasti mun ja Tupen pelifilosofiat on sut lähellä toisiaan ja siksikin on ollut mukava toimia yhdessä. Kaikkein tärkein asia on saada pojat innostumaan lajista ja haluamaan treenata itse omalla ajalla.

Varmaan aika yleisesti tiedetty ongelma jalkapallossa (kaikissa lajeissa) on tällä hetkellä se, että lapsilla on ”liikaa” tekemistä ja normaalit pihapelit ja muu liikunta jää liian vähälle. Lapset eivät enää kilpaile pihalla vanhempia lapsia vastaan ja yritä taistella paikastaan joukossa kuten ennen. Se näkyy pelaamisessa, jollain tapaa luovutetaan hieman helpommin ja viimeinen voitontahto ja luontainen kamppailu puuttuu.

MyPa:ssa Niki muistetaan todellisena herrasmiehenä niin kentällä kuin se ulkopuolellakin. Junioreilla onkin edessään niin Heleniuksessa kuin Kuparisessakin mahtavat esimerkit siitä mitä tarvitaan huipulle pääsemisessä.

-Hyvä jos pidettiin herrasmiespelaajana. Pyrin siihen, toisaalta kentällä kyllä pelasin kovaakin tarvittaessa. Olen ylpeä siitä, että yhtään punaista korttia en urallani saanut. Hyökkäyspään pelaajan ei mielestäni pitäisi niitä saada. Kentän ulkopuolella haluaisin kaikkien hoitavan asiat tyylillä, siihen itse pyrin ja jos pystyn, jaan samaa esimerkkiä lapsillekin.

Kentän puolella Heleniusta nähdään enää harvakseltaan. Miehen kovia kokeneet jalat estävät tosipelaamisen. Viime kesänä Kolmosen joukkue Lahen Pojat sai vielä houkuteltua Heleniuksen pöllyttämään maaliverkkoja muutamaan otteseen.

-Periaatteessa pelit on pelattu, harrastefutista enimmäkseen. Viime kesänä tosin hairahduin kokeilemaan muutaman pelin Kolmosta (muutama maali), edelliset pelit oli syksyltä 2011 Susista, ja voin kertoa että vaikeaa oli. Etenkin jalat on mitä on, ei ainakaan paremmat kuin ennen.

Helenius vaihtoi FC Lahden MyPaan vuonna 2004. Monta kautta FC Lahden vakiokalustoon kuulunut hyökkääjä ei halunnut oikeastaan muuta kuin maisemanvaihdoksen ja MyPa oli miehelle selvä ja helppo vaihtoehto.

-Asia oli ollut muutaman kerran aiemminkin esillä, vaikka en varsinaisesti neuvotellutkaan. Halusin lähteä Lahdesta, koska tuntui, että jotain uutta tarvittiin (7kautta, 1997-2003). Ili oli tuttu, seura oli tuttu ja tuttuja pelaajia, helppo valinta. Lisäksi MyPa oli kestomenestyjä, myös se oli tärkeä asia.

Helenius on jälleen kerran yksi niitä pelaajia joille vuodet MyPassa ovat merkinneet paljon. MyPa-talon, Saviniemen stadionin ja koko yhteisön merkitys korostuu miehen puheessa. Jos näissä sanoissa joku MyPa-kannattaja ei tunne yhtään lämpöistä sävyä, sitä täytyy vain ihmetellä.

-Mitä enemmän aikaa kuluu, sen lämpimämmin muistelen niin MyPa-aikaa, kuin koko peliuraa. Muutama vuosi meni hieman haikeana, kaipasin pelejä, ja tietoisesti välttelin peleissä käymistä. Nyt en enää näe peliuniakaan. Sain MyPasta paljon menestystä ja kavereita. Lukuun ottamatta loukkaantumisia kaikki sujui loistavasti. MyPa-talo on poikkeuksellinen tai ainakin oli siihen aikaan. Tunnelma siellä peilasi koko seurahenkeä. Kaikilla oli hyvä olla. Saviniemen stadion oli yksi suosikkistadioneitani jo Lahdessa pelatessani, toinen oli Arto Tolsa –areena (sain hetken edustaa Kotkaakin, joten hyvin kävi), joten tiesin mitä odottaa, kun Myllykoskelle tulin. Muistan edelleen, miten talolta käveltiin kentän poikki pukukopeille ja sieltä kentälle. En ollut innostunut, kun nurmi vaihdettiin keinonurmeen, vaikka en enää MyPaa edustanutkaan.

MyPa-yhteisöä ei voi koskaan kehua liikaa, samaa sanovat kaikki, uskomaton seurahenki, en ole muualla nähnyt vastaavaa.

2004 ja Helsinki. Heleniuksen nilkka murtui pahasti. Alkoi pitkä taistelu jonka aikana oli epäselvää palaako hyökkääjä enää kentälle. Kaikki päättyi kuitenkin hyvin ja kun vaikean loukkaantumisen jälkeen Helenius pamautti ensimmäisen maalinsa, siinä hetkessä oli paljon tunteita ilmassa niin miehellä itsellään kuin varmasti faneillakin.

-Urani suurin pettymys. Tiesin että kävi pahasti. Kun muutaman päivän päästä makasin leikkauspöydällä, lääkäri sanoi, ettei ole varma pelaanko enää. Siinä oli hieman orpo olo. Kaksi leikkausta ja 10 kuukautta kaikkineen toipuminen otti.

Eka maali oli Kotkaa vastaan (voitettiin 2-1, Haapalan Teme teki toisen maalimme), ja kyllä se oli riemullinen hetki. Olin päässyt jo muutamassa ottelussa kentälle, mutta hyvältä tuntui, taisin tehdä puolivoltin maalin jälkeen. Nilkka ei ollut koko kautena täydessä kunnossa, mutta pelata pystyin, ja ihan hyvin meni.

Ilkka Mäkelän muistetaan todenneen että Niki Helenius oli peliminuutteihinsa nähden yksi joukkueen tehokkaimmista hyökkääjistä. Päävalmentajan lause ainakin joukkueen ulkopuolisen silmin kertoo paljon ”Ilin” luottamuksesta Heleniuksen tekemiseen. Olihan Heleniuksen rinnalla peliajasta kilpailemassa mm. herrat Saku Puhakainen ja Adriano, joten odotuksia riitti varmasti monelta suunnalta silloin kun mies kentälle pääsi. Vaikka loukkaantumiset asettivat oman rajoitteensa Heleniuksen onnistumisille, Niki ei kuitenkaan piiloudu niiden taakse.

-Tiesin Ilin luottavan ja luotin kyllä itsekin itseeni, mutta aina valmentajan luotto auttaa. Etenkin tuolla kaudella Adi oli loistava, Sakullakin oli ongelmia nivusensa kanssa, mutta teki kuitenkin tärkeitä maaleja. Itseni kannalta ja peliajan kannalta helpotti se, että pelasin ajoittain myös keskikentällä, toki 2005 pelasin enimmäkseen hyökkääjänä. Vaikea sanoa tuohon mitä odotettiin, varmasti ajoittain odotettiin enemmän. Loukkaantumiset rajoittivat, mutta niiden taakse on turha mennä. Kaikkeni annoin ja uskon, että jos valmentaja laittoi minut kentälle, hän sai sen mitä halusi. Maaleja olisi aina tehnyt mieluusti enemmän, mutta uskon, että tein kentällä riittävästi hyviä juttuja.

Kun Niki Heleniusta luonnehtii taitavaksi ja vahvaksi hyökkääjäksi jolla oli erinomainen pallonhallintakyky mies suostuu tunnistamaan näistä itsensä. Heleniuksella oli myös loistava kyky suojata palloa jolla saatiin avattua tilaa pelikavereille. Viimeisimmässä ominaisuudessa Niki on luottanut isänsä neuvoon.

-Tunnistan, ehkä edelliseen kysymykseen viitaten, pyrin aina voittoon. Minulle voitto oli tärkeintä, ei se teinkö itse maalin. (huippumaalintekijät ajattelevat lähinnä maaleja, mutta minulle se ei sopinut). Paljon tietysti pallon kanssa olin ollut ja kai voimaakin oli riittävästi suojata. Jotenkin tykkäsin tilanteista, joissa tilaa oli vähän ja halusin haastaa itseäni pallon kanssa (yritin olla menettämättä sitä). Isä kehotti lapsena aina pitämään huolen, että olen itse pallon ja vastustajan välissä, kai se näkyi…

MyPan mestaruusvuoden hyökkääjälista oli kovaa luettavaa. Sitä mieltä on myös Helenius. Yksittäisiä kovia pelimiehiä Heleniuksen rinnalla on viilettänyt useita, mutta rivien välistä on helppo lukea että Niki arvostaa juuri Puhakaisen, Adrianon ja kumppanien rinnalla pelaamisen korkealle.

-Olen pelannut yksittäisten kovien kaverien kanssa, mutta monet ovat olleet uransa loppupuolella tai vasta alussa. Kokonaisuutena 2005 joukkueen hyökkääjistö oli tietysti ainutlaatuinen ja sopi hyvin myös yhteen. Kilpailutilanteesta huolimatta kaikki kannustivat toisiaan ja henki pysyi hyvänä.

Niinkuin kaikille muillekin niin myös Niki Heleniukselle MyPan europelit olivat yksi tärkeimmistä asioista uran varrella. Grasshoppers-pelistä mies käyttää sanaa sekasotku joka näin jälkikäteen ajateltuna sopii tuohon otteluun mainiosti. Myös vierailu Blackburnin kotistadionilla Ewood Parkilla on jäänyt muistoihin.

-Europelit ovat yksi iso asia urallani ja taas yksi syy aikanaan saapua Saviniemeen. Ikävä kyllä minulta jäi niitä turhan paljon väliin loukkaantumisten vuoksi (kuten Dundee-pelit). Grasshoppers-pelin sekasotkun kyllä muistaa aina. Siinä pelissä itsekin pelasin lopun ja muistan kyllä meidän olleen kovin pettyneitä, lohkopaikka olisi ollut kova asia. Vieraspeli Blackburnia vastaan oli myös makea kokemus, vaikka vastus oli eri luokkaa. Stadion ja tunnelma jäivät sieltä mieleen.

3.10.2005 on MyPa:n seurahistorian suurin päivä. Ainutlaatuinen ja tärkein hetki se oli myös Niki Heleniukselle. Myös Heleniuksen puheesta huomaa sen kuinka koko joukkue halusi ja oli päättänyt että MyPa ottaa mestaruuden silloin. Hetki on sellainen että se ei unohdu keneltäkään koskaan.

-Tärkein hetki jalkapallouralla. Ainutlaatuinen tunnelma ja päivä. Me todella halusimme voittaa mestaruuden ja se varmasti näkyi. Katsomo täynnä ja koko päivän sitä odotti iltaa. Alussa olimme hermostuneita ja pallo poltti jaloissa. Itse voin sanoa nauttineeni, pelini kulki mukavasti ja kun ensimmäiset maalit tuli, niin peli aukesi. Pelasin ehkä n.60min ja lopun nautiskelin penkillä. Pelin jälkeen kaikki onnittelivat toisiaan ja kunniakierros huutavan yleisön edessä kruunasi illan.

Helenius pääsi tuossa tarunhohtoisessa ottelussa avauskokoonpanoon ja sitä voisi pitää palkintona loukkaantumisten takia tehdystä kovasta työstä. Helenius ei kuitenkaan ajatellut asiaa niin, mutta oli kuitenkin onnellinen että sai mahdollisuuden nousta avaukseen isossa pelissä.

-Kyllä, osasin sitä odottaa, mutta ei sitä koskaan ole varma. Olin pelannut parissa matsissa nivusvamman jälkeen ja tunsin olevani valmis. Voi sen varmaan niinkin sanoa, itse en silloin sitä niin ajatellut, mutta olen onnellinen, että sain sen pelata.

Kun Heleniukselta kysyy futisuransa merkityksestä, mieheen tuntuu iskevän pieni haikeus. Joukkueeseen kuuluminen on ollut Heleniukselle iso asia. Hyökkääjä on kokenut erilaisia asioita urallaan paljon. Loukkaantumiset söivät tavoitteita ja harmittavat vielä näin jälkeenpäinkin mutta siltikään Nikin sanoista ei saa kuvaa että mies olisi mistään katkera.

-Kaipaan peliaikoja ja sitä tunnelmaa joukkueessa, jota on vaikea kuvailla, yhteenkuuluvuutta kai (pukukoppielämää). Nuorena sitä pitää itsestäänselvyytenä jalkapalloa ja pelaamista. Pelivuodet vilahtavat ihmeen nopeasti ja yritinkin loppuaikoina sanoa nuorille, että nauttikaa nyt, ura vierähtää yllättävän nopeasti. Ristiriitaisia ajatuksia: Nautin pelaamisesta ja sain menestystä, mutta loukkaantumiset ja niiden vaikutus loppuvaiheisiin harmittaa. Tarkoitus oli jossain vaiheessa käydä ulkomailla, vaikka alemmalla tasolla, mutta kun nilkka murtui 2004, tiesin että se juna taisi mennä. Sen olisin halunnut kokea.

MyPa:n surullinen tilanne puhuttaa entisiä pelaajia. Mikäli MyPa:n viritteillä oleva uusi nousu kuitenkin toteutuu on Heleniuksellakin oma sanansa sanottavana niin seuraväelle kuin faneillekin. Kaikesta kuitenkin kuultaa läpi, että Heleniuksenkin mielestä edustason jalkapalloa kuuluisi Saviniemessä pelata.

-Niin, minulle tuli yllätyksenä tilanteen vakavuus reilu vuosi sitten, mutta minkäs teet. Jokainen seuran historian tunteva varmaan ajattelee, että olisi oikeus, että seura nousee aallon pohjalta. Vaikeaa se tietty on. Olisin toivonut, että Ykkösen paikka olisi otettu vastaan!

Haluan ensi sijassa nähdä että pelit jatkuu ja toiminta vakiintuu. Sitten eteenpäin resursseilla jotka on. Stadion ja puitteet kestävät mitä tahansa – tärkeintä on löytää se toiminnan ilo, joka seuralla parhaimmillaan oli.

Erikoishaastattelussa: Tuomo Könönen

MyPa:ssa kaudet 2002-2005 ja 2009 pelanneella Tuomo Könösellä arki on täynnä toimintaa. Perheen lisäksi kotikaupungin jalkapalloylpeyden PS Kemin nousu Veikkausliigaan on asettanut asiat uuteen valoon.

Kyllä kiirettä pitää tässä arjessa. Vuorotyöt ja kolme pikkuihmistä + treenaaminen takaa sen et luppoaikaa ei meikäläiselle jää! Tosiaan nyt ollu kolme vuotta työelämässä kiinni ja “harrastanut” potkupalloo, ainoo vaan et taas tästä harrastuksesta tuli puoliammattia kun noustiin niin nopeaan liigaan asti. Mikä tietenkin oli aikamoinen unelmien täyttymys näin vanhalle ratsulle. Et aika kuluu työn ohessa hallilla ja pojan paini harrastuksen parissa. Nii ja assuu täälä kotona joku nainenkin. Aina välillä näkee häntäkin. Joko kahveella tai nukkumassa!!

Myllykoskella Könönen muistetaan lausahduksestaan; Pohjoisesta tulee astetta kovempia jätkiä. Lauseen merkitys ei ole vuosien varrella  muuttunut.

– Kyllähä se paikkansa pittää, ite joskus kiusalla keksin sen kun siellä poikien kans painettii pitkin Kouvolan valoja! Mut tottahan se on, kyllä perusjuntti on aina vähä päältä kovempi ku etelänherrat. Ja pakkohan se oli sitte “kova” olla ku sitä ite tollasen lanseeras. Varsinkin kentällä!

Nykyisin astetta kovemmat jätkät tulee kuulemma Kemistä. Toki Könösen entinen kotikaupunki Rovaniemikin saa jonkinlaisen tunnustuksen.

– Kyllähän ne tänäpäivänä täältä tulee ne kovemmat jätkät, vaikka onhan tuolla Rollossakin muutama sellainen. Kyllähän tuleva vuosi tulee olemaan itelle sellainen kliimaksi omalle uralle, tästä kun on vain joskus pikkupoikana vaan haaveillut. Voin sanoo et on pannu vanhaan mieheen kyllä vauhtia! Vesikielellä tässä odotellaan kauden alkua!

Könönen jätti jo Rovaniemellä jäähyväisiä liigakentille. Kemin nopea liiganousu asetti asiat kuitenkin uuteen valoon. Unelma kotikaupungin seuran edustamisesta liigakentillä on saanut kokeneen pelimiehen jättämään valmennustyöt ainakin hetkeksi sivuun.

– Kyllä nyt valmennus hommat on jääny sivuun ja oon treenannut ihan tosissani avauksen paikka tavoitteena. Tyytyväinen saa olla jos pääsee 10-15 matsii pelaan. Se on se minimi tavoite tulevalle. Katotaan mihin rahkeet riittää. Et sillä kohin asiat on muuttunut, koska ei tällaista tilaisuutta tässä vaiheessa uraa voi olla käyttämättä. Olis silkkaa hulluutta luopua tällaisesta.

Kun Tuomo Könösen kanssa puhutaan ajasta Myllykoskella, lämmöllä mikä puheista huokuu voisi täyttää monta huonetta. Könösen sydämestä iso osa jäi Mylsälle ja taas toisinpäin, periksiantamaton pelaaja jäi lähtemättömästi mylsäläisten sydämiin.

Kyllähän se aika mitä vietin Mylsällä on sellainen ajanjakso mun elämässä, et vaikee kuvailla sanoiksi. Aika 2002-2005 oli jotain maagista. Koko organisaatio kaikkineen, johtajat, työntekijät, talkoomiehet/naiset, Fanit, Pelikaverit, ni niitä Ihmisii ja koko palettia ei voi olla muistelematta. Kyllä ne ajat on aina tavalla tai toisella kuukausittain mielenpäällä. Kyllä minusta iso pala jäi sinne. Ja harmittavan vähän on ehtinyt käymään sielläpäin. Mutta jälkikasvu kun kasvaa, nii aikaa jää sit itellekkin vierailla enemmä sielläpäin. Kyllä se MyPa-talo ja Saviniemen stadikka on sellainen kokonaisuus, et se teki lähtemättömän vaikutuksen. Niiltä ajoilta kyllä kuvia piirtyy helposti mieleen. Jos jonkun ajan sais elää uudelleen, niin se olis just tuo aika.

Juha Malinen halusi Tuomo Könösen MyPa:n riveihin. Malisen papereissa Könöselle oli tarjolla iso rooli. Kaikki oli kuitenkin romahtaa alkuunsa, kun Könösen polvi hajosi pahoin kauden 2003 alla. Lääkärit eivät antaneet suuriakaan toiveita, mutta Könönen taisteli itsensä kuntoon. MyPa:n fysioterapeutti Ari Virta saa suuren tunnustuksen ja kiitoksen pohjoisen mieheltä.

– Kyllä taisin olla yks Juhan suosikki pelaajista tai ainakin itellä oli sellainen tunne. Ja kyllä se oli kova paikka se loukkaantuminen, kun se tuli hankalaa saumaan  juuri kauden kynnyksellä ja Juhakin oli tainnut mainita että nyt on saumat maajoukkueeseenkin. Ja kun sen polven räjähtämisen jälkeen oli vielä jokseenkin epävarmaa tuleeko se koko perkeleen polovi kuntoon! Et se oli perkeleen haastavaa aikaa pääkopalle. Ja pitkä oli se kesäkin kuntoutuessa! Mut jumankauta me tehtii kauhee työ Virran Arskan kans sillon. Ja hälle se isoin kiitoskin kuuluu, ja tiete sille joka sen operoi. Nimmee en muista. Mut Arskan kans tehtiin kyllä jäätävä työ ja eihä siinä aikaakaan ku rimppakinttu kirmas laitumella! Mutta kyllä se loukkaantuminen, vaikka se kasvatti ni kyllä se jälkensäkin jätti. Huono elämä tullee ku miettiikin sitä hetkee ku se hajos!

2004 valmentaja vaihtui ja ohjat otti Ilkka Mäkelä. Uusi aika alkoi myös MyPan vasemmalla laitapuolustajalla. Vaikean loukkaantumisen jälkeen MyPa:ssa pelasi lopulta sen aikakauden paras vasen pakki. Mäkelä rakensi MyPa:n vasemmalla laidalle yhden kovimmista tutkapareista Tuomo Könönen-Tero Taipale. Könösellä näkemys on selkeä, miksi yhteistyö niin hyvin toimi.

– Kyllä se 2004 vuos oli sit sitä että katotaanpa nämä kortit vielä uudelleen. Et sillo se peli alkokin kulkea. Ja kyllähä meillä Tepin kans kaikki toimikin. Se oli sellasta sanatonta kommunikointia Tepin kans kentällä, et Tepi ties mitä mie haluan ja toisinpäin ja hää osas tehä mulle tiloja nousulle ja hyvänä pakki pelaajana pysty mua paikkomaan ja tukemaan. Ja sit toisinpäin, et hyvänä “laitapelaajana” pystyin tukeen Tepin hyökkäyspeliä. Et sillonku oikeen se pelihuumori puras meitä ni eihän siellä ollu pakkia eikä linkkiä kentällä. Oli vaan kaks laitapelaajaa jokka piti vastustajaa kiireisenä. Ja puolustus pelihän toimi niin pirun hyvin ku ollaa samanlaisia luonteita kentällä, et ei sit milliäkää periks! Ja samahan se oli oikeella laidallakin, et vaikeehan sieltä oli läpi tulla. Kokkeilla kyllä sopi mutta omallavastuulla!

Europeleistä puhuttaessa Skotlannin reissu on jäänyt Könösellepäällimmäisenä mieleen. Lisäksi monella tapaa unohtumaton Grasshoppers-peli tuomarin omituisine ratkaisuineen saa Könöseltä juuri miestä kuvaavaan suoran kommentin.

– Kyllähän Dundeen tiputtaminen oli yks hienoimmista kokemuksista mitä oon kentällä kokenu ja se et millä tavalla se tuli! Adi hiljensi koko stadikan ja se loppu paine oli kyllä jotain unohtumatonta. Ja toisaalta on jääny mieleen se Grasshoppers farssi, koska se hylätty selvä maali olisi saattanut muuttaa ratkaisevasti pelin kulkua! Lohkovaiheeseen pääsy olis ollut silloin saakelin hieno juttu! Se oli kovin lähellä mut se meni miten se meni! Siinä kaikki! Paska tuomari.

MyPa:n seurahistorian suurin päivä 3.10.2005, se saa Könöseltä arvoisensa huomion. Könönen avaa sopivasti sitä, millainen tunnelma edustusjoukkueen tiloissa vallitsi ennen Suomen Mestaruuden ratkaissutta peliä. Ei siis tarvitse ihmetellä, miksi MyPa oli TamU:a vastaan niin ylivoimainen tuona suurena päivänä.

3.10.2005! No joo. Hienoin päivä elämässä jos ei lapseni syntymää lasketa matkaan. Vaikka päivä oli mitä hienoin, niin oli se osaltaan myöskin perkeleen erikoinenkin. Sen muistaa kyllä hyvin sen päivän. Edellistä yötä en nukkunut mitenkään hyvin, vaan meni aikalailla matsia miettiessä. Mut aamulla kun heräs, ni jännä juttu mut sen tiesi mitä tuleman pitää. Taisin isälle sanoakkin sillon aamulla puhelimessa, että kun illalla soitat niin soitat muuten Suomen Mestarille! Sen ties että me voitetaan. Muistan kun koppiin mentiin MyPa-talolle, ni sen aisti muistakin sen jutun panoksen. Oli perkeleenmoinen lataus sinä päivänä, jokaisella meistä. Ei sillo muistaakseni tainnu hirveemmin läppä lentää! Mutta jotain kummallista olis pitäny tapahtua jos joku jengi Suomessa meidät olis sinä päivänä voittanut! Eikä TamU:kaan sinä päivänä huono ollut, me vaan pelattiin lähes täydellinen peli! 85min sitä ties kokoajan ja tarkalleen mitä pitää tehdä, vika 5min olikin sitä odottamista… Sittenhän se oli yhtä juhlaa. OI NIITÄ AIKOJA! Kyllähän sen illan tunnelma MyPa-talolla oli jotain aivan uskomatonta. Jotku hyppi, toiset itki ilosta. Halausten määrä oli noin tuhat. Sillon ei ollu johtajia eikä työntekijöitä, ei pelaajia eikä liioin faneja tai talkoolaisia. Oli vain joukko mypalaisia.

Mutta sen jälkeen en kyllä muista, et millon olis ollut niin väsynyt ja monta päivää, eikä se johtunut juhlinnasta vaan ehkä siitä et jotain isoa pääs purkautuun kropasta pois. Tais ne paineetkin olla sillon astetta suuremmat.

Kaudeksi 2006 Könönen siirtyi Norjaan ja Odd Grenlandiin. Norjassa Könönen sai elää omaa unelmaansa, futisammattilaisen arkea. Periksiantamattomuus auttoi myös Norjassa. Murtautuminen pelaavaan miehistöön oli täysin toisenlainen tie kuin Suomessa. Könönen voi sanoa kasvaneen Norjan vuosina niin pelaajana kuin ihmisenäkin. Kaudeksi 2009 palasi Suomeen ja MyPaa:n aikalailla toisenlainen pelimies, kun sieltä lähtiessä.

– Norjan vuodet. No ei niitä voi verrata Mylsän aikoihin. Se oli erilaista, se oli sitä omaa unelmaa. Mitä jalkkikseen tulee, niin siellä oppi kyllä roimasti taktillista osaamista, pelillisesti se oli ehkä suurin asia mikä muokkas mua pelaajana. Ja myös itelle se teki hyvää, koska on kovin erilaista olla joukkueessa ite ulkomaalaisena pelaajana. Oli kolmin kerroin hankalampaa tapella paikka joukkueessa ja voittaa muiden kunnioitus ja luottamus. Se olikin yllättävän pitkä tie, kesti yhden kauden. 2007 vuosi olikin itelle se paras vuosi ikinä. Sitä oli fyysisesti ja henkisesti niin valmis kuin olla voi. Ja oli se oma pelaaminenkin sen näköistä ja tulihan sieltä sitten palkintojakin mukaan. Ja poika syntyi sillä reissulla, niin kyllähän sieltä 2009 vuonna tuli ihan erilainen ukko pois ku oli sinne mentäessä. Ja eikä siinä ollut kahta puhetta et mihin palaan takas ku Suomeen tulen. Olihan sitä joitain virityksiä ja parempia tarjouksiakin pöydällä, mut kun herra Janne Lindberg soitti ni se oli kerralla selvä. Seura oli rakas ja valmentajana entinen pelikaveri jota kunnnioitan suuresti. Se oli helppo päätös. Toki olihan asioita ehtinyt tapahtua seurassakin. Ei ehkä sama draivi ollut enää päällä kun lähtiessäni.Eikä Josekaan tainnut ihan saada kasattua sellasta ryhmää jonka olis halunnut. Se oli kolmijakoinen kausi. Alussa oli kova meno päällä ja itseluottamusta löyty. Sit kesällä vähä notkahettiin ja se oli sit vähä sellasta opettelua. Viiminen kolmannes menikin taas sitten paremmin. Pelattiin ihan kelpo futista ja varmasti saatiin se sijoitus joka ansaittiin. Eikä itelläkää ollut mikään nappi kausi. Se vähän jäi harmittamaan ettei pystyny antaa ihan kaikkee kentälle. Ei seuralle eikä Joselle. Mut sellasta se välillä on. Elämän tilannekkin oli muuttunut radikaalisti. Poika asui Kemissä, niin sillon oli helppo tehdä päätös ja lähtä takaisin Lappiin. Ehkä se minunkin mieli oli pitkin kesää jo Lapissa.

Könönen kolkutteli myös maajoukkueen portteja, mutta karsintapeleissä miestä kuitenkaan nähty. Suomella oli kyllä tuolloin tarve vasemmalle laitapuolustajalle, mutta sen paikan vei lopulta Toni Kallio Könösen sijaan. Könöstä asia ei kuitenkaan ole sen suuremmin jäänyt kaivelemaan.

– Niin A-maajoukkue. No sitä hommaa pääs haisteleen vähä liiankin läheltä, et vähä harmittaa kun ei tullut koskaan yhtäkään karsintapeliä pelattua. Ja vähän mua harmittaa kun en saanut vuonna 2005 Muuriselta mahdollisuutta tosipeliin kun tunsin kyllä ite olevani valmis ja uskoin et olisin handlannu ihan kelpo matseja, mut valinnat oli silloin toiset. Royn valmennuksessa olisin kyllä alkuun saanut todellisen mahdollisuuden Kyproksen leirillä 2006, mut mun tuurilla pamahti nivunen LaMangan leirillä Oddin kans joten se jäi. Toki sen jälkeen sain mahdollisuuksia pelata Royn alaisuudessa, mut ne oli harkkamatseja. Ja toisaalta pitää sanoa et Toni “Köpi” Kallio käytti oman mahdollisuuden loistavasti ja otti paikkansa ja pelaskin loistavat karsinnat. Et joskus pitää myöskin myöntää, et ehkä en ollutkaan tarpeeksi hyvä. Mut se et pääsi kuite edustaa Suomea oli unelmien täyttymys.

MyPa:n konkurssiuutinen on puhutellut myös Tuomo Könöstä. Pohjoisen astetta kovempi jätkä luo kuitenkin uskoa, että MyPa tulee vielä. Könösen ohjeet ovat kuuntelemisen arvoisia, ei mitään turhia höpinöitä.

– Kun MyPa tästä uudelleen nousee, niin toivon et seuraa rakennetaan rauhassa ja isolla kivijalalla. Et siitä kasvaa vahva organisaatio, joka kestää sitte isommatkin myrskyt. Toki aikaa se tulee viemään ja joiltain se vaatii isoja uhrauksia, mutta uskon että se sieltä vielä nousee. Pitää olla valmis tekeen kovasti töitä sen eteen. Rauhassa ja hyvällä johtamisella kaikki onnistuu. Pitää muistaa ettei seuran tarvi niin kauheen iso olla pelatakseen Veikkausliigassa, sen pitää olla vaan vahva ja hyvin organisoitu. Tekijöitä siellä kyllä riittää nyt vaan pitää löytää se kaiken alulle paneva voima!

Mypalaisille Könösellä on vielä varsin toivoa herättävä viesti ja sen toteutumista aivan varmasti moni toivoo.

– We will meet again!

 

Maalivahdilta-maalivahdille-Matias Riikosen debyytissä upeita sävyjä

MYPA:n paluu on puhuttanut. Paluu sisälsi itselleni vielä asian, joka toi koko seuran paluuseen lisää upeita sävyjä

MYPA:n valmennusjohto osoitti Regions’ Cupin ottelussa mahtavan pelisilmänsä. Joukkue johti ensimmäisen puoliajan jälkeen jo 4-0. Jukka Karjalainen ja kumppanit tekivät upean ratkaisun, kun toiselle puoliajalle maalille vaihdettiin vasta 15 vuotta täyttänyt oma kasvatti Matias Riikonen.

”Matsun” asteleminen tolppien väliin lämmitti muuten varsin viileässä ilmassa katsomossa värjötellyttä, reilusti iäkkäämpää maalivahtia. Määrätietoista työtä tehnyt nuori maalivahti sai hienon ja ansaitsemansa palkinnon.

Riikonen on esiintynyt nuorten maajoukkueleireillä. Se osoittaa sen, että töitä on tehty valtava määrä. Niihin ympyröihin ei pelkät ”joojoo-miehet” pääse. Mypalaisittain on oltava todella ylpeä, että omista junioreista löytyy kova tekijä.

                                                                Matias Riikosen debyytti oli tärkeä asia! Kuva: Rauni Pakkala

Maalivahdin kehonkieli kertoo paljon siitä, kuinka valmiina on hyppäämään tarvittaessa kehiin. Monella 15 vuotiaalla jännitys ja pelko näkyisivät helposti ulospäin hypättäessä aikuisten tasolle, mutta ”Matsulla” ne loistivat poissaolollaan. Nuori äijä näytti, että valmiina ollaan.

Vastustajan ainoan maalin moni voisi laittaa nuoren maalivahdin pikkiin. Vanha klisee oppirahojen maksusta pitää tässä kohtaa enemmän kuin paikkansa. Ne rahat eivät juuri pelkkänä penkkiveikkona liiku. Tilanteen rakentava läpikäyminen ja määrätietoinen harjoittelu takaavat sen, että seuraavalla kerralla samanlaiset pallot jäävät aivan varmasti näppeihin.

Ensimmäinen 45 minuuttia aikuisten tasolla on erinomainen steppi jatkossa. Nuoren maalivahdin käsittely ei välttämättä aina ole helppoa, mutta ”Matsun” tapauksessa näyttää ainakin siltä, että keskittyminen siihen tärkeimpään on kunnossa.

Futista enemmän ja vähemmän menestyksekkäästi tolppien välissä pelanneena, maalivahtien onnistumiset lämmittävät aina. Matias Riikosen debyytissä on kuitenkin erityisen upeita sävyjä.

Toivon vilpittömästi että nuori mies jaksaa jatkaa työntekoa. Tulee hyviä ja tulee huonoja päiviä. Jokaisella hetkellä on kuitenkin tärkeintä luottaa täysillä itseensä.

Kaikkea hyvää ”Matsu”! Edessä on loistava tulevaisuus!

 

 

 

 

Tiedottajan arki

Uuden MYPA:n myötä, on myös itselleni auennut täysin uudenlainen mahdollisuus. Kun seuran puheenjohtaja Pekka Kolehmainen pyysi minua seuran tiedotusryhmään, tuli tarve hetkeksi istahtaa alas ja hengähtää.

Ihan ensimmäinen ajatus oli, että EI missään nimessä. Tuossa hommassa olisi pakko olla jollain lailla koulunsa käynnyt ihminen, ei satunnainen blogikirjoittelija. Kyseessä on kuitenkin seuran virallinen julkaisu sen omille verkkosivuille. Ei sinne voi kirjoitella ihan mitä tahansa.

Lopulta ”uutuuden viehätys” kuitenkin voitti, mutta ei näkyvyys. En ole henkilö, joka haluaisi hakeutua kaiken keskipisteeksi. Teen mieluummin töitä nöyrästi ja hiljaisesti. Suostumus tarjottuun työhön on kuitenkin otettu niin suurella lämmöllä vastaan, että jo sen takia on oltava entistä nöyrempi. Etenkin muutamien pelaajien innostuneisuus asiaan on ollut varsin vaikuttavaa.

Silti se virallinen julkaisu aiheuttaa edelleen rimakauhua. Vaikka jopa seurajohdolta asti on tullut lupa ns. ”värikynän käytöstä”, on pakko silti miettiä mitä voi sanoa ja mitä ei. Ei nykyään omat pelitkään taida jännittää niin paljon, kuin istahtaminen MYPA:n pelin jälkeen tietokoneen ääreen. Tiedottajan arki ei ole todellakaan helppoa.

MYPA-sydän ei kuitenkaan muuta millään tavalla muotoaan. Olin sitten tiedottaja tai mitä muuta tahansa, elän peleissä edelleen täysillä. Hommat voi muuttua, mutta ei ihminen. Hihasta voi tulla nykäisemään ja juttelemaan ihan samalla tavalla kuin aina ennenkin. Ne on niitä parhaita hetkiä sen itse pelin lisäksi.

Ennen erästä harjoituspeliä Lehtomäen tekonurmella, puheenjohtaja Pekka Kolehmainen kävelee minua vastaan. Pekan kasvoille nousee leveä hymy; ”Tulit tekemään vähän tarinaa.” Silloin sai vielä joukkueen tapaan harjoitella. Nyt sitä tarinaa ruvetaan tekemään virallisista peleistä.

MYPA:n tiedottajan hommia viimeisinä kausina tehnyt Lari Seppinenkin muisti minua sanoilla, jotka painaa vaakakupissa paljon; ”Onnea! Kaunista tarinaa saat olla sanallistamassa.”

Todellakin. MYPA:n tarina on jotain kaunista. Kun historiaan lisätään vielä nousu tuhkasta uuteen loistoon, tiedottajan arkikin muuttuu käsien vapinasta lämpimäksi tunteeksi omassa sisimmässä.